Tiesittekö, että Porto on myös rantalomakohde? Matkaa historiallisesta keskustasta Matosinhosin uimarannalle on metrolla vain puoli tuntia, ja yhä ollaan samassa kaupungissa. Ei kyllä uskoisi, sillä maisema muuttuu niin täysin: Matosinhos on sekoitus Atlantin aaltoja, valkoista hiekkaa ja laumoittain lokkeja sekä Itä-Pasilan kerrostaloja.
Minulla itselläni ei ollut kaikesta tästä Portoon lähtiessä aavistustakaan. Olin kyllä lukenut, että Atlantin puolella sopii käydä ihastelemassa komeita auringonlaskuja, mutta yhdessäkään jutussa kukaan ei ollut käynyt Matosinhosissa sen enempää uimassa kuin aurinkoa ottamassa.
Vaan meitsihän harrastaa kumpaakin lajia, joten ilostuin suuresti, kun ymmärsin, että myös tämä olisi Portossa mahdollista. Ensisilmäyksen Matosinhosin rannasta näimme hop on, hop off -bussin kyydistä (jälleen vahva suositus tälle kierrokselle, koska se vie ydinkaupungin ulkopuolelle), ja viimeistään silloin päätimme viettää yhden päivän meren äärellä. Vielä kun kuulimme, että Porton parhaat seafood- ravintolat sijaitsevat Matosinhosissa, olimme rantalomailuun enemmän kuin valmiita.
Suosittelen samaa muillekin. Matosinhos on oma mielenkiintoinen minimaailmansa, jonne kannattaa suunnistaa pelkästään ruoan takia (siitä saittekin jo esimakua edellisessä postauksessa). Mutta kyllä leppoisa rantapäivä hemmottelee matkalaista muillakin tavoilla: silmä lepää meren sinessä, aaltojen kohina hyväilee korvaa ja kirpeänkylmä vesi virkistää auringossa paahtunutta ihoa. Olimme varsin autuaita palatessamme pimeän laskeuduttua kohti lomakotia – kertakaikkisen hieno päivä!
Kun näet tämän jättimäisen “kalaverkon”, tiedät tulleesi määränpäähän, Matosinhosiin. Me matkustimme sinne hop on -bussilla (kun kerran 3 vrk:n piljetti oli), mutta palasimme “kotiin” metrolla.Matosinhosin ranta on surffiranta. Tosin aallot olivat meidän piipahduksemme aikana varsin pienet. Harvoin olen nähnyt mahtavaa Atlantia yhtä tyynenä.Uima-asun voi vaihtaa omassa yksityisessä uimakopissaan, joita rannalla olevat surffibaarit (ymmärtääkseni) vuokraavat. Toinen vaihtoehto on riisua ja pukea baarien – aika törkyisissä – vessoissa.Me aloitimme päivän rantakävelyllä.Surffarit odottivat aaltoja.Kukin tavallaan.Matosinhosin ranta ei ole maailman kaunein, sillä taustalla häämöttävät Itä-Pasilan talot, tankkerit ja risteilyalusten terminaali. Mutta ranta itsessään on ihana ja bonuksena supersiisti. Roskiksia eri värisine kierrätyspusseinen seisoo biitsillä ripi rinnan.Lokkien lempiranta.Laskuveden alta rannan toisessa päässä paljastui simpukkayhdyskunta. Se saikin vatsan kurnimaan…Joten ei muuta kuin menoksi Herois de Franca -kadulle aivan rannan tankkerien puoleiseen laitaan. Tämä katu kirjaimellisesti sihisee lounas- ja illallisaikaan, kun vierivieressä olevat kalaravintolat kuumentavat kilvan meren eläviä grilleissään. Perille löytää pelkän tuoksun perusteella. Huom! Maanantaisin osa ravintoloista on suljettu. Viikonloppuisin taas voi olla vaikea löytää pöytää.Siinä sihisevät meidän kalamme, ravintola Tito 2:ssa. Päädyimme sinne paikallisen Adrianan suosituksesta ja nyt voin itse suositella samaa. Loistopaikka, loistavaa ruokaa.Alkupalaksi jättirapuja.Sitten kalaa, jonka edeskäypä meille tyylikkäästi tarjoili.Juuri pyydettyä ja superhyvää!Myöhäisen lounaan päälle vierailimme missäpä muualla kuin Matosinhosin Lidlissä. Hieman oli eri meininki kuin meikäläisessä Liiterissä: laareista löytyi pilkkahinnalla kaikkia mahdollisia meren herkkuja sekä hyllyistä viinejä. Halpaa ja hyvää shampanjaa, jota moni on kehunut maailmalla Lidlistä ostaneensa, emme kuitenkaan löytäneet. Maassa maan tavalla, ilmeisesti tässäkin.Auringon jo painuessa mailleen palasimme rantaan. Pysähdyimme hetkeksi Tragedia do Mar -muistomerkille. Se muistuttaa vuoden 1947 tragediasta, jolloin meri vei yli sadalta naiselta ja lapselta puolison ja isän. Myrskyyn joutuneet kalastajat eivät koskaan palanneet kotiin, ja patsaat itkevät rannalla ikuista ikäväänsä.Sitten päivän kohokohta: pulahdus Atlantiin. Kaverin, joka uskaltautuu harvoin veteen, riemu oli käsin kosketeltavaa. “Milloin viimeksi oon ollu tällaisella rannalla ja uinu valtameressä”, hän iloitsi parin asiaan kuuluvan kirkaisun kera.Malja uimareille……ja mahtavalle päivälle! Matosinhosin ranta tarjosi Porton matkaan aivan uuden ulottuvuuden.Plops! Sinne meni. Aika lähteä kotiin.
