niceMATKAAJA

Helsinki on kuulkaas ilman Guggenheimiakin huippukaupunki: kaunis ja kompakti, täynnä merellisiä mansikkapaikkoja. En oikeasti haluaisi asua muualla, vaikka haaveilenkin Lontoosta ja Miamista ja Kalifornian rannoista. Parasta Helsingissä ovat rakkaat ihmiset, joiden veroisia ei löydy yhdestäkään maailman metropolista eikä sen puoleen perähikijöistäkään.

Kun kaveri palasi monta monituista vuotta sitten kolmen vuoden työkeikalta Bahrainista, me – häntä hirmuisesti ikävöineet ystävät – puimme hänen ylleen mielestämme varsin vitsikkään t-paidan, jonka rinnuksessa luki GO TO HEL (uusinta uutta tuolloin). Emme siis kehottaneet häntä painumaan helvettiin, vaan palaamaan Helsinkiin, maailman parhaaseen paikkaan, ihan pelkästään siitä syystä, että me – hänelle niin kovin rakkaat ystävät – olimme siellä.

Helsinki nostaa hymyn korviin.

Saattoi ottaa aikansa ennen kuin kulttuurishokista pöllämystynyt kaveri osasi jälleen kotikaupunkiaan ja meitä – ihania ystäviä – arvostaa, mutta eipä ole sen koommin maailmalle kolmea viikkoa pitemmäksi ajanjaksoksi karannut. Minä itse yritin kerran luoda uraa lomaosakemyyjänä Teneriffalla (tämä on tuskallinen tosiasia) ja puuvillanpoimijana israelilaisella kibbutsilla (totta tämäkin), mutta oivalsin hyvin pian, ettei Tölikän friidu kuulunut kumpaankaan paikkaan, vaan oli paljon onnellisempi Helsingin kaduilla.

Niitä katuja onkin tallattu tuhannen kertaa, mutta aina vain Helsinki yllättää iloisesti. Viime kesänä innostuin Löylystä ja Altaasta (aivan huikeita matkailuvaltteja molemmat, kelpasi esitellä niitä Amerikan vieraille).

Vietin myös upean päivän Pihlajasaaressa, joka on yksi stadin parhaista kesäkeitaista. Ja oli Hernesaarenrannassakin kivaa, tekopalmujen katveessa.

Omilla nykyhuudeillanikin Munkkivuoressa, Munkkiniemessä ja Pikku-Huopalahdessa on niin paljon kaunista, että sydämeni pakahtuu säännöllisin väliajoin. Tiesittekö muuten, että Helsingin hulppein kävelyreitti kulkee Seurasaaresta Meilahden kallioiden kautta Sibeliuspuiston laitaa pitkin Hietaniemen hautausmaalle? Pätkäkin tätä raittia ylevöittää mielen synkimpänäkin päivänä.

Kaffet voi nauttia suloisessa Cafe Regatassa tai drinkit Meritallin terassilla ja voihan sitä matkalla pyörähtää pällistelemässä Sibelius-monumenttiakin. Ja jos jalat alkavat painaa, pitkäkseen voi käydä Hietsun uimarannalle.

Myös Kaivopuiston rannoilla ja Töölönlahdella on ihanaa käyskellä tai istuksia unelmoimassa. Ja Kauppatori pärjää hyvin kilpailussa muita eurooppalaisia toreja vastaan. Kruununhaka huokuu historiaa ja Hakaniemi ja Kallio kaikenkarvaista elämää. Punavuori puolestaan on Helsingin Brooklyn, jossa trenditietoiset hipsterit pesivät.

Entäs menneen maailman lumoa henkivä Kulosaari? Tai raharikkaiden Kuusisaari? Muistakin merellisistä lähiöistä löytyy upeita paikkoja, mainittakoon nyt esimerkkinä vaikka Vuosaaren Aurinkolahti ja Laajasalon laakeat uimakalliot. Helsinki on täpötäynnä kaikkea kivaa, kun vain osaa katsella eteensä avoimin silmin – eikä tuijottaa jalkojaan, kuten niin usein on tapana.

Tässä pienoinen taidenäyttely, jonka veroisesta Guggenheimit sun muut voivat jatkossakin vain haaveilla:

Töölönlahti on miljardiin kertaan kierretty, mutta sen pitsihuviloihin en kyllästy ikinä.

Tämä tönö kelpaa pääministerillekin, toisella puolella Töölötä tosin. 

Kuumailmapallolla pääsee Helsingin kattojen ylle.

Ja spåralla ympäri ämpäri stadia.

Allas! Missä muussa kaupungissa voi uiskennella yhtä hulppealla paikalla? Gotta love Helsinki.

Aina sää ei suosi, mutta Löylyssä on oma tunnelmansa sateellakin.

Miten niin, että palmujen pitää olla aitoja…? Ei ainakaan Hernesaarenrannassa.

Pihlis. Se on vaan paras.

Munkkiniemi pukeutuu syksyllä punaiseen.

Meri ei ole Helsingissä koskaan kaukana.

Kaamoskin voi olla kaunista. Tuisku on rakentanut kuvioita Pikku-Huopalahden pintaan.

Eikä Helsingin talvi ole aina harmaa, vaan välillä on valkoista. Ja häikäisevän kirkasta.

Kaivarin kesä pullistelee pursista.

Helsinki on vihreä ja vehreä.

Ja välillä keltainen ja oranssi.

Ja parhaimmillaan talvinen taulu (taustallaan Talin kartano).

Joten kyllä kyllä, tämä on rakkauslauluni Helsingille. En ole välttämättä sitä mieltä, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos on synnyttävä suomalaiseksi, on lottovoitto syntyä helsinkiläiseksi.

Perustelen tätä vielä yhdellä painavalla seikalla: Helsinki-Vantaan lentoasemalta pääsee lähestulkoon kaikkialle maailmalle. Tämä on minulle elinehto. Sillä niin paljon kuin rakastankin kotikaupunkiani, sieltä on päästävä säännöllisin väliajoin tutkailemaan muita kaupunkeja.

Taksi vie Helsinki-Vantaalle jälleen ylihuomenna. Määränpäänä Marseille.