Prangli? Nevö hööd. Kuulosti kuitenkin kiinnostavalta, joten ilmoittauduin innolla matkaan, kun sain kutsun lähteä seikkailemaan Viron pohjoisrannikolla sijaitsevalle saarelle. En arvannut päätyväni kyntämään merta neuvostoarmeijan kuorma-autolla tai kastuvani aluskalsongeja myöten paluumatkalla mantereelle.
Matkan tarjosi Tallink Silja, Viking Line, Eckerö Line, Visit Estonia & Visit Tallinn
Reissu kohti kuuden neliökilometrin kokoista, 65 asukkaan Pranglia starttasi Leppneemen satamasta Wrango-aluksella huikean hienossa syyssäässä. Varsinainen onnenpotku ottaen huomioon, että edellisenä iltana Tallinnassa satoi kaatamalla. Toisaalta Tallinna oli jäänyt reilun puolen tunnin ajomatkan päähän, ja paikallisten mukaan Prangli päihittää säätilassa manner-Viron – siellä on aina parempi keli. Merimatka saarelle kestäisi tunnin ja luvassa olisi leppoisia tuulia.
Aivan totta – Prangliin ympäri vuoden liikennöivän Wrangon kannella keinuessa oli vähällä vaipua nirvanaan. Aurinko lämmitti ja silmä lepäsi meren sinessä. Tunnin mittainen lysti kustansi 12 euroa (meno-paluu), ja olisi minun puolestani saanut jatkua pitempäänkin. Prangli tuntui jo matkana ihanalta.
Laiva-aikataulut löydät täältä.
Kilohailia Kelnasessa
***
Kuten kuvasta kenties huomaatte, Wrango-alus kuljettaa autojakin. Tosin tilaa taitaa olla vain yhdelle ja kyyti on kallista: 60 euroa suuntaansa. Autoilu saarella on oma juttunsa – tiet ovat hiekkaa, savea ja paikoin mutavelliä, joten matkanteko tyssää herkästi ensimmäiseen mutkaan.
Parempi on jättää kaara Leppneemen satamaan, jonne pääsee myös julkisilla. Tallinnan keskustasta bussilla 1A Viimsiin, josta vaihto bussiin V1, joka kulkee Viimsin ja Leppneemen väliä. Toki taksikin tuo perille, Tallinnasta Leppneemeen 10-15 eurolla. Autottomalle tarjolla on myös päiväretkiä, joihin sisältyvät niin kuljetukset Tallinnasta paikan päälle kuin saarikierros lounaan kera. Hinnat pyörivät 70-80 euron korvilla ajankohdasta riippuen.
Kelnasessa palvelee pikkuinen KoduSadama -kahvila. Meitä kestittiin siellä kilohailivoikkareilla. Jos joku on minun laillani tollo eikä tiedä, mitä kilohaili on, niin kerrottakoon tässä: silakkaa ja muikkua muistuttava sillien heimon eväkäs. Se on Virossa suurta perinneherkkua. Yksi tykkää, toinen (= minä, nirso nyhverö) ei.
Pois alta!
***
Keskituhdolla on haastavinta, koska se ei tarjoa selkänojaa eikä mitään, mistä ottaisi kiinni. Laidoilla taas on varauduttava väistämään puustoa ja etenkin niiden oksia, jotka raapivat “mukavasti”, jos on roikottaa käsiään auton ulkopuolella. Meno on paikoin varsin kuoppaista, joten se ei ehkä sovellu matkapahoinvoinnista kärsiville.
Maisemat vaihtelevat idyllisistä kylän raiteista mäntymetsään ja hiekkadyyneihin. Samalla nähdään saaren ainut kauppa, jonne tulee tuoretavaraa kahdesti viikossa ja joka on auki viitenä päivänä viikossa, sekä koulu, jossa on viisi oppilasta ja seitsemän opettajaa (!), ja Pyhän Laurentsiuksen kirkko. Se on valmistunut 1848 ja sen hirret on tuotu Suomesta. Pappi käy saarella saarnaamassa kerran viikossa. Yleensä kuulijoita on neljä, paitsi jouluna, jolloin kirkko on täynnä.
Kaunista kirkkoa ympäröi kaunis hautuumaa, jota koristavat vanhat rautaristit. Hieman yllättäen monet hautakiviin taotut nimet ovat ruotsalaisperäisiä. Se selittyy sillä, että rantaruotsalaiset saapuivat saarelle ensimmäisinä, jo 1200-1300-luvulla. Virolaiset ja suomalaiset kalastajat sekä hylkeenpyytäjät seurasivat heidän vanavedessään. Suomen kieli kuuluu edelleen lainasanoina ja suomalaisena aksenttina Pranglin murteessa.
