Maltassa ehdottomasti parasta on sen pikkuriikkinen pääkaupunki, Valletta. Sitä ympäröivien muurien sisään mahtuu hirvittävästi historiaa, johon kannattaa tutustua lähemmin ainakin Suurmestarin palatsissa ja Pyhän Johanneksen katedraalissa. Hurmaavinta Vallettassa ovat sen kadut, kapoisat, äkkijyrkät kujat, joita värittävät punaiset, turkoosit ja vihreät erkkerit, joiden suojista naiset tarkkailivat aikoinaan maailman menoa. Ulos heillä ei ollut asiaa, arabien aikakaudella.
Ajatus matkasta Maltalle on häivähtänyt mielessäni säännöllisin väliajoin. Siellä käyneet ovat saarivaltiota kovasti kehuneet, mutta itselläni on ollut aina kiikarissa mukamas jokin kiinnostavampi kohde.
Vaan kuinkas mukavasti kävikään: toissa viikolla lensin Maltalle työn merkeissä. Hieman jännitti, mitä minua odottaisi paikan päällä ja miten sujuisi yhteistyö sisilialaisen valokuvaajan kanssa. (Hyvin sujui, mutta se on kokonaan toinen tarina.)
Historian havinaa
Aloitin Malta-kierrokseni Vallettasta ja myös lopetin sen sinne. Ensimmäisellä kerralla – suoraan lentokentältä – kolusin Suurmestarin palatsin ja Pyhän Johanneksen katedraalin. En ole mikään museoihminen, mutta silmäni pysyivät sirkeästi auki, vaikka olin nukkunut edellisenä yönä vain puolitoista tuntia. Olihan se valtavan kiinnostavaa kuulla kaupungin ja koko saaren historiasta asialleen omistautuneen ja innostuneen paikallisoppaan kertomana.
Sain esimerkiksi kuulla, että Suurmestarin palatsi on nykyisin Maltan presidentin virkatoimisto, mutta jotkut salit ja gobeliinihuoneet ovat aina auki yleisölle. Ihan jees juttu, vinkiksi muidenkin maiden pressoille.
Ja täytyy myöntää, että suorastaan häikäistyin kaikesta siitä kullasta, jota Pyhä Johannes sisälsi. Katsokaa itse kuvista, kyllä kimaltaa, 24 karaatin edestä. Ei ihme, että katedraali on nimetty yhdeksi barokkiajan kirkkokoristelun hienoimmista taidonnäytteistä.
(Ja joo, katedraalin varsinainen vetonaula on Caravaggion maalaus Johannes Kastajan mestaus, mutta sitä ei saa kuvata, joten parasta, että käytte tsekkaamassa maalauksen omin silmin, on nimittäin varsin vaikuttava. Valletta on siis todellinen aarrearkku myös taiteen ystäville.)
Raskaat olivat asut, joissa taisteltiin. Ja nämä ovat sieltä kevyemmästä päästä.
Ulkoapäin Pyhä Johannes on vaatimatonta sorttia (ja syyskuussa 2015 osittain hupun alla restauraatiotöistä johtuen). Mutta heti sisään astuessa alkaa kullan kimallus…
Pyhän Johanneksen katedraalia ei oli koristeltu pelkästään pyhillä kuvilla, vaan lattian marmorilaatoissa pelehtivät pääkallot. Näiden laattojen alla uinuvat tärkeimmät ritarit, tai se vähä, mitä heistä on jäljellä.
Värikylläiset kadut
Kaikkein eniten hurmaannuin Vallettan kaduista. Kuten osa teistä ehkä muistaa, olen hulluna rakennustaiteeseen = kauniisiin taloihin, ja kuljen aina maailmalla pää kenossa. Tälläkin kertaa niskani olivat nyrjähtää, kun kurkottelin kohti kaikissa sateenkaaren väreissä hohtavia erkkereitä ja juuri sopivasti kulahtaneita puisia ovia. Alun perin talojen ovet maalattiin erivärisiksi, jotta olisi helppo tunnistaa, missä itse kukin asui: punaisen oven takana rouva se ja se ja vihreän oven takana herra hän ja hän. Osa näistä ihanuuksista on peräisin 1600-luvulta.
Nykyisinkin suurin osa ikiaikaisista rakennuksista toimii ihan tavallisina asuintaloina. Tämä näkyy erkkerien eteen viritetyistä pyykkinaruista, joilla kuivuvat asukkaiden aluskalsongit ja rintaliivit. Asiaan on kuulemma yritetty puuttua, jotta katukuva olisi siistimpi, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä – ja minusta hyvä niin. Näin Valletta on sekä aito että alkuperäinen eikä liiaksi siloiteltu.
Brittiaika näkyy yhä puhelinkoppeina ja postilaatikkoina sekä brittikauppoina. Huomio shoppailijat: kaikki Lontoosta tutut putiikit, isot ja pienet, ovat hyvin edustettuina.
