Yö Nolla-mökissä Isosaaressa päätti kesän ainutlaatuisella tavalla. Samalla se nousi suven kohokohdaksi. Vaikka tästä seikkailusta on aikaa jo muutama viikko, sen muistelu nostaa edelleen dopamiinitasoja.
Koronakesän ilot olivat matkailullisesti pieniä, mutta toisaalta suuria: kun maisema vaihtui, mieli keveni ja arki jäi rannalle – kirjaimellisesti, koska reissukohteina olivat Isosaari ja Ahvenanmaa – ruikuttamaan. Mutta enpä olisi osannut arvata, että yhden yön trippi 40 minuutin merimatkan päähän Helsingistä olisi suorastaan tajunnan räjäyttävä kokemus ja kantaisi pitkälle (tai no, ainakin tähän päivään) syksyyn. Ottaen huomioon, että myrskysi ja sataa tihkutti. Tai ehkäpä juuri siksi.
Isosaari ei todellakaan kiillellyt elokuun viimeisenä viikonloppuna auringossa, vaan näytti meille hurjan puolensa, harmaan ja tuulisen, bonuksena aaltojen jylinä. Nolla-mökki ei kuitenkaan tutissut huonossa säässä, vaan osoittautui yhdeksi ihanimmaksi yöpymispaikaksi ikinä. Muy bueno, kuten Espanjassa sanottaisiin, mutta kukapa tässä kaipaisi Espanjaan, kun voi nauttia minilomasta autiolla (oikeasti) hiekkarannalla Isosaaressa.
Kerrottakoon tässä vielä, jos joku ei tiedä, että Isosaari toimi puolustusvoimien linnakkeena vuoteen 2014 saakka. Saaressa on parhaimmillaan asustellut noin 300 varusmiestä sekä 70 vakituista asukasta. Nykyisin asukkaita on tasan yksi. Hän on samalla Helsingin eteläisin asukas.
Suuren seikkailun makua
Vuodesta 2017 Isosaari on ollut avoinna yleisölle. Kesäkuukausina sinne pääsee Helsingin Kauppatorilta reittipaatilla, joka liikennöi päivittäin, säävaraukselta. Elokuun puolivälistä vuorot harvenevat viikonloppuihin. Ja koska me lähdimme reissuun perjantaina, kipusimme kamppeinemme taksiveneeseen. Kaikkiaan meitä nollamökkiläisiä oli 14, koska mökkejä on seitsemän ja jokaiseen mahtuu kaksi asukasta. Kohta jäi Helsinki taakse ja merenkäynti yltyi kovaksi.
Meikäläisellä ei ollut syytä huoleen, koska huonona merenkävijänä varustaudun aina “meripillerillä”, mutta muutama naama valahti kalpeaksi ja kaveriakin jännitti, tulisiko pahoinvointiseksi – tai pääsimmekö ehjinä perille. En lainkaan liioittele, kun sanon, että paikoin aallot löivät taksiveneen yli. Ilmassa oli välittömästi suuren seikkailun makua.
Tervetuloa pitämään hauskaa…
…toivotettiin heti, kun taksivene kolahti Isosaaren rantaan. Olimme vakuuttuneita, että edessä olisi todellakin hauska viikonvaihde. Se poikkeaisi taatusti tavanomaisesta ja tarjoaisi kaikenlaista kivaa.
Ensimmäiseksi pitää löytää Nolla-mökki, jotta pääsisimme eroon kamoistamme. Joten jalkaa jalan eteen ohi Upseerikerhon, joka palvelee Isosaareen tulijoita kahvila-ravintolana. Tosin loppukesästä ja syksyllä vain la-su. Komea rakennus on pystytetty 1800-luvun loppupuolella. Alun perin se toimi leipomona ja sotien aikana lottien asuinpaikkana. Nykyään rakennusta koristaa hulppea terassi, josta on eittämättä upeimmat näkymät koko pääkaupunkiseudulla.
Upseerikerhon toisella puolella on hieno hiekkaranta, jolla kelpaa makoilla kauniina kesäpäivänä. Nyt se oli sateen pieksemä ja typötyhjä, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Itse asiassa alkoi tuntua siltä, että huonolla kelillä nollamökkeilystä saa enemmän irti, koska saarella ei tungeksi auringonpalvojia ja retkeilijöitä, vaan se on kokonaan omassa käytössä.
