Halvalla ei yleensä saa hyvää, kun hotelleista puhutaan, mutta Amar Inn Puerto Moreloksessa sekä Casa BlatHa Holboxissa olivat molempia. Toki vaatimattomia (kuten tyyliimme kuuluu), mutta somia ja siistejä majapaikkoja erinomaisella sijainnilla. Bonuksena ystävällinen henkilökunta.
1. Aloitetaan Amar Innistä, jossa vietimme viisi yötä. Hintaan noin 350 euroa (kaksi henkeä). Varaus Booking.comin kautta.
Plussat
+Värikäs bed & breakfast –paikka ihan rannan tuntumassa, kuten pitikin.
+Siisti ja tilava huone kahdella vuoteella. Toimiva suihku ja jääkaappi. Pieni parveke.
+Supermukava ja ystävällinen henkilökunta. Isäntä itse kyseli kuulumisia aina aamiaisella.
+Joka aamu erilainen, erittäin hyvä aamiainen.
+Ilmastointi sekä tuuletin.
+Kohtuunopeasti toimiva wifi sekä huoneessa että yleisissä tiloissa.
Aamiaisterassi oli heti oven ulkopuolella. Me istuimme aina tässä pöydässä.
Ensimmäisenä aamuna tarjolla oli papumössöllä ja juustolla kuorrutettuja sämpylöitä. Tulisen salsan kera totta kai.
Parhaista huoneista oli näin letkeät näköalat. Me asuimme tämän huoneen alla maatasossa.
Miinukset
-Terassilta oli näkymät takapihalle. Emme tosin odottaneet, että meillä olisi ollut lainkaan terassia, joten se oli iloinen yllätys.
-Aamiaista sai ventata aikansa. Jokainen ruokalaji tuotiin pöytään yksitellen eikä aina kaikkein loogisimmassa järjestyksessä. Mutta mikäs siinä, lomalaisilla ei ollut kiire minnekään.
Ei kehumista näissä näkymissä, mutta terassi oli silti kovassa käytössä.
Riippumatot oli karsinoitu pienen hiekkapläntin ylle. Emme kokeilleet niitä kertaakaan.
Alleen olisi voinut ottaa polkupyörän, mutta pienessä kylässä pärjäsi kävellen.
Kenelle sopii?
Vaatimattomaan menoon tottuneille. Niille, joilta ei pääse itku, kun hotellissa ei ole uima-allasta tai muita mukavuuksia. Aitoa ja alkuperäistä meininkiä arvostaville. Reppureissaajille, mutta meillä oli kyllä matkalaukut.
Thank you, Amar Inn! Muistelemme sinua lämmöllä.
2. Sitten Casa BlatHa, jossa vietimme viikon. Hintaan noin 375 euroa kahdelta hengeltä. Varaus Agodan kautta.
Plussat
+Viehättävä bed & breakfast –paikka rannalla (kuusi huonetta käsittävä beach house) ja rannan tuntumassa (päätalo, jossa enemmän huoneita sekä yleiset tilat). Me asuimme beach housessa, vaikka kuvittelimme varanneemme huoneen päätalosta. Ihana ylläri!
+Tilava huone isolla parisängyllä ja varavuoteella. Toimiva suihku. Terassi merinäköalalla. Ilmastointi.
+Äärettömän ystävällinen ja auttavainen, hyvää englantia sekä ranskaa puhuva henkilökunta.
+Polkupyörien vuokrauspiste. Vuorokausimaksu 100 pesoa.
+Ei hyttysiä. Meitä oli varoitettu Holboxin hyttysistä, jotka käyvät kimppuun kuin sika limppuun ja syövät turistiparat ruvelle. Maaliskuun kuumuudessa hyttysiä ei enää ollut, mutta kosteina kuukausina tilanne on toinen. Tammikuussa Holboxissa lomaillut kaveri kertoi, että inisijät hyökkäsivät heti auringon laskeuduttua, ja hyttyskarkotteista huolimatta kintut olivat täynnä paukamia. BlatHassa hyttysiltä parvekkeiden ympärille viritettävillä suojaudutaan hyttysverkoilla. Verottaa näköalaa, mutta on hyttyskuukausina pakollinen.
Vaatekaapin sijasta oli tämä vekotin.
Miinukset
-Luomuruokaa tarjoava aamiaisravintola (erilliseen hintaan) kuulosti hyvältä, mutta leipä oli kuin sementtiä. Kahvi maistui kuralle.
-Hihhulihei-meininki. BlatHa on joogan harrastajien ja meditoijien pyhättö, joka voi alkaa rassata vähemmän henkistynyttä kulkijaa. Meidät toivotettiin tervetulleiksi niin joogaamaan kuin kaakaoseremoniaankin (what the f**k?). Näimme myös partajehuja, jotka istuivat teltassa ringissä ommmm:ia hymisten. Lähinnä tämä huvitti, mutta olisi varmaan pitänyt heittää ennakkoluulot nurkkaan ja osallistua geimeihin…
-Beach housen terassi oli yhteiskäytössä muiden asukkien kanssa. Tästä seurasi raivoisa yhteenotto saksalaisten naapurien kanssa, jotka polttivat ketjussa, eivätkä ottaneet ymmärtääkseen, että tupakointi oli olkikattoisessa talossa kiellettyä turvallisuussyistä, ja tupakansavu myös häiritsi meitä.
-Ei omaa jääkaappia, mutta onneksi yhteiskäytössä oleva päätalossa. Oma olisi ollut kiva, koska talo ei ollut ihan vieressä. Toisaalta kiitos siitä, että saimme aamiaisravintolasta jäitä, joiden avulla juomat pysyivät yli 30 asteen kuumuudessa kylminä.
-Wifi toimii vain yleisissä tiloissa.
Päätalolle oli kahden minuutin matka.
Tällä sohvalla räplättiin ainakin kerran päivässä älylaitteita.
Yhteiskäytössä oleva terassi toimii kyllä, jos naapurit ovat siedettäviä. Meillä tätä onnea ei ollut. Alakerran terassilla ei myöskään ollut riippumattoja, kuten yläkerrassa. Tämä oli pienoinen pettymys.
Kenelle sopii?
Joogan harrastajille, meditoijille, maya-astrologiaan hurahtaneille sekä rauhaisaa meininkiä arvostaville. Niille, jotka eivät kaipaa ylellisyyksiä, vaan joille meren läheisyys ja riittävä välimatka Holboxin keskustaan = syrjäinen sijainti ovat tärkeintä.
Aamiaisvinkki
Emme siis tykänneet BlatHan aamiaisesta, olkoon miten luomua hyvänsä, vaan söimme aamupalaa toisaalla. Paras paikka löytyi 10 minuutin kävelymatkan päästä kohti keskustaa. Nimeltään Cafe del Mar. Aivan hurmaava keidas puutarhan keskellä.
Hyvän aamiaisen lisäksi tarjolla on lounasta. Taloon voi myös majoittautua; vuokralla on yksi huoneisto.
http://en-holbox.com/restaurants/cafe-del-mar/