Torino yllätti

Jouluinen Torino yllätti Italia-skeptikon iloisesti ja kohta kuulette miten ihmeessä näin pääsi käymään. Toki mukaan mahtui muutama vähemmän kivakin ylläri, mutta kaiken kaikkiaan reissu oli ihan huippu – ja voin suositella Torinoa muillekin. Minusta se peittoaa Milanon mennen tullen ja itse asiassa kaikki muutkin näkemäni Italian kaupungit, lukuun ottamatta Taorminaa ja Venetsiaa.

Torino valikoitui matkakohteekseemme pelkästään taitoluistelullisista syistä = siellä järjestettiin vuoden 2019 Grand Prix -sarjan finaali. Ja koskapa meillä taitoluistelufaneilla on ollut tapana ravata luistelun perässä milloin minnekin päin maailmaa, varasimme liput, lennot ja asunnon hymyssä suin – olkoonkin, ettei kukaan meistä ole vannoutunut Italian ystävä.

Odotuksia itse Torinon suhteen ei ollut eikä juuri luisteluareenankaan, vaikka tiesimme, että kisat käytäisiin Palavelan olympiahallissa, mikä kuulostaa hienolta. Luistelumatkoilla on kuitenkin tullut moneen kertaan todettua, että suomalaisia jäähalleja ei voita mikään ja että suomalaiset kisaorganisaattorit ovat lyömättömiä, mitä kilpailujen sujuvuuteen ja järjestelyihin tulee. Meillä osataan ja muualla yritetään. Eli hyvä Suomi ja tervetuloa ottamaan meistä mallia!

Mutta takaisin Torinoon ja sen tuomiin yllätyksiin, joista vain yksi liittyy kisoihin.

1.Maailman kaunein joulukuusi

Torino ei ehkä ole varsinaisesti joulukaupunki, mutta se on joulun aikaan kauniisti ja värikkäästi koristeltu. Joka kadulla on omat teemavalonsa, taivaankappaleista tonttulakkeihin. Ja piazza San Carlolla, joka lienee kaupungin sydän, komeilee minun mielestäni maailman kaunein joulukuusi (so far). Samaisella aukiolla on myös massiivinen adventtikalenteri, josta aukeaa päivittäin luukku aina joulupäivään asti.

Kun jatkaa matkaa seuraavalle aukiolle, löytää jonkin sortin joulutorin. Tai ainakin sisko löysi. Hänen shoppaillessaan istuimme kaverin kanssa San Carlolla terassilla joulukuun alun auringon paisteesta sekä kylmistä juomista nauttien. Ave Torino!

Torinon keskustan ostoskatu, Via Roma, virtaa kohti piazza San Carloa.
Ta-daa! Siinä se on: upea pitsikuusi kaikessa ihanuudessaan. Tuollaisen huolisin kotiinkin, koska ei varista neulasia.
Turismot Torinossa.
Lasillisen kylkeen saattaa liimautua lasti antipastoja, “ilmaiseksi”.
Chilikuusi on sekin soma vaihtoehto perinteisen tilalle.
Via Po, toinen hyvä shoppailukatu, oli koristautunut taivaankappaleilla.

2.Häivähdys Pariisia

Olen kuullut Torinoa kutsuttavan Italian Pariisiksi ja nyt ymmärrän miksi. Sitä halkova Po-joki lukuisine koristeellisine siltoineen ja lyhtyvaloineen tuo elävästi mieleen Seinen ja hetkittäin voisi hyvin kuvitella olevansa Ranskan pääkaupungissa. Ohlalala!

Joen vartta pitkin on hauska kuljeskella jalkaisin tai pyöräillen. Sisko tiesi tosin kertoa, että osa torinolaisista vuokrapyöristä on niin raskaita polkea, etteivät urheilijatkaan jaksa taittaa niillä pitkiä matkoja. Eli kannattanee ensin tarkistaa fillarin soveltuvuus omaan käyttöön ennen kuin vuokraa sen menopelikseen. Me luotimme monoihin.

Joenvarsi on myös Torinon yöelämän keskus, sillä sieltä löytyy useita yöklubeja ja discoja. Me totesimme tämän taksin ikkunasta kiitäessämme kisojen jälkeen kohti lomakotia. Älkää silti luulko, että olisimme jääneet bileistä paitsi – päin vastoin, parhaat pippalot pidettiin meidän luukussamme. Tästä kotvan kuluttua enemmän (tai ainakin vähän, sillä kuten kaikki kaikki matkustavaiset hyvin tietävät, what happens in Torino (or else where), stays in Torino.

Torino dreaming.

3.Alppimaisemat

Koska ilma oli koko reissun ajan upea (kuten aina luistelumatkoilla, ihan sama mikä kohde), näimme Alpit koko ajan. Tosin saapuessamme Torinoon keskiviikkoiltana oli pilkkopimeää, joten hahmotimme, missä maisemissa olimme, vasta seuraavana aamuna, lentokenttähotellin – jossa vietimme ensimmäisen yön – ankean aamiaishuoneen ikkunan läpi. Vau, huokasimme kuorossa.

