San Francisco kolmessa päivässä

Tuut tuut, pois tieltä! Kun aikaa on vähän, on otettava alle menopeli, ja kun paikan nimi on San Francisco, peli on cable car, suomalaisittain ratikka. Ja uskokaa tai älkää, sillä ehtii moneen paikkaan, etenkin kun painelee pysäkkien välillä rientomarssia. Tässä vinkit minilomalaiselle ja eritoten ensikertalaiselle.

San Francisco on niin suuri ja niin täynnä erilaisia osasia, että kolme päivää ei riitä juuri mihinkään – mutta toisaalta kolmessa päivässä ehtii yllättävän paljon. Tai ainakin me ehdimme, koska olimme liikenteessä aamusta myöhäiseen iltaan, ja koska olimme kaverin kanssa käyneet kaupungissa ennenkin. Näin oli helppo suunnitella matkaohjelma sekä itseämme että ensikertalaista siskoa ajatellen. Tosin suunnitelmat menivät monta kertaa uusiksi – kuten tapana on – mutta perusrunko auttoi tässäkin. Näimme kaiken, mitä halusimme, ja bonuksena paljon sellaistakin, joka tuli eteen yllätyksenä.

Jano kaupunkia kohtaan vain kasvoi. San Francisco on ihana, ehdottomasti yksi lempikaupungeistani, ja haluan matkustaa sinne kolmannen, neljännen ja viidennenkin kerran. Harmin paikka, että maailma on täynnä huikeita kaupunkeja, muista mestoista puhumattakaan.

Seuraavaksi vuorossa on Lontoo, joka on minulle kaikista paikoista kaikkein rakkain (monestakin syystä, joista sitten enemmän tulevissa postauksissa), ja jonne on palattava yhä uudestaan ja uudestaan. Olen seonnut laskuissani, monesko visiitti on vuorossa, mutta se on vissi, että tähän visiittiin on juuri nyt aikaa 8 päivää ja 20 tuntia.

Mutta takaisin asiaan: tässä teille San Francisco ja tärpit kolmen päivän minilomalle.

1.Aja ratikalla

San Francisco ja ratikka lienevät match made in heaven – ainakin kaupunkia on vaikea kuvitella ilman näitä kolisevia (= kamalaa meteliä pitäviä – f#¤k u!) menopelejä. Niillä pääsee aika lailla joka paikkaan, turistivaunulla turistireittiä pitkin kalliilla hinnalla (7 dollaria) ja muilla vaunuilla muita reittejä hieman halvempaan hintaan.
Ei muuta ku menoks! Me nousimme kyytiin kaupungin ydinkeskustasta, Union Squarelta.
Rohkeimmat roikkuvat. Ei vaideskaan, tämä on kiellettyä, mutta päätepysäkillä voi lavastaa tämänkin tilanteen.
Turistilinjan päättäriltä on hulppeat näkymät minnekäs muualle kuin Golden Gatelle. Joka on siis oikeasti punainen.
Ja kun vähän matkaa kävelee kohti Fisherman´s Wharfia, näkee myös Alcatrazin kuulun vankilasaaren. Sinne voi lähteä maksulliselle kierrokselle, mutta meiltä tämä jäi jo toista kertaa väliin. Aika ei anna näköjään koskaan tälle visiitille periksi.
Rantabulevardilla voi bongata myös eyecandyja. Tämä komistus luritteli meille ihania lemmenlauluja. Kävelymatka turistiratikan päättäriltä Fisherman´s Wharfiin on muutenkin ihana: komeita merimaisemia, paljon kivoja kauppoja (olkoonkin, että ovat täynnä turistikrääsää), simpukkakeittoa ja muita paikallisherkkuja kauppaavia kuppiloita sekä vanhoja kauniita satamarakennuksia.

2.Merileijonat

Fisherman´s Wharf ja Pier 39 ovat jokaisen turismon toiviokohde. Ainakin, jos San Francisco ei ole entuudestaan tuttu. Minulle ja kaverille oli, mutta Pier 39 oli silti jälleen yksi matkan kohokohdista.
Tästä hyvästä syystä: laituri kaupalla merileijonia taustallaan San Franciscon silhuetti.
Niin suloisia, että taas piti nieleskellä kyyneliä.
Happy! Siskokin meni onnesta sanattomaksi. Hän ei ollut osannut kuvitella, että merileijonia olisi NIIN paljon. Videota lähti heti tyttärelle kotipuoleen.

