Hieman mietitytti, olisiko Yosemiten kansallispuisto matkan väärti, mutta olihan se! Järisyttävän upeat maisemat vetivät sanattomaksi ja saivat jälleen kerran hämmästelemään luontoäidin kaikkeutta. Juuri kun luulee komeimmat kallionkielekkeet ja vesiputoukset nähneensä, eteen tulee vielä upeampia. Bonuksena kukkiva luonto ja jokunen peura, maaorava ja pupujussi (vaikka itse asiassa kuikuilimme karhuja ja vuorileijonia).
Yosemiten kansallispuisto arvelutti lähinnä sen takia, että matka San Franciscosta sinne oli pitkä, nelisen tuntia per siivu. Tämän taitoimme karjakuljetuksella eli Gray Linen turistibussilla. Lysti oli myös kohtalaisen kallista, 139 taalaa per naama.
Homma toimi kuitenkin hyvin. Bussin ikkunoista oli kiva tarkkailla tienvarsi-Amerikkaa, aitoa USA:ta, niin menomatkalla aamun kajossa kuin paluumatkalla yön pimetessä. Kuskiksemme ja samalla oppaaksemme sattui mukava heppu, joka tarinoi mielenkiintoisia juuri sopivassa määrin. Pysähdys rekkakuskien taukopaikalla oli omanlaisensa elämys, joskin vastaavista oli kokemusta jo aiemmilta jenkkireissuilta.
Jättimäisen suuri
Mitä lähemmäs Yosemiten kansallispuisto tuli, sitä hienommaksi muuttuivat maisemat. Tunsimme totisesti olevamme far away and out in the wild. Itselläni tosin oli hyvässä muistissa Sveitsin alpit, jotka näin viime syksynä, mutta kaveri ei ollut nähnyt vuoria vähään aikaan, ja hän oli aivan mykistynyt.
Perille päästyämme lähdimme patikkaan. Se kattoi vain murto-osan kansallispuistoalueesta. Vuonna 1890 avattu Yosemiten kansallispuisto on nimittäin jättimäisen suuri, peräti 3 081 km² kokoinen, ja se yltää yli Sierra Nevadan vuoriston läntisen osan. Puistoalueella on tuhansia järviä ja lampia, 2 600 km virtoja, 1 300 km vaellusreittejä ja 560 km teitä.
Tarkoittaa harmaakarhua
Nimensä Yosemiten kansallispuisto on saanut siitä, että alueella ollut matkailija kuuli intiaanin huutavan yosemite, yosemite. Hän kuvitteli, että se tarkoitti puiston nimeä, mutta tosiasiassa intiaani varoitti muukalaista harmaakarhusta.
Vierailijoita puistossa käy vuosittain yli kolme ja puoli miljoonaa. Suurin osa tyytyy vain Yosemite Valleyyn, jossa on El Capitan, yksi maailman suosituimmista kalliokiipeilykohteista. Mutta kyllä sekin meille riitti: Vaikka oltiin laaksossa, vuoristomaisemat olivat niin huikeat, että vieläkin hengästyttää. Saimme myös kuljeksia satumetsässä, jättiläispunapyökkipuiden alla.
Aika loppui kesken
Kyllä harmitti, kun piti muutaman tunnin kuluttua kiivetä takaisin bussiin. Olisi ollut niin kiva istahtaa illalla leirinuotiolle, käristää erähenkisten gaiffarien kanssa makkaraa ja laskea tähtiä taivaalta (ja yöpyä mukavasti hotellissa, joskin camping-majoitustakin on sitä halajaville runsaasti tarjolla).
Ja kenties se kaipaamamme karhukin olisi hiippaillut esiin yön hiljaisuudessa…
Hihii, päästiinpä perille.
Selfie-kuvaus oli kuuminta hottia myös Yosemitessa. Me vanhat ja vanhanaikaiset tosin pyysimme toista turismoa nappaamaan meistä foton.
Kyllä luontoäiti osaa rakentaa.
Amerikkalaiseen tapaan kansallispuistossa vierailijoille ei jää epäselväksi, että monta vaaraa onpi eessä. Ja jos jää, saa syyttää itseään. Tuomioistuinta on turha vaivata.
Fillaristit, teitäkin on varoitettu!
Yosemiten putoukset ovat Yhdysvaltain suurimmat.
Satumetsässä.
Kevät kukki ihanasti.
Niin, ja vaanihan puistossa vielä tämäkin vaara… Mutta hengissä selvittiin.