The Malta Experience 4: Marsaxlokkin markkinat

IMG_6171

Marsaxlokkin nimi on mahdotonta lausua, mutta Marsaxlokkin markkinat ovat mainio tapa viettää sunnuntaipäivä Maltalla. Ensin ihastellaan värikkäitä kalastajaveneitä, sitten tehdään edullisia ostoksia, ja lopuksi syödään maittava lounas pitkän kaavan mukaan.

Saavuimme Marsaxlokkiin – Maltan toiseksi suurimpaan luonnonsatamaan ja saaren tärkeimpään kalasatamaan – sunnuntaiaamupäivällä, kuten tuhannet muutkin turistit plus paikalliset siihen päälle. Tunnelma kalastajakylässä oli siis varsin tiivis ja parkkipaikkaa sai hakea puoli tuntia. Pelkästään se nosti hien pintaan, lämpömittarikin tosin näytti yli 30 astetta.

IMG_6214

IMG_6170

Rättejä ja lumppuja

Meno muuttui entistä hikisemmäksi, kun suhahdimme markkinakojuilla katetulle U-kirjaimen muotoiselle rantakadulle väenpaljouden sekaan. Tuntui, että ihan kaikki olivat yhtä aikaa liikenteessä, ja että ihan kaikki hinkuivat täyttää kassinsa räteillä ja lumpuilla = vaatteilla, aurinkoprilleillä ja olkihatuilla. Tarjolla oli myös taloustavaroita, kosmetiikkaa, taide-esineitä, cd—levyjä ja niin edelleen.

Vinkkinä kerrottakoon, että jos haluaa tehdä Maltalla halpoja ostoksia, Marsaxlokkin markkinat ovat oikea paikka. Muualta halpatavaraa ei juuri saa, vaan hinnat ostoskeskuksissa ja turistiputiikeissa ovat Suomen tasoa. Halpatavara on kuitenkin halpatavaraa, joten laadulta ei kannata odottaa liikoja.

IMG_6198

IMG_6208

Harvinaista herkkua

Paikalliset latasivat koreihinsa myös juuri pyydettyä kalaa ja muita meren eläviä sekä hedelmiä ja vihanneksia. Minäkin kyselin kauppiaalta lampuki-nimistä kalaa, ihan vain nähdäkseni, miltä sellainen näyttää. Tätä fisua nousee merestä ainoastaan syys-marraskuussa, ja se on maltalaisten suurta herkkua. Pelkästään luvasta kalastaa lampukia käydään kiivasta taistoa, jonka takia arpa ratkaisee, kuka luvan minäkin vuonna saa.

Ikäväkseni kauppias kertoi, että lampukit oli myyty heti loppuun, kun ne saatiin kannettua merestä. Ja että tilanne oli tismalleen sama jokaisessa kalakojussa. Ravintolasta lampukia sen sijaan luultavasti saisin, jos olin älynnyt tehdä pöytävarauksen (en ollut), sillä sunnuntaisin ravintolat olivat täpötäynnä ja tietysti sen takia, että kaikki tahtoivat syödä lampukia.

IMG_6204

IMG_6206

IMG_6210Suklaaveneitä, kuinkas muuten kalastajakylässä!

IMG_6163Olisihan sitä (lampukia) saanut, jos olisi mahtunut ravintolaan…

Foinikialaista perua

Sittemmin totesin, että halusipa sunnuntaina syödä lounaaksi mitä tahansa, pöytävaraus kannattaa ehdottomasti tehdä, koska muuten saa odottaa vuoroansa iltapäivään. Näin ollen me kuittasimme nälkämme jätskillä ja janomme kylmällä colalla, odotettuamme baaripöydänkin vapautumista pitkän aikaa.

IMG_6216Täällä vartioin minä! Ja tämän vartijan “tuiman” katseen alla me istuimme colalla.

Tungoksesta huolimatta Marsaxlokkin markkinat olivat minusta mukava tapahtuma. Eniten tykkäsin värikkäistä kalastajaveneistä, joita maltalaiset nimittävät sanalla luzzus, ja joita kellui satama-altaassa jonossa. Niiden ulkoasu on kuulemma foinikialaista perua, vuodelta 800 ennen Kristusta. Jokaisen veneen kokassa kiiluu Osiriksen silmä, joka suojelee kalastajaa kaikelta pahalta.

IMG_6213

IMG_6186Pieni on kaunista, ainakin minusta.

IMG_6195

Sellaisen silmän minäkin halusin turvakseni, mutta koskapa en voinut raahata kotimaahan venettä, edes pienintäkään, jouduin tyytymään silmän malliseen jääkaappimagneettiin. Siinä se nyt mulkoilee minua, kun hiippailen jääkaapille, mutta nähtäväksi jää, suojeleeko se minua lihomiselta ja ylipainolta.

IMG_6167

http://www.malta.com/en/about-malta/city-village/marsaxlokk

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.