Toki Fisherman´s Wharfissa on muutakin nähtävää: lisää kauppoja, kauniita rakennuksia, viihtyisä ravintoloita ja kaikenlaista kivaa lapsille. Meillä oli niin kiire – kuinkas muuten – että ehdimme naukata kitaamme vain hodarit ja cokikset sekä Ben & Jerry´sin jättisuuret minttusuklaapirtelöt. Ainakin aitoa amerikkalaista, mutta oli kyllä hyvääkin. Ja mikä mahtavinta, nautiskelimme ruuasta ulkona, sinisen taivaan ja auringon alla – joulukuussa.

Lisää jellonista ja muista nähtävyyksistä löydät kolmen vuoden takaisesta postauksesta Ensivaikutelmia San Franciscosta.

3.Chinatown

San Franciscon Chinatown on suurin chinatown Kiinan ulkopuolella, oikeastaan kaupunki kaupungin sisällä. Päiväsaikaan sen kaduilla riittää vilskettä ja vipinää, mutta annas olla, kun kello tulee yhdeksän illalla. Ei ristin sielua, kauppojen ovet säpissä ja auki olevaa ravintolaakin on hyvin vaikea löytää.
Kaikki väki nukkuu… Paitsi nälkäiset Suomi-turistit, jotka ehtivät illallispaikan hakuun vasta iltamyöhällä. San Francisco ei ole siinä mielessä yökukkujan Mekka, että ravintolat sulkevat arki-iltaisin ovensa varsin aikaisin. Meikäläinen taas ehtii harvoin dinnerille ennen kello yhdeksää.
Ja löytyihän se (Hunan´s Home, jossa illastimme edelliselläkin reissulla), mutta meidän lisäksemme asiakkaita oli vain yhdessä pöydässä, ja hekin taisivat olla henkilökuntaa. Ruoka oli kuitenkin erittäin hyvää, mutta tunnelma kokonaan toinen kuin viimeksi, jolloin pöytää piti jonottaa. Silloin tosin taisi olla viikonloppu ja nyt maanantai-ilta.
Mahtavia muraaleja tuli vastaan joka käänteessä. Niitä en muista kolme vuotta sitten nähneeni. Mutta ehkä silloin olin pää pyörällä kaikesta muusta: temppeleistä, Kiina-kaupoista, kiinankielen kalkatuksesta ja niin edelleen.

4.Shopping

Jos aikaa on vähän ja haluat ostaa kaikki kotiin viemiset yhden katon alta, mene Macy´sin tavarataloon. Se on niin kuin Stocka oli joskus ennen potenssiin kymmenen. San Franciscon Macy´s on Union Squaren laidalla, ja sen sisuksissa on helppo liikkua. Joitakin myyjiä vaivaa megaluokan hitaus (sattui kohdalle), mutta mihinkäs matkailijalla – paitsi meitsillä – hoppu olisi. Ja ainakin joulun alla eri osastoilla oli paljon hyviä tarjouksia.

