Walking lights: valohoidossa Tallinnassa

Tallinnan Walking lights -festivaali on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys. Harmin paikka, että seuraavaa pitää odottaa ensi vuoden syyskuuhun. Mutta hei, siihen on vain kymmenen kuukautta – ja kuten hyvin tiedätte, kaikki tulee eteen ajallaan. Sitä ennenkin elämässä saattaa olla valon pilkahduksia, ainakin omassani, jossa iso valo (siellä missä kaikki on suurempaa) syttyy jo marraskuun viimeisenä päivänä…

Yhteistyö: Tallink Silja ja Visit Tallinn

Ihan aluksi: tsoritsoritsoritsori, kun en ole ehtinyt päivittää blogia pitkään aikaan! Syy tähän on suorastaan hirmuinen kiirus työrintamalla. Olen kirjoittanut juttua jutun perään samanaikaisesti työstäen järeää tietokirjaa, eikä sen jälkeen ole ollut voimia kirjoittaa mitään muuta. Toisaalta en ole ehtinyt reissatakaan, joten eipä  olisi ollut paljoa sanottavanakaan tältä saralta.

Mutta anteeksi silti; jos se olisi minusta kiinni, en muuta tekisikään kuin postailisin matkajuttuja. Leipä on kuitenkin ansaittava leipätöissä, jotta on ylipäänsä varaa matkustaa.

Vaan selitykset sikseen. Palailen tässä postauksessa alkusyksyn tunnelmiin Tallinnassa. Ja nämä tunnelmat olivat varsin valoisia, vaikka illat alkoivat jo muuttua pimeiksi ja yöt sysimustiksi. Tallinnan Walking lights -festari oli huikea kokemus, jota suosittelen kaikille. Eikä ole yhtään liian aikaista alkaa punoa suunnitelmia ensi syksyksi – mikään ei kanna yhtä lailla eteenpäin kuin kivan odotus.

Tässä makupaloja syyskuun 19. päivän illasta. Valaiskoot ne tämänkin päivän iltaa ja miksei koko masentavan synkkää marraskuuta. Sittenhän syttyvät jouluvalot ja loppuvuosi onkin yhtä juhlaa. Loista loista kaunis joulukuusi, vai  miten sitä laulussa sanottiinkaan.

Omat juhlani alkavat jo marraskuun viimeisenä päivänä, jolloin kiidän kohti San Franciscoa ja Kalifornian maagista valoa (toivottavasti sitä on tarjolla myös tähän aikaan vuodesta!). Sieltä matka jatkuu Kanadan Vancouveriin, jossa en ole koskaan ennen käynyt, mutta tiedän jo ennalta, että siellä on luvassa omanlaistaan säihkettä taitoluistelun GP-finaalin merkeissä. Ja kuten varmaan arvasitte, tulen toitottamaan tästä reissusta vielä moneen otteeseen (I´m so excited, I just can´t hide it)…

Mutta ensin Tallinnaan, joka kirkastaa mieleni takuuvarmasti joka ikinen kerta, kun astelen kaupungin kaduilla. Walking lights -valokarnevaali, olkaa hyvät!

Musikaaliset suihkulähteet Joutsenlammella Kadriorgin puistossa, joka toimi valoshown upeana näyttämönä. Jos puisto ei ole teille vielä tuttu, niin tiedoksenne, että se on saanut nimensä Venäjän tsaarittarelta Katariina I:ltä, Pietari Suuren puolisolta. Ehdottomasti visiitin väärti paikka, ilman valojakin. Ja vain reippaan kävelymatkan päässä Tallinnan ydinkeskustasta.

Walking lights & walking travellers.

Kesällä valoruusujen tilalla kukkii aitoja ruusuja. Kadriorgin puisto on kuulu kauneudestaan.

Ihania nämäkin!

Syystanssiaset Kadriorgin palatsin etusivulla. Ai että miellytti meikäläisen silmää… Alla tsaarin barokkipalatsi juhlavalaistuksessa edestä ja takaa. Upea molemmin puolin.

Sain itsekin osani valotykityksestä ja muutuin violetiksi.

Walking lights -festarin päätteeksi nautimme iltapalaa tunnelmallisessa Mon Repos – ravintolassa puiston laidalla. Hurmaava huvilla ja hyvää ruokaa, ainakin maistelumenu.

www.monrepos.ee/english

Tallink City -hotelli tarjosi oivan yöpymispaikan erinomaisella sijainnilla Rotermannin kaupunginosan kupeessa, kivenheiton päässä vanhastakaupungista.

Kahdeksannen kerroksen huoneestani aukesi näinkin mellevät näkymät, kun kohdensin kameran zoomin oikealle taajuudelle.

www.tallinkhotels.com/fi/tallink-city-hotel

Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös Walking lights -festari. Merimatka Helsinkiin sujui kuitenkin niin mukavasti Tallinkin Megastarin Business Loungessa, ettei kotiinpaluu varsinaisesti harmittanut. Skumppa virtasi, kuten bisnesluokassa matkustaessa tapana on (voi kun ei koskaan enää tarvitsisi matkustaa peruspiljetillä “turistiluokassa”) , ja verkkokalvoilla välähteli yhä värejä ja valoja edellisillan karkeloista. Olipa hienoa päästä näkemään tämäkin show – lämmin kiitos Tallink Siljalle ja Visit Tallinnalle.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.