Lopuksi muutama vinkki, jos haluat nähdä Atlantin puoleisesta Portosta enemmän kuin Matosinhosin rannan:
Tutustu rannan toisessa päässä olevaan, 500-luvulla rakennettuun Castelo do Quiejoon eli juustolinnaan. Nimensä pytinki on saanut siitä, että se sijaitsee juustonkyrsää muistuttavalla kallionkielekkeellä. Linnaa vastapäätä kadun puolella on Sea Life Porto, koko perheen toiviokohde eksoottisine kaloineen ja kilpikonnineen.Jatka matkaa pitkin rantabulevardia. Kävely tarjoaa piiiitkän siivun kauniita merimaisemia ja pieniä hiekkarantoja. Pysähdy Praia do Carneiron majakalla Dourojoen suussa. Kuulemani mukaan parhaat auringonlaskut näkyvät täältä. Majakalle pääsee kätevästi myös bussilla. Sekä tietysti hop on -dösällä. Viimeinen hop on kurvaa tästä ennen auringonlaskua, joten paluu on hoidettava toisella tapaa.
Portoon tekisi kovasti mieli, Lissabon kun on jo vienyt sydämen. Kiva tietää, että siellä voi yhdistää käynnin rannalle. Jotenkin mielikuvissa rantojen vesi Portugalissa on kuitenkin aina kovin hyistä eli en tiedä uskaltautuisinko kastautumaan ystäväsi tavoin. 😀
Aivan Atlanti on Atlanti eikä vesi taida koskaan lämmetä todella uimalämpöiseksi. Arviolta vesi oli Matosinhosissa tuollaista 18-asteista – kyllä siinä muutaman rivakan vedon pystyi ottamaan ja itse kastelin jopa päänikin. Mutta mulla on kokemusta talviuinnistakin, tosin vain kertaluontoisesti. Ihana olo pulahduksen jälkeen joka tapauksessa: veri kiersi ja ajatus kulki kirkkaana. Eikä yhtään paleltanut, vaikka aurinko jo kohta laskikin. Mutta vaikkei uskaltautuisi uimaan, niin Matosinhos on kiva lisä Porton reissulle, monipuolista kaupunkilomailua parhaimmillaan.
Toivottavasti haaveesi toteutuu! Porto on kyllä ihan paras. Toisaalta haaveilu on ihan parasta: aina täytyy olla unelmissa ainakin yksi “sinne seuraavaksi” – kohde. Omissa haaveissani siintää just nyt valkoinen hiekkaranta ja turkoosi meri, kuten niin usein kohti talvea mentäessä.
Porto on itsellä kokematta ja kivaa fiilistelyä tässä postauksessa!
Kiitti! Suosittelen Porton lisäämistä matkalistalle – et tule pettymään 😊.
Portoon tekisi kovasti mieli, Lissabon kun on jo vienyt sydämen. Kiva tietää, että siellä voi yhdistää käynnin rannalle. Jotenkin mielikuvissa rantojen vesi Portugalissa on kuitenkin aina kovin hyistä eli en tiedä uskaltautuisinko kastautumaan ystäväsi tavoin. 😀
Aivan Atlanti on Atlanti eikä vesi taida koskaan lämmetä todella uimalämpöiseksi. Arviolta vesi oli Matosinhosissa tuollaista 18-asteista – kyllä siinä muutaman rivakan vedon pystyi ottamaan ja itse kastelin jopa päänikin. Mutta mulla on kokemusta talviuinnistakin, tosin vain kertaluontoisesti. Ihana olo pulahduksen jälkeen joka tapauksessa: veri kiersi ja ajatus kulki kirkkaana. Eikä yhtään paleltanut, vaikka aurinko jo kohta laskikin. Mutta vaikkei uskaltautuisi uimaan, niin Matosinhos on kiva lisä Porton reissulle, monipuolista kaupunkilomailua parhaimmillaan.
Ihana Porto! 🙂 Haaveilen niin kovasti sinne pian pääseväni, toivottavasti saan sen ensi vuonna hoitumaan. Kauniita maisemia ja ihania kuvia!
Toivottavasti haaveesi toteutuu! Porto on kyllä ihan paras. Toisaalta haaveilu on ihan parasta: aina täytyy olla unelmissa ainakin yksi “sinne seuraavaksi” – kohde. Omissa haaveissani siintää just nyt valkoinen hiekkaranta ja turkoosi meri, kuten niin usein kohti talvea mentäessä.