Paljastanpa nyt vielä senkin, että asioin ensimmäistä kertaa Macy´sissa. New Yorkissa en ole koskaan ehtinyt/jaksanut avata sen järeäämovea ja sama juttu ensivisiitillä San Franciscossa. Muissa jenkkilän kaupungeissa en ole edes huomioinut sen olemassaoloa, vaikka tottahan se on monesti vastaan tullut. Mutta onpahan nyt korjattu tämäkin hurjan tärkeä asia.
Union Squaren toisella laidalla tönöttävät luksusliikkeet, kuten Saks Fifth Avenue ja Tiffany. Aukion keskellä oli näin joulunaikaan paitsi taivaita hipova joulukuusi, myös luistinrata. Luikkarit voi vuokrata, joten turistikin pääsee jäälle halutessaan.
Saksin ikkunassa oli näin tyylikästä jengiä.
Tiffanyn jalokiviliikkeen portailla taas porhalsi vähän vähemmän tyylikäs leidi (sori vaan systeri). Mutta hei, astukaa ihmeessä rohkeasti sisään Tiffanyn ovista. Liikkeeseen voi mennä vain pällistelemään, ihan turistina ja tyhjätaskuna. Olet silti tervetullut. Ovimies kumartaa ja myyjättäret kierrättävät ympäriinsä. Koin tämän ihmeen jo pääkallopaikalla New Yorkissa ja nyt toistamiseen San Franissa.
DSW ( 400 Post Street, ihan Union Squaren kupeessa) on eräänlainen kenkätaivas = saapikasta, monoa, lenkkaria ja korkkaria kolmessa – vai oliko se neljässä – kerroksessa, osa out let -hinnoin ja osa normihinnoin. Minä en löytänyt mitään, mutta kaveri ja sisko kyllä.
Mutta ei hätää, nyt päästiin itse asiaan! Tämä hilpeä kuva on Ross Dress for Less -myymälästä (799 Market St, Downtown) jota voi pitää pienimuotoisena Century 21:na (New Yorkin kävijät tietävät kyllä mistä puhun). Täältä tarttui matkaan useampikin kenkäpari ja paljon muuta. Toisella puolella katua on vähintäänkin yhtä hyvä Marshalls, jossa shoppailimme seuraavana päivänä. Molemmissa puljuissa meininki on sama: last season -muotia huokealla hinnalla. Varaudu sotkuun ja sekasortoon ainakin ruuhka-aikoina. Ei heikkohermoisille.
Sitten ollaankin Forever 21:ssa, edullinen vaateketju sekin. Mitäs sanotte näistä? Olisiko pitänyt sittenkin ostaa?

Lisää San Franciscon ostospaikoista löydät tästä: http://www.maaritmaailma.com/san-franciscon-parhaat-ostospaikat/

5.Museot

Älkää luulkokaan, ettemme olisi ehtineet myös harrastaa kulttuuria. Kävimme katsomassa Brassain hienon valokuvanäyttelyn San Franciscon MOMA:ssa (http://www.sfmoma.org). Ei ollut varsinaisesti tarkoitus, paitsi kyldyrellillä kaverilla, mutta hän sai minut ja siskon innostettua mukaansa. Ja kyllä, kannatti ehdottomasti – oli todella upeita fotoja.
Mutta vielä enemmän tykkäsin Johannes Brusin eläinaiheisista töistä. Seinällä killuvan kissapedon olisin kaapannut mieluusti omaan olkkariini. Paljon muutakin olisi ollut tarjolla, monessa kerroksessa, mutta – yllätys – aika ei antanut periksi enemmälle, emmekä olisi – ainakaan minä – jaksanutkaan taidetta yhtenä päivänä yhtään enempää. Lopuksi kävimme museon kehutussa kaupassa, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa.
Tässä vielä vinkki kaikille lapsenmielisille ja herkkusuille: jäätelömuseo! Kurkkasimme sisään ja kovin oli äitelän pinkkiä. Jätskitelläkin luultavasti saa, mutta me söimme jädet toisaalla.

http://www.museumoficecream.com/san-francisco
Omanlaisensa taidepläjäyksen tarjoavat myös Hearts in San Francisco – sydämet, joita on eri puolilla kaupunkia. Sydämet ovat useiden taiteilijoiden käsialaa. Tässä I left my heart in San Francisco -biisistään kuulun laulaja Tony Bennettin tyylinnäyte Union Squarella. Aika karsea, jos minulta kysytään, mutta makuja on monia. Joka tapauksessa sydän on suosittu selfie spot.

6.Haight-Ashbury

60-luvun hippiliikkeen sydämenä maailman maineeseen – hyvässä ja pahassa – noussut Haight-Ashbury on turistille must. Hippikulttuuri elää kaupunginosan kaduilla yhä voimakkaana, ainakin mitä tulee pilven poltteluun ja paikoin suorastaan pistävään hasiksen hajuun. Lisäksi Haight-Ashbury tarjoaa katu kaupalla silmänruokaa = hurmaavia kuningatar Annen aikaisia taloja.
Kuuluisin tönörivistö on tässä: Painted Ladies, olkaa hyvät. Nämä Alamo Squaren varrella olevat kaunottaret ovat Haight-Ashburyn taloista kuuluisimmat ja kuvatuimmat. Omasta mielestäni ne eivät kuitenkaan ole kaikkein kauneimmat talot, mutta tokihan niissäkin silmä lepää. Painted Ladies -nimitys on peräisin Elizabeth Pomadan ja Michael Larsenin vuonna 1978 kirjoitetusta kirjasta Painted Ladies: San Francisco´s Resplendent Victorians.

