Mayojen jalanjäljillä
Mayojen jalanjäljillä

Mayojen jalanjäljillä

Nyt se on sitten nähty, vuonna 2007 yhdeksi nykymaailman seitsemästä ihmeestä nimetty maya-kaupunki Chichen Itza. Oli todellakin monella tapaa ihmeellinen paikka; vuonna 900-1200 kulta-aikaansa eläneiden maya-intiaanien rakennustaidon näytteet – jotka liittyvät ajanlaskun ja taivaankappaleiden liikkeisiin – ovat raunioinakin mestarillisia. Como…

Island hopping
Island hopping

Island hopping

Päivä rennonletkeästä karibilaistunnelmastaan kuululla Isla Mujeresilla eli naisten saarella, Cancunin edustalla, on fyysisesti raskaampi kuin saatan etukäteen kuvitella. Matkatoveri on päättänyt, että pieneen saareen tutustutaan polkemalla, ja näin myös tapahtuu, kunhan saamme filot vuokratuksi Coconut-nimisestä baarista. Tarkoituksenamme on kiertää koko…

Maistiaisia Meksikosta
Maistiaisia Meksikosta

Maistiaisia Meksikosta

Täällä sitä ollaan, Playa del Carmenissa, Meksikossa. Ensivaikutelma pienestä kalastajakylästä vilkkaaksi turistikeitaaksi viimeisen 15 vuoden aikana muuttuneesta lomakaupungista on reilusti positiivisen puolella. Tekisi mieli sanoa, että täällä on kaikkea, mitä matkakohteelta voi toivoa, mutta – ainahan sitä voi toivoa enemmän,…

Jumalten suosikkisaari
Jumalten suosikkisaari

Jumalten suosikkisaari

Unelmoin Balista monta vuotta. Saapuessani Denpasarin lentokentälle tunsin kuitenkin pettymystä: ensinäkymä jumalten suosikkisaaresta (hah!) oli vetinen. Lentokentältä Sanurin rannalle johtava tie tulvi ja taksi upposi siihen kylkiään myöten. Kuljettaja kertoi, että tämä oli tavallista joulu-tammikuussa, jolloin sataa – enemmän tai…

Täydellinen lomakaupunki
Täydellinen lomakaupunki

Täydellinen lomakaupunki

Miami on ehkä kaikista kaupungeista minulle se kaikkein mieluisin. Johtuen siitä, että siellä on kaikkea (!): upea ranta, loistavat ravintolat, uskomattomat ostosmahdollisuudet ja suotuisa säätila, ainakin yleensä. Kaupunki tarjoaa myös silmänruokaa eli eye candyja: Barbie-nuken näköisiä bikinimisuja sekä huippuunsa treenattuja…