Seuraavaksi pumpsahdimme vanhalle kasarmialueen saunalle, joka kantaa nimeä Haapala. Se lämpiää normikesänä joka ilta matkustavaisille. Koronan vuoksi sauna on kuitenkin ollut suljettuna, ainoastaan nollamökkiläiset ovat päässeet nauttimaan sen löylyistä. Tätä lystiä olisi meillekin luvassa illan pimetessä.
Ja sitten, tadaa! Siinähän ne olivat: rivistö Nolla-mökkejä hiekalla puuston suojassa.
Upein majapaikka ikinä
Odotukset olivat kieltämättä kovat mitä Nolla-mökkeihin tuli, mutta ne täyttyivät ensivilkaisulta. Ihan kuin olisi astellut meren ylle ja siirtynyt samalla toiseen todellisuuteen. Mitä muuta voi kansalainen kaivata kuin silmänkantamattomiin sinistä (lue: fifty shades of grey) ja aaltojen loiskintaa? No, ehkä pienen tirauksen punkkua luita lämmittämään, mutta sitähän oli pakattu putelillinen evässäkkiin.
Voi auvoa, oi onnea, kun sai hetkeksi kellahtaa vuoteelle ja tuijottaa kaukaiseen horisonttiin! Enkä yhtään pannut pahakseni, että mökki oli sisustettu Marimekolla: silmä lepäsi myös sen sisuksissa. Vain se harmitti (hieman), ettei mökkipakettiin kuuluvalla kanootilla ollut tällä kelillä käyttöä – olisi ollut upeaa lipua sillä pitkin Isosaaren rantoja.
Skoolaten saarikierrokselle
Sitten taas menoksi – meillähän oli saari, nimensä mukaisesti iso, kierrettävänä. Ihan ensimmäiseksi piti löytää lounaspaikka, merimaisemissa tietenkin. Se vaati muutaman harha-askeleen, sillä kurvasimme reitille, joka johti pöpelikköön eli saaren keskiosaan. Opasteita Isosaaren raiteilla ei hirveästi ole tai ei ainakaan sellaisia, jotka neuvoisivat näköalapaikoille. Vink vink, olisivat matkailijalle tervetullut lisä.
Siinä eteenpäin lompsiessamme törmäsimme Iso-Mjölön vankileirin 1918 hautamuistomerkkiin. Infotaulu kertoi, että Isosaaressa toimi Suomen sisällissodan aikana vankileiri, jolla räytyi 1500 punavankia. Moni kuoli sairauksiin tai sai kuulan kalloonsa. Että sellaista historiaa…
Seuraavaksi vastaan tuli saaren ainoan asukin koti. Aiemmin olimme jo ohittaneet liudan rivitaloja. Ne rakennettiin 1960-luvulla ja niissä asui saaren kantahenkilökunta perheineen. Nykyään talot ovat purku-uhan alla. Saattavat tosin romahtaa ennen kuin purkukalusto saapuu paikalle, sen verran ajan ja sään pieksemiä tönöt ovat.
Mielessäni mietin, millaista olisi asua yksin Isosaarella, kaukana kaikesta, meren armoilla. Siitä on taatusti leikki kaukana, mutta lienee siinä oma hohtonsa.
Jatkaessamme matkaa tajusimme palaavamme lähtökuopille eli laivarantaan. Olimme onnettomat kiertäneet eräänlaista kehää. Mutta ei hätiä – laivarannan toisella puolella aukesi lokoisa kalliomaisema, jota koristi kuin tilauksesta picnicpöytä. Joten ei muuta kuin sörsselit ja kuohuviinilasit esiin. Kippis ja kulaus! Ikävä kyllä tuuli kaatoi toisen lasin heti kippistelyn jälkeen, joten juomingit jäivät varsin vähiksi. Mutta ruoka maistui, kuten aina raikkaassa meri-ilmassa.