Lisää kauniita taloja löydät täältä: http://www.maaritmaailma.com/san-francisco/
Alamo Squarelta aukeaa myös tälläinen näkymä: uutta ja vanhaa ja kaikkea siltä väliltä.
Meillä oli myös ilo ihailla yhden myöhäishipin paljasta persusta. Luulisi, että joulukuisessa illassa tulisi näin kevyesti pukeutuneena vilu, mutta kattia kanssa. Setämies laukoi itsestään satoja selfieitä.

7.Merimaisemat

Tästä aiheesta tulikin vaahdottua jo edellisessä postauksessa, joten ei siitä sen enempää. Paitsi, että menkää ihmeessä kävelykierrokselle Sutro Bathsin raunioille ja Lands Endin ulkoilualueelle. Sinne ehtii pariksi tunniksi minilomankin aikana, vaikka taksilla. Ja piipahtakaa kahvilla tai lasillisella myös Cliff Housessa.
Tai käppäilkää Ocean Beachillä. Ja nauttikaa. Kohta ootte takaisin Suomessa.

8. MyMy

Me aloitimme lomamme tämän pöydän äärestä, pikkuruisessa aamiaisravintola MyMyssa (1500 California St), jonne viime kerralla päätimme matkamme. Laseissa Mimosat, verigreipillä ja appelsiinilla. Sairaan hyvää ja mikä ihana tapa tervehtiä uutta aamua.
Mutta ennen kaikkea me tulimme MyMyhin ruuan takia. Lautasella on rapukakkuja uppomunien ja paisettujen pottujen kanssa. Suu napsuu yhä. Ja kuten näkyy, annos on suuri – riittäisi hyvin kahdelle. Me emme muistaneet tätä, vaan tilasimme jokaiselle omansa. Mutta sen muistimme, että heti kun MyMy kello kahdeksalta aukeaa, sen ovelle muodostuu jono. Olimme ajoissa ja saimme pöydän. Vyöryimme ulos.

Kiitos ja näkemiin! San Francisco vei kielen ja sydämen.

20 thoughts on “San Francisco kolmessa päivässä

    1. maarit Post author

      Haha! Olen ollut San Franissa kahdesti, nyt joulu- ja edellisellä kerralla maaliskuussa. Ei ollut shortsikelejä kummallakaan kerralla. Itse asiassa niitä taitaa olla aika harvoin. Paikallisten mukaan lämpimin aika on usein lokakuussa, jolloin tulee yks kaks hirmuhelle. Säätä viilentää monesti kuuluisa sumu ja Atlantin kylmät tuulet. Mutta me oltiin onnessamme, kun joulukuun taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Oltiin varauduttu sateeseen.

  1. Paula - Viinilaakson viemää

    Näitä teidän seikkailuja on kertakaikkiaan ilo lukea, kun niistä paistaa läpi sellainen hyväntuulinen tekeminen ja hauskuus. Kyllä olette ehtineet paljon näkemään muutamassa päivässä, ja shoppaamaan. Rossista pääsee kyllä harvoin tyhjin käsin pois.

    Cable Carilla ajellessa jos haluaa ajaa enemmänkin kuin sen yhden sivun, niin kannattaa ostaa päivälippu. Sitten voi hypätä muihinkin julkisiin eikä tule niin kalliiksi. Kaapelikärryt muuten eivät ole ihan sama asia kuin ratikka, sillä ne toimii maan alla olevilla kaapeleilla jotka vetävät niitä eteenpäin, ei sähköllä kuten ratikat. Mutta vaikeahan niille on suomenkielistä nimeä keksiä, niin miksei ratikkakin aja saman asian.

    Täytyypä kurkata nuo muutkin postaukset.