Aitoa elämää. Ei turisteille.
Tämä taas on vain turisteille. Vallettan kuuluisin kahvila, Caffe Cordina, ihan Pyhän Johanneksen katedraalin kupeessa. Kalliin puoleinen, mutta aina täynnä.
Mahtavat maisemat
Vallettan muureilta aukeavat musertavan hienot näköalat, niin turistien ja hotellien kansoittamaan Sliemaan (jossa minäkin asuin) kuin Kolmeen historialliseen kaupunkiin, Il-Birguun, Sengleaan ja Il-Kalkaraan. Paras näköalapaikka on Upper Barakka Garden, jossa voi myös virkistäytyä puiden varjossa tai mukavassa kahvilassa.
Puutarhasta pääsee hissillä myös ”alakaupunkiin”, josta on lautayhteys (silloin kun lautta sattuu kulkemaan, illan pimettyä ei välttämättä laisinkaan) Il-Birguun. Ja jos lautta ei liikennöi, voi astua kahden euron kalastajaveneeseen, joka kiidättää kansaa kaikkialle vastarannalle. Aina tosin sekään ei ole parkissa, joten kyytiä voi joutua odottelemaan pitkänkin aikaa (kokemusta on).
Valletta on varsinainen eye candy, katsoi mihin suuntaan hyvänsä.
Enemmän irti
Ennen hotellille lähtöä ehdin vielä levähtää 45 minuuttia elokuvissa. Sitä ennen tutustuin La Sacra Infermeriaan, vuonna 1574 rakennettuun parantolaan, jossa haavoja hoidettiin hunajalla ja ruoka tarjottiin hopealautasilta, jotta bakteerit eivät tarttuisi. Varsin vallankumouksellisia innovaatioita noina pimeinä aikoina.
Mutta takaisin leffaan, The Malta Experince– dokkariin, joka tarjosi aikamatkan Maltan saaren värikkäisiin vaiheisiin ritariajoista toisen maailmansodan jälkimaininkeihin. Erinomainen pläjäys ja mikä mahtavinta, selostus soljui korviini silkalla suomen kielellä. Olisin tosin voinut vaihtaa kiinaan tai koreaankin, jos jostain syystä olisin sitä halunnut.
Suosittelen lämpimästi, niillekin, joita historian havina ei muuten kiinnosta. Tämän tietopaketin avulla Maltasta saa enemmän irti ja myös Valletta tulee tutummaksi.
Malta on Välimeren risteilijöiden suursuosikki. Paatteja tulee ja menee ja niiden saapuessa täyttyvät myös Grand Harbourin Waterfrontin kaupat, kahvilat ja ravintolat. Kirkasvärisistä ikkunaluukuistaan tämäkin promenadi tunnetaan.
Pieni ja helppo
Kun palasin Vallettaan viimeisenä matkapäivänäni, keskityin pelkästään sen kiehtoviin kujiin. Eksymistä ei tarvinnut pelätä, koska Vallettan kadut ovat luotisuoria ja ne päättyvät aina mereen. Kaupunki on myös niin pieni, että siellä on helppo liikkua. En kertaakaan kaivanut karttaa esiin, ja jos totta puhutaan, en viitsinyt edes sellaista hankkia. Tämänkin takia Valletta on kaupunki minun makuuni.
Asukkaita Vallettassa on vain noin 9000, mutta kun siihen lisätään turistit päälle (joita oli armottoman paljon vielä syyskuun lopussakin), on Vallettan pääkaduilla jopa ruuhkaista. Kaikkiaan koko saarivaltiossa elelee 400 000 kansalaista.
Filmiväen suosikki
Valletta on hurmaava myös vesiltä käsin. Se kohoaa merestä kuin hiekanruskea kangastus. Välillä minulla olikin tunne, että kuljin historiallisen elokuvan kulisseissa. Tämä tunne ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä Malta ja etenkin Valletta ympäristöineen on filmiväen suosikki. Siellä on kuvattu muun muassa Troija ja Gladiaattori.
Ja mikäli on paikallisia uskominen, kaikki Hollywood-tähdet, eritoten Brad Pitt, RAKASTAVAT Maltaa. Brad sai kuulemma lantustella Vallettan kaduilla kaikessa rauhassa, kukaan ei temponut häntä hihasta, koska maltalaiset ovat niin tottuneita supertähtiin. Ja tämäkös oli hänestä niin kertakaikkisen ihanaa, että hän palasi saarelle toistamiseen, uuden elokuvan myötä.
Jos olisin ehtinyt, olisin lähtenyt filmiturneelle, jossa kuljetaan kaikkien Maltalla vierailleiden tähtien jalanjäljissä paikallisten näyttelijöiden opastamana. Samalla olisi tullut tehtyä saarikierros, sillä leffoja on purkitettu lähes kaikissa Maltan kolkissa. Varteenotettava vaihtoehto perinteisille sight seeingeille.