Minä yllätyin myös siitä, että hylkeenpyynti on yhä yksi saarelaisten elinkeinoista. En aivoton tajunnut, että hylkeitä elelee virolaisilla vesillä ja kuulemma niin runsaasti, ettei niiden pyynnistä koidu populaatiolle mitään haittaa. Eläinystävän sydäntä kuitenkin väänsi, kun kuulin, että niiden perään lähdetään jäätä pitkin suksilla varustetulla veneellä.
Tervemenoa jorpakkoon
***
Jännitysnäytelmä kirvoitti seurueessamme muutaman kirkaisun, kuten myös ilon kiljaisun. Ainakin omasta kidastani pääsi sellainen. Nyt mentiin eikä meinattu! Ihan kuin olisin ollut mukana Amazing Racessa. (Vink vink, ohjelman tuottajat: Prangli olisi kertakaikkisen mainio kisakohde.) En suosittele yrittämään samaa omalla autolla, ainakaan ilman pelastusliivejä. Omin nokin saareen kannattaa tutustua polkupyörällä, jonka voi vuokrata vaikka koko päiväksi.
Kunhan oli aikansa kynnetty merta, nousimme hiekkadyyneille. Olimme saaren itäosassa, jossa rannat ovat hiekkaisia. Länsipuolen rantaviiva taas on karua ja kivikkoista.
Seuraavaksi pöllähdimme mäntymetsään, joka kattaa valtaosan saaresta. Se kuulemma tarjoaa hyvää suojaa merituulilta.
Männistö suojaa myös Pranglin kaakkoiskärjessä olevaa Eestistrand-muistomerkkiä, joka on pystytetty 1941 uponneen Eestistrand-höyrylaivan uhrien muistoksi. Laiva kuljetti 2 600 Neuvostoliittoon pakkoevakuoitua virolaista. Onnettomuus vei hengen vain muutamalta kymmeneltä. Muut pelastautuivat Prangliin, josta he palasivat vähin äänin manner-Viroon. Haaveri kääntyi siis heidän onnekseen.
Neuvostoaikana Prangli toimi osana Kirovin kalastuskolhoosia. Monet muut Viron saaret muutettiin sotilasalueiksi ja asukkaat häädettiin. Silloin tahdin määräsi Isoveli, mutta nykyään Viimsin kuntaan kuuluvalla Pranglilla on jonkin sortin itsehallinto.
Vodkapullo valvoo
***
Mutta enpäs ole ikinä missään tämän majakan malliseen vodkaputeliin törmännyt. Tosin vodkatuntemukseni on olematon ja on hyvinkin mahdollista, että tätä jaloa juomaa tarjotaan tuonkin muotoisista pulloista. Niin tai näin, tarina ei ihan pidä paikkaansa. Tosiasiassa Pietari Suuri määräsi Kerin saarelle rakennettavaksi merimerkin vuonna 1719. Se saattoi hyvinkin saada muotonsa hänen lempijuomapullostaan, mutta majakka saarelle valmistui vasta 1803. Se sai terästorninsa 1857. Tässä vaiheessa Pietari oli maannut haudassa jo 132 vuotta.
Pranglin kaakkoispuolelta löytyy muutakin mielenkiintoista sekä harvinaista: maakaasuaukko, josta saa tulta vaikkapa kananmunien kypsentämiseen. Vastaavia kaasuaukkoja on saarella enemmänkin, mutta tuskin muita näin sopivasti tien vieressä – ainakaan paistinpannulla varustettuna. Tai mistäs minä Prangli-ensikertalainen mitään tiedän? Voihan olla, että jollain aukolla odottavat munatkin.
Metsän keskellä ärvöttää myös saksalaisen pienlentokoneen hylky. Se on muisto pakkolaskusta, jolla oli romanttinen loppu. Saksalainen lentäjä rakastui pranglilaiseen neitoon, jota olisi tuskin tavannut ilman onnettomuutta.
Yksittäiset nähtävyydet eivät kuitenkaan ole Pranglissa se juttu, jonka vuoksi saarelle kannattaisi saapua. Sen suurin vetonaula on upea saaristoluonto ja aito meininki. Prangli on pala vanhaa, hieman ränsistynyttäkin Viroa. Aika tuntuu pysähtyneen, hyvällä tavalla. Siksi Prangli on suosittu lomasaari: kesällä väkiluku moninkertaistuu, kun mökkiläiset ja lomalaiset Tallinnasta ja Viimsistä saapuvat paikalle.
Ravintoloita saarella on yksi, Prangli Saare-Resto. Se palvelee asiakkaita elokuun loppuun asti ja tilauksesta joskus sen jälkeenkin. Me herkuttelimme siellä makoisalla mantelilohella.
Ravintolan yhteydessä on Ylesaaren leirintäalue, jossa voi asua ruohokattoisessa neljän hengen mökissä. Lisäksi saarella voi yöpyä bed & breakfast -tyyppisissä majapaikoissa. Yösijoja on tarjolla kaikkiaan reilulle 200 matkailijalle.