Lounaan jälkeen puhkuimme uutta intoa. Emme antaisi periksi ennen kuin löytäsimme kaikkein upeimmat silokalliot, joista olimme ahmineet Outdoorfamily-blogista ihania kuvia. Tiesimme, että ne sijaitsevat Isosaaren itärannikolla, mutta emme olleet ihan varmoja, mihin suuntaan piti lähteä päästäksemme itään.
Tällä kertaa valitsimme kuitenkin oikean reitin, joka vei vierasvenesataman ohi englantilaiselle haudalle. Haudassa lepää Krimin sodan aikana höyryfregatti Amphionilla palvellut ylimatruusi George Quinnell, joka menehtyi taisteluja edeltäneellä tiedusteluretkellä. Tiettävästi Santahaminasta ammuttu tykinkuula katkaisi hänen kaulansa. Engelsmannin ruumis tunnistettiin myöhemmin univormun olkapolettien avulla ja hänet haudattiin Isosaareen. Vuonna 2003 Englannin suurlähettiläs kävi laskemassa seppeleen haudalle.
Mekin hiljennyimme haudalla hetken, mutta jatkoimme sitten patikkaa pikku metsikön läpi hulppealle näköalapaikalle, toisen picnicpöydän ääreen. Päätimme heti, että siellä syötäisiin seuraavana aamuna aamupalaa. Näkymät olivat kertakaikkisen ylevät.
Pirunpelto & itärannan ikikalliot
Vielä parempaa oli tulossa, kun jatkoimme matkaa. Ensin päädyimme pirunpellolle, kivikkorannalle, joka näytti harmaassa säässä hieman uhkaavalta. Aallot jylisivät kiviä vasten sellaisella volyymillä, että olisi voinut kuvitella olevansa isommankin meren äärellä. Ja se oli ainut ääni, joka korvissamme kaikui – mitä nyt itse huokailimme ihastuksesta.
Sitten kivet muuttuivat silokallioiksi. Oli pakko istahtaa alas ja nauttia koko rahan edestä. Miten voi maailma olla kaunis, sateellakin! Oi ihana Isosaari, hyrisin mielessäni. Tänne oli syytä tulla ihan pelkästään tämän vuoksi.
Saunan kautta grillille
Kävelykierroksen jälkeen hipsimme saunalle. Kuvittelimme, että kaikki nollamökkiläiset istuisivat rivissä lauteilla, mutta kävikin niin, että lisäksemme saunassa oli vain yksi herrahenkilö ja hänkin saapui vasta, kun me olimme jo poistumassa. Kyseessä on siis sekasauna, jossa löylytellään uikkarit päällä. Kyseessä on myös valtavan suuri sauna, jossa on aikoinaan saunonut kymmeniä solttupoikia kerrallaan. Tilaa on 60 hengelle. Siksi pesutilatkin ovat järkälemäiset sekä karut, kasarmityyliin.
Uimaan pääsee pitkältä laiturilta ja tokihan mekin pulahdimme hyytävään aallokkoon. Huom! kahdesti. Rohkea rokan syö tässäkin lajissa.
Saunan jälkeen siirryimme grillille, joka on nollamökkiläisten yhteiskäytössä. Mutta arvatkaas mitä – olimme ainoat grillaajat. Kunhan ruoka oli valmista, kipsutimme Nolla-mökillemme, katoimme pöydän (Marimekon säkkituolin, joka toimitti illallispöydän virkaa) ja lurautimme punkkua laseihin. Paraskaan ravintola ei olisi voinut tarjota yhtä maistuvaista dinneriä yhtä upeissa puitteissa.
Uni ei tullut heti, kun laskin pääni tyynyyn, koska piti hetki kuunnella aaltojen laulua. Siihen myös heräsin seuraavana aamuna.
Hyvää huomenta & hyvästi
Aikaa ei ollut hukattavaksi, koska paluu mantereelle tapahtuisi yhdentoista pintaan. Niinpä hammaspesun jälkeen nappasimme aamiaisromppeet reppuun ja marssimme syöpöttelemään edellispäivänä löytämällemme näköalapaikalle. Taas maistui ruoka paremmalta kuin koskaan.
Sitten vielä hetkeksi Nolla-mökkiin fiilistelemään. Ai että oli mahtava irtiotto! Lähimatkailua parhaimmillaan. Once in the lifetime -elämys, josta olisi hyvin voinut nauttia vielä toisenkin yön.