Lisää herkkua oli luvassa Monte dei Cappuccinin kukkulalta käsin. Kipusimme sinne perjantaiaamupäivällä ja urakka oli vaivan väärti, eikä edes kovin kummoinen, joskin vähän koetteli pohkeita. Samaisella kukkulalla komeilee myös vuoden 2006 talviolympialaisten “tulimalja” (vai miksi sitä nyt oikein kutsutaan?): tuli on jo aikaa sitten sammunut, mutta olympiahenki elää urheilukaupungissa vahvana.

Näkymä lentokenttähotellista. Ei huono.
Näkymä Cappucini-kukkulalta, aika huikea sekin. Kukkulalla sijaitsee Santa Maria al Monte dei Cappuccini -kirkko, jota vartioi jättimäinen risti. 1500-luvulla rakennettu kirkko itsessään on kaunis niin ulkoa kuin sisältä, joten sinnekin kannattaa kurkistaa.
Mikäs tässä päivää paistatellessa… Torino näytti meille hymyilevät kasvonsa, ihan toiset kuin joista kapungissa vuosia sitten pitkään asunut kaveri kertoi: tuolloin autoteollisuus näkyi joka nurkassa ja huumekauppa rehotti villinä. Noo, kyllä mekin näimme yhden diilaustilanteen, mutta ainakin ydinkeskustan kaduilla oli rauhallista ja seesteisen oloista.
Mole Antonelliana on Torinon ehdoton maamerkki. Uljas rakennus on peräisin 1800-luvulta ja sen piikkikärkinen torni yltää 167 metrin korkeuteen.
Mekin – kuten niin moni muukin – tulimme Torinoon urheilun vuoksi. Suosituin laji on tietysti jalkapallo ja suosituin urheilujengi Juventus.

4.Hienoin museoelämys ikinä

Sain juuri ennen matkaa mahtavan museovinkin toiselta bloggaajalta: Museo Nazionale del Cinema eli elokuvamuseo Mole Antonellianan sisuksissa. Oli kuulemma vielä paljon hienompi kuin Torinon egyptiläinen museo, joka on sekin varsin hieno – toiseksi paras maailmassa Kairon jälkeen johtuen siitä, että siellä on maailman toiseksi suurin Egyptin historiallisten aarteiden kokoelma.

Olen käynyt takavuosina Kairon egyptiläisessä ja silloin se oli kaikkea muuta kuin hieno: sarkofagia ja muumiota plus muita mittaamattoman arvokkaita muinaisesineitä makasi museon tiloissa sikin sokin, osa niin paksun pölykerroksen alla, että hyvä kun otti selkoa, mistä oli kyse. Siksipä en lotkauttanut korvaani Torinon museon hienoudelle eikä se ollut missään vaiheessa must-listallamme.

Elokuvamuseo sen sijaan kuulosti leffafriikistä superkiinnostavalta ja kaveritkin innostuivat. Joten sinne siis!

Käynti oli suorastaan henkeä salpaava. Ikinä en ole seikkaillut yhtä upeassa museossa! Useita kerroksia spiraalimaisessa tornissa kattava kierros tarjosi interaktiivisen aikamatkan elokuvan alkuhetkistä tähän päivään sekä visuaalista ilotulista. Bonarina päälle nousu näköalahissillä Mole Antonellianan huipulle, josta on huikeat näköalat Torinon yli. Alpit näkyvät kirkkaana päivänä loistavasti täältäkin, eli jos museo ei nyt jostain syystä sytytä, kannattaa ainakin tehdä hissimatka.

Museo + hissi maksaa aikuiselta 15 euroa ja pelkkä hissi 8 euroa. Hissille on usein, etenkin viikonloppuisin, jonoa. Mekin jonotimme 20 minuuttia, mikä on kuulemma vähän.

Matka näköalaterassille 85 metrin korkeuksiin kestää vaivaiset 59 sekuntia.
Siskoraukka joutui suden suuhun.
Ja meitsin naama jäi kummittelemaan museon seinälle ikiajoiksi emojina.

5.Holvistot

Torino on holvistojen valtakunta, sillä monet sen kaduista on katettu holvikäytävillä, jotka suojaavat talvella sateelta ja kesällä paahteelta. Vastaavia käytäviä on Milanossakin, mutta minun ymmärrykseni mukaan minimaalisesti verrattuna Torinoon. Kaveri osasi kertoa, että holvistoa on siellä peräti 18 kilometrin verran. Eli koko Torinon reissun olisi hyvin voinut viipyillä niiden alla.

Meitä holvistot ihastuttivat, vaikka emme sateen suojaa tarvinneetkaan. Arkkitehtuuri Torinon keskustassa on muutenkin komeaa. Pääosin Sardinian kuningaskunnan aikana 1720-1861 rakennettu keskusta on kuin barokkiarkkitehtuurin ulkoilmamuseo.