Sadetta uhmaten laivan kannella
***
Satamaan saapuessamme taivas oli hyytävän harmaa. Paluumatka taittuisi pienellä Helge–paatilla, joka palvelee matkustavaisia tilauksesta. Vuorolaiva Wrango oli vuoronsa siltä päivältä jo taittanut. No, mikäs siinä, paitsi, että Helgen pikkuisia kajuuttoja ei ollut mitoitettu yli 20 hengelle. Tai olisihan sisään mahtunut, jos olisi änkenyt, mutta minä päätin suosiolla istua kannella ja viis veisata sateesta. Saakoon Prangli-seikkailu arvoisensa lopun!
Uskallanpa väittää, että vaikka välillä satoi kaatamalla ja aallot nousivat isoiksi, meitsillä oli huomattavasti mukavammat oltavat kuin ahtaissa ja tunkkaisissa sisätiloissa. Sadevarustus piti muuten, mutta peffa kastui penkillä. Siksipä aluskalsaritkin olivat Leppneemen satamaan tullessa litimärät. Siinä sitten könkättiin ikään kuin pissit pöksyissä.
Vaan kerrankos syksy kastelee! Ja sainpahan nauttia merimaisemista koko rahan edestä. Ihokin tykkäsi ihanan kosteasta ilmasta, joka toimi kuin paraskin kasvohoito.
Sateen pieksäessä uneksin merirosvojen aarteesta. Legendan mukaan Prangli oli ammoisina aikoina piraattien majapaikka, ja heidän jäljiltään sen onkaloissa uinuu edelleen arvokas kulta-aarre, jota kukaan ei ole vielä löytänyt. Mitä jos palaisin saarelle työkalujen ja mittarien kanssa ja ryhtyisin sitä sentti sentiltä koluamaan…?
***
Menkää perässä
Älkääkä nyt, hyvät ihmiset, enää kysykö, miten sinne pääsee? Sehän on jo kerrottu. Mutta kerrataanpas silti, jotta jokainen löytää varmasti perille:
1Astu laivaan ja matkusta Helsingistä Tallinnaan. Varustamoissa on varaa valita: Tallink Silja, Viking Line ja Eckerö Line. Ja vaikka korona-aikaa eletään, laivoilla on varsin turvallista. Väkeä on vähän, käsidesiä joka puolella ja turvaväleistä huolehtiminen jokaisen itsensä vastuulla.
2Varaa päiväretki (linkki jutussa). Näin pääset kaikkein helpoimmalla, koska se sisältää kuljetukset Tallinnasta. Retki saattaa vaatia yöpymistä Tallinnassa, jos lähtö on aikaisin aamulla.
3Jos haluat seikkailla omin päin, vietä yksi yö Tallinnassa ja lähde matkaan omalla autolla aamukahdeksalta. Näin ehdit Leppneemen satamaan hyvissä ajoin ennen yhdeksää, jolloin Wrango-alus lähtee Prangliin. Jos kuljet julkisilla (bussi 1A Tallinnasta Viimsiin, josta bussilla V1 Leppneemeen), selvitä aikataulut etukäteen ja sopeuta ne Wrangon aikatauluihin.
4Liiku Pranglissa vuokrafillarilla tai hyppää neuvostokuormurin kyytiin. Saarikierrokset kestävät 2-3 tuntia. Lisätietoa palveluista löydät täältä.
5Palaa mantereelle vuoroaluksella tai vietä yö – tai useampi – Pranglissa. Varustaudu seikkailumielellä.
Hyvää matkaa!
Näyttää kivalta reissumaisemat! Itse olen käynyt vain Tallinnassa, joten muuallakin päin Viroa kiinnostaisi kovasti matkailla.
Ehdottomasti, Viro on niin paljon muutakin kuin Tallinna! Itsekin tosin olen siitä vain murto-osan nähnyt, mutta aina löytyy uutta, kivaa ja kiinnostavaa. Pranglia suosittelen ensi kesän kohteeksi lämpimästi.
Kiva lukea tästä vierailusta, jolle itsekin sain kutsun mutta en kiireiltäni ja koronan pelossa osallistunut. On mahtanut hurjaa ollut kirmata kuorma-auto lavalla.
Oli kyllä hurjaa, mutta hauskaa menoa, koronakin tyystin toviksi unohtui… Just tällaisia irtiottoja tarvitaan nyt 😊.
Tärkeä pointti tuo, että pienikin irtiotto voi olla henkisesti iso irtiotto. Pääkaupungissa asuvalle Pranglin reissu oli oikeasti piristävä ja kuin matka jonnekin kauas ja eksoottiseen. Onneksi oli kaunis ilma.
Juurikin niin! Aina ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä eikä edes lähteä kauas irrottautuakseen arjesta.