    1. maarit Post author

      Kiitos, Paula, on aina kiva kuulla, että joku tykkää lukea näitä sepustuksia. Välillähän sitä tuumii, että tämä bloggaaminen on hullun hommaa ja epäilee, ettei ketään voisi vähempää kiinnostaa meikäläisen tekemiset. Mutta hauskaa on tosiaan maailmalla ollut (ei kai sinne veri muuten vetäisi?) ja hauskaa oli myös San Franciscossa, lysti tosin loppui ihan liian lyhyeen. Ja hei, hyvä huomio tuo eroavaisuus cable carin ja ratikan välillä – en tullut itse asiaa aiemmin edes ajatelleeksi. Päivälippua mekin mietimme, mutta jätimme ostamatta, koska pääasiassa kuljimme jalkaisin – ja askelmittari näyttikin joka päivä lähes 20 000 askelta. Eli kuntoiluakin mahtui tähän matkaan!

  2. Katja

    Siis miten ihmeessä oon voinu missata noi sydämet, vaikka oon käynyt San Franissa jo kolmesti! Ei oo kertaakaan sattunut matkan varrelle vaikka on liikuttu jos missä suunnalla.
    Ei sillä, en oo kyllä päässyt ajamaan cable carillakaan, mikä on ehkä jo melkein noloa.
    Alcatraz sentäs on nähty ja sitä voin kyllä suositella vaikkei kaikista lempparein paikka ollutkaan.
    Mutta lisäisin tähän listaan myös kävelyn isossa Golden Gate Parkissa sekä Muir Woodsissa, jossa muuten ajelukin on aivan huikea kokemus maisemien vuoksi!

    1. maarit Post author

      Heh, bongaat sydämet sitten ensi kerralla. Ja korkkaat samalla ratikan! Kaikkeahan ei voi yhteen eikä sen puoleen useampaankaan reissuun mahduttaa, vaikka miten yrittäisi ja aikaa olisi enemmän. Itsekin vietin San Franissa ekalla reissulla peräti 10 päivää, mutta emme silti ehtineet Alcatraziin emmekä Muir Woodsiin. Nähtävää itse kaupungissa ja sen ympäristössä on yksinkertaisesti NIIN paljon. Mutta jääpähän aina jotakin hampaankoloon seuraavaa matkaa varten…

    1. maarit Post author

      Kiitos, Iida! San Francisco on juuri sopiva paikka aloittaa USA:n matkailu, ainakin reissussa mukana ollut siskoni oli sitä mieltä. Hän oli nyt ensi kertaa jenkeissä ja ihastui kovin. Tosin San Fran ei ole ihan perusjenkkilää, vaan aika lailla oma maailmansa, mutta toisaalta valtavaan maahan mahtuu kaikenlaista. Itse haaveilen etelä-Kalifornian rundista, en niinkään Los Angelesista, vaan pienemmistä paikoista matkalla kohti Meksikon rajaa. Saas nähdä, milloin tämä haave toteutuu.

  3. Sofia / Project Forever

    Tykästyin San Franciscoon sen ollessa yksi länsirannikon roadtripin stopeista. Yllättäen jopa autolla liikkuminen kaupunkialueella oli melko helppoa, ja parissa päivässä ehti nähdä kaupungin kohokohdat. Haluan ehdottomasti vielä palata San Franiin ja omistaa sille vaikka kokonaisen viikon!

    1. maarit Post author

      Viikossa ehtiikin jo paljon, joskin ekalla reissulla, jolloin olin San Franissa peräti 10 päivää, tuntui että paljon jäi myös näkemättä 😁. Mutta näinhän se on aina isossa kaupungissa. Olen parhaillani Lontoossa ties kuinka monetta kertaa ja taas löytyi ihan uusia juttuja!

  4. Eeva / Eevagamunda-blogi

    Ompas teillä ollut haipakkaa 🙂 Oma San Franciscon kokemukseni on samanlainen kolmen päivän pikavisiitti, jonka aikana näimme monet yllämainitut. Shoppailun ja museot tosin jätimme väliin ja niiden sijaan kävimme myös Alcatrazin vankilasaarella ja Golden Gate -sillalla.

    Ja SF on kyllä minunkin lempikaupunkini jenkeissä tähän asti kokemistani. Sinne haluaisin vielä palata.

    1. maarit Post author

      Haipakkaa todella piti, mutta ehtiihän sitä sitten kotona levätä… Hah, kattia kanssa, kun pitää alkaa raataa niskassa limassa saadakseen rahaa seuraavaan matkaan 😊. San Franiin haluan itsekin palata. Kaksi kertaa ei todellakaan ole niin upeassa kaupungissa tarpeeksi.