Mutta kaikki loppuu aikanaan, joten ei muuta kuin reippaasti kohti laivarantaa. Tällä kertaa hyppäsimme reittipaatin kyytiin, koska oli lauantai ja se jälleen liikennöi. Isosaari jäi taakse, mutta ilo kupli rinnassa. Kotiin palasi virkistynyt reissunainen, jonka korvissa liplattivat yhä aallot ja silmissä leikki suuri sininen.
Aina ei tarvitse lähteä kauas, vai miten se nyt menikään…
Ei ole Googlemapsin voittanutta, paitsi paperikartta
Mitä mukaan?
-Paperikartta olisi aika kiva. Sen avulla hahmottaa saaren helposti, joskaan näköalapaikkoja/silokallioita ei ole merkitty karttoihin. Mutta vielä vähemmän niistä tietää matkailijan paras ystävä Googlemaps. Sen voi Isosaarella suosiolla unohtaa.
-Liinavaatteet/makuupussi. Nolla-mökissä on peitot ja tyynyt, mutta ei lakanoita.
-Eväät (lounas, illallinen, aamupala + juotavat). Nolla-mökissä on pieni liesi, muttei jääkaappia. Vettä saa saunalta kraanasta. Saunalla käydään myös vessassa ja tiskataan astiat. Astiat (hyvä valikoima) löytyvät mökistä. Liedellä voi lämmittää ruokaa ja keitellä kaffet. Liesi toimii myös lämmittimenä, joten mökissä ei pääse tulemaan kylmä (tai ainakaan meille ei tullut).
-Taskulamppu/otsalamppu. Nolla-mökissä on ns. tunnelmavalo, joka ei varsinaisesti valaise. Kun pimeys laskeutuu, tulee pilkkopimeää. Tosin keskikesällä ei ole tätä “ongelmaa”. Silloin on ympärivuorokauden valoisaa, eikä Nolla-mökkiä saa pimennettyä. Unimaski on tuolloin must!
Huom! Mökeissä ei ole sähköä. Kännykän saa kuitenkin ladattua aurinkopaneelilla toimivalla USB-liittimellä. Et siis joudu pulaan Insta-postausten kanssa.
Nopeat syövät hitaat
Mitä maksoi? Lähes 200 euroa/yö. Kallista lystiä, mutta hintansa väärti. Sisältää kuljetukset ja saunan.
Mistä varataan? Jos mielit Isosaaren Nolla-mökkiin ensi kesänä, ole valpas. Mökit varataan heti, kun ne ilmaantuvat varattaviksi.
Lisää infoa Isosaaresta löydät täältä.
Nolla-mökeistä olen pariin otteeseen lukenut, mutta nyt sain kattavamman käsityksen ko. majoitusvaihtoehdosta, kiitos. Mökeissä näyttää olevan sama kuin monissa lasi-igluissa eli ne sijoitetaan ryhmään vierekkäin. Se, että vuokraan sisältyy kanootti on ihan mahtavaa! Oliko mökin sisällä kelluntaliivit vai mistä ne löytyivät? Kaiken kaikkiaan kuulostaa todella kivalta kokemukselta ja rentouttavalta reissulta.
Liivit kuuluvat luonnollisesti mukaan pakettiin, löytyvät kanootista. Harmin paikka kun sää ei sallinut melomista, mutta se olikin reissun ainut miinus.
Mielenkiintoinen saari ja yöpymispaikka, kohtalaisen eksoottista Helsingissäkin voi olla siis. Hinta on kyllä hieman tiukka, mutta kyllä voisin harkita tätä elämystä!
Ehdottomasti kannattaa ainakin harkita. Omasta mielestäni tämä eksoottinen elämys oli hyvinkin hintansa väärti.
Olen käynyt Isosaaressa, mutta silloin katselin vain tipuja, enkä muistomerkkejä. Se oli myös aikana kauan ennen saaren avautumista turakaisille. Sää oli kuitenkin yllättävästi samanlainen. Minulla on sukulaisia vähän kaikenlaisten monumenttien alla teloitettuina, mutta Isosaari taitaakin olla sellainen, ettei siellä ole yhtään haudattua sukulaista tai ehkäpä en vielä tiedä.
Eli siinä yksi syy lisää lähteä seikkailemaan Isosaareen – jos vaikka tulisi joku ammoinen sukulainen vastaan!
Kivalta ja tunnelmalliselta näyttää, harmaasta säästä huolimatta! Ihan lähimatkaillenkin voi tosiaan päätyä mielenkiintoisiin uusiin kohteisiin.
Sää on mun mielestä lähinnä asennekysymys. Voihan sitä ryhtyä voivottelemaan ja pilata itseltään kaiken hauskan tai sitten ottaa ilon irti siitä, mitä on tarjolla. Ja kyllä maailma sateellakin kauniilta näyttää…
Onpas mielenkiintoinen majoitus! Mietin jo heti, että vieläkö tuonne ehtisi, mutta luulen, että säidenkin puolesta on parempi jättää reissu ensi kesään 😀
Ymmärtääkseni Nolla-mökit on nyt tältä kesäkaudelta suljettu. Mutta eihän tässä ole ensi kesään kuin reilut puoli vuotta…
Tuolla säällä meininki kuin Maijalla Myrskyluodolla, mutta varmasti tunnelmallista. Karin kaunista. Minusta nuo mökit ovat hurjan suloisia ja olen halunnut sellaisessa yöpyä, mutta kieltämässä tuli yllärinä, että niitä on kokonainen rivi. Minusta tuo kaipaisi omaa rauhaa ilman naapureita.
Usko tai älä, naapureita ei edes huomannut. Jokainen kökki ja kulki saarella omissa oloissaan. Saunalla kohtasimme yhden miehen ja vastaan tuli kaksi naista. Eikä naapurimökeistä kuulunut hisaustakaan, tuuli ja meren jylinä peitti alleen kaikki äänet, joten tuntui kuin olisimme olleet saaren ainoat asukkaat. KOvimpana kesäsesonkina asiat voivat olla ihan toisin, siksi loppukesä olikin hyvä ajankohta kokea tämä.
Yövyimme viime kesänä Keilanimen Nollamökissä. Keilaniemessä mökkejä on vain yksi, mutta oma rauha laskeutuu sen ympärille vasta kuin vesiurheilukeskus Laguuni sulkee ovensa – sitä ennen paikka oli kaikkea muuta kuin rauhallinen! Mutta yöksi kyllä jopa Länsiväylän liikenne hiljeni. Isosaarea voisin kyllä harkita muutenkin retkikohteeksi – pitääkin selvittää ensi kesänä tuotakin saarta.
Pirkko, suosittelen! Mutta toki on sielläkin lomasesonkina kova kuhina ja tunnelma taatusti aivan toinen. Saari hiljenee vasta viimeisen reittipaatin mentyä. Olen oikein tyytyväinen, että kesä-heinäkuu ja elokuun alkukin oli jo buukattu, kun olimme varausvuorossa, vaikka silloin hieman harmitti. Saimme koko saaren itsellemme.
Tuo varustelista oli ihan kiva lisä, sai hahmotettua paremmin mökin varusteet. Ruokaa pitää siis ottaa runsaasti mukaan muttei lämpimällä mitään herkästi pilaantuvaa koska jääkaappia ei ole.
Olisi varmaan aika yksinäistä olla se saaren ainoa asukas.
Älä muuta sano! Toki kesällä saarella on ravintoloiden henkilökuntaa, joista osa varmaan siellä silloin asustaakin. Mutta sesongin päättyessä ja talven tullessa…
Empas ollut näistä ennen kuullutkaan, mielenkiintoisen oloinen konsepti!
Jos joskus innostutaan tulemaan Etelä-Suomeen lomailemaan niin tämänhän voisi vaikka ottaa harkintaan.
Kyllä näitä varmaan muualtakin Suomesta löytyy, pääkaupunkiseudulla on Isosaaren lisäksi Helsingin Vuosaaressa ja Espoon Keilaniemessä yksi Nolla-mökki. Nämä tosin ovat aivan erilaisessa miljöössä ja “yksin omalla saarella” -kokemus ei toteudu. Mutta varmasti omanlaisiaan elämyksiä nekin.