  5. Aron / Ja sitten matkaan...

    Ehditte kyllä todella paljon kolmessa päivässä. Meillä oli viisi vuotta sitten San Franciscossa kaksi kokonaista päivää aikaa, eikä oikein ehditty mitään. Tosin yksi päivä meni baseball-ottelussa, jota ennen kävimme katsomassa Pride-kulkuetta. Toisena päivänä olikin sitten vuorossa Alcatrazin vierailu. Todella monta mielenkiintoista kaupunginosaa jäi väliin. Lisäksi merileijonatkin olivat lähteneet merelle, ensimmäistäkään emme nähneet. Laiturin pielessä oli vain kyltti, jossa kerrottiin, etteivät ne aina siellä laiturilla köllöttele. 🙂

    1. maarit Post author

      Voi ei, eipä ole käynyt mielessä, että merileijonat karkaavat välillä muualle! Olisipa ollut suuri pettymys, ensikertalainen siskoni olisi varmaan pillahtanut itkuun. No, siinä siis sinulle yksi hyvä syy palata kaupunkiin.

  6. Merja / Merjan matkassa

    San Francisco on ihana <3 Kävin siellä viime kesänä ensimmäistä kertaa, mutta en todellakaan viimeistä. Meillä oli koko reissun aikana kaksi kokonaista päivää aikaa pyöriä kaupungilla ja ehdittiin kyllä nähdä lähes kaikki mitä olit tähän kirjoittanut. Shoppailut jäi vähemmälle sekä museot. Me oltiin reissussa kesä-heinäkuun vaihteessa eikä silloinkaan ollut shortsikelit. Varsinkin Golden Gatella oli niin kylmä, että olisin kaivanut kunnon takkia päälleni.

    1. maarit Post author

      Olen, Merja, NIIN samaa mieltä: San Francisco on kyllä ihana! Nytkin ikävä sinne, joskin kirjoittelen tätä toisesta ihanasta kaupungista, Lontoosta, joka on mulle kaikkien kaupunkien ykkönen. Kalifornian aurinko täältä tosin puuttuu, mutta sortsijengiä tullut vastaan, vaikka mittari näyttää 8 astetta. Ja sortseja näimme kyllä joulukuussa San Franissakin, mutta itsellä tiukasti toppatakki päällä. Luulisi, että suomalainen olisi karaistunut, mutta ei ole. Mielikuva aina lämpimästä Kaliforniasta on myös vähän väärä – pohjois-Kaliforniassa kun voi olla hyvinkin jäätävää.

  7. Anna K. - Kaukaa haettua

    San Francisco on USA:sta ainoa kaupunki, joka mua kiinnostaa. Merileijonat olis omalla listalla ja ratikka-ajelut, sekä hyvät ruokapaikat. Pitäishän se siltakin nähdä. Hyviä vinkkejä olit poiminut!

    1. maarit Post author

      Kiitos Anna, kiva jos sait hyviä vinkkejä matkaan, milloin ikinä San Franciscoon lähdetkin. Ja sehän on tosiaan aika lailla oma maailmansa, ei perusjenkkilää laisinkaan. Mutta kyllä jenkeissä muitakin hienoja kaupunkeja on. New York, Chicago ja Miami ovat kaikki omalla suosikkilistallani – ja kaikki täysin erilaisia.

  8. Heli / Drama On The Road

    Olipa kivan paljon eri puolia San Franciscosta! Itsellä vielä reissuhaaveissa tämä mesta – mutta kyllä kaikkialle kerkiää, kun ottaa yhden tavoitteen vuodelle. Eikä kaupunki onneksi mihinkään katoa 🙂

    1. maarit Post author

      Juuri näin, Heli! Matkakohteet ovat ja pysyvät, ja kaikkialle tosiaan ehtii ajallaan. Ja vaikkei ehtisikään, niin haaveilukin antaa potkua päivään ja kantaa eteenpäin. Suosittelen kyllä tekemään tästä haaveesta jonain päivänä totta: San Francisco on niin upea kaupunki, että se kannattaa nähdä ainakin kerran elämässä. Itse palasin juuri Lontoosta, jossa olen käynyt monta kertaa, mutta joka on mun haaveissa aina.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.