Asiasta viidenteen, tiesittekö, että Torino oli yhdistyneen Italian ensimmäinen pääkaupunki vuosina 1861-65? Minä en tiennyt, mutta opin tämän paikan päällä. Lisäksi sain tietää, että Torino on entinen miljoonakaupunki. Siitä kehkeytyi sellainen 1960-luvulla, jolloin autoteollisuus eli kukoistuskauttaan. Torino tunnetaan yhäkin Fiatin autotehtaista, mutta tehdasrakennukset toimivat nykyisin ostos- ja kulttuurikeskuksina sekä ravintolamaailmoina. Asukkaita Torinossa on enää noin 900 000, joten paljon on muuttunut ajan saatossa.

Yksisarvisetkin viihtyvät holvien alla.
Keskustan katukuva näyttää myös tältä. Eikä yhtään hullumpi näky tämäkään.

6.Mahtava majapaikka

Meitä onnisti, kun varasimme Bookingilta jo heinäkuussa Inappartamento Vanchiglia Suitesin. Aivan huippumesta huippuhalvalla = 360 euroa/3 yötä. Kaksi jättisuurta makkaria, joissa molemmissa yösija kolmelle. Toisessa oma kylppäri. Toinen kylppäri toisaalla. Iso keittiö kohtuuhyvällä varustuksella (leivänpaahdin, mikro ja astianpesukone puuttuivat). Tyylikästä ja kaunista, joskin ehtaa Ikeaa. Parveke. Mainio sijainti kaupungin sydämessä hyvien yhteyksien päässä oikeastaan kaikesta.

Ainut varsinainen miinus oli kadulta kantautuva liikenteen melu. Korvatulpilla oli yöllä käyttöä.

Oma koti kullan kallis, etenkin luistelumatkoilla, joilla dinneri nautitaan aina kämpillä kisapäivän jälkeen usein vasta puolen yön tietämissä. Ihana herkkukauppa aivan asuintalon vieressä piti huolta siitä, että tarjoilut olivat joka ilta loistavat. Asiointi kaupassa tapahtui lähinnä viittomakielellä, koska kukaan ei taitanut englantia. Näin myös muualla – Torino on umpi-italialainen kaupunki, olkoonkin, että yliopistokaupunkina varsin viriili sellainen.
Näkymä partsilta päiväsaikaan.
Ja pimeän laskeuduttua.

7.Ravintoloiden aukio-oloajat

Olimme kuulleet, että ravintolat sulkevat Torinossa ovensa heti lounaan jälkeen, yleensä klo 14-15, ja avautuvat jälleen vasta illallisaikaan. Se oli meille huono uutinen, koska luistelureissussa päivän pääateria on lounas, joka nautitaan mielellään mahdollisimman myöhään iltapäivällä. Näin siksi, että illallinen venyy yömyöhään ja tarjoilut kisapaikoilla ovat aina olleet surkeat (ja olivat Torinossa vielä tavallisista surkeammat).

Emme silti ihan uskoneet, että kaikki ravintolat olisivat iltapäivisin kiinni. Vaan olivat, lähestulkoon jokainen. Myös kaupat, supermarketitkin, sulkivat ovensa. Niinpä meille meinasi käydä yhtenä päivänä ohraisesti: emme ehtineet lounaalle ravintolaan, mutta emme saaneet ruokaa kaupastakaan ennen puolta viittä. Sitten piti vielä valmistaa ruoka, syödä se lennossa ja kiirehtiä kisoihin.

Pitäkää tämä mielessänne, jos joskus päädytte Torinoon. Siellä syödään suomalaiseen tyyliin aikaisin, niin ikään illalla. Ja kello 14-16 koko kaupunki on aika lailla kiinni.

Torstaina ehdimme juuri juuri Pizziumiin pizzalounaalle. Kiinnostava lista sekä älyttömän hyvää – vahva suositus! Hinnaltaan huokea.
Jälkkäriksi nautimme jätskit Via Pon varrella Caffe Fioriossa. Lurps! Fiorio on yksi kaupungin monista grand caffe -kahviloista, jotka henkivät menneen maailman mahtipontista lumoa ja tarjoavat mitä ihanampia herkkuja.
Lauantaipäivän kahden kisatapahtuman välillä vietimme Lingotton kaupunginosassa, jossa Palavela-olympihallikin on. Tämä alue on entinen Fiatin tehdasalue, joka on nyt supertrendikäs kulttuuri/ostos/ravintola-alue. Siellä saa kevyesti koko päivän hurahtamaan eikä ole väliä, vaikka taivaalta ropajoisi räntää. Me suunnistimme Eatalyyn, joka oli kaverille ja minulle tuttu konsepti (= eating Italian food, living the Italian way) New Yorkista. Yllätyimme, kun luimme, että se on alunperin albalainen innovaatio – ja Alba on ihan Torinon naapurissa.
Ensin drinkeille jättimäiseen viinikellariin.
Sitten baariruokaa yläkerran ruokataivaasta. Baariruokaa siksi, että mitään muuta ei ollut kello puoli kolmelta saatavilla. Varsinaiset ravintolat olivat luonnollisesti sulkeneet tässäkin kompleksissa ovensa. Meidän oli tyytyminen salaattiin ja grillattuun kanaan, vaikka olimme haaveilleet pastasta.
Siskon ostoskori näytti tältä. Suklaalla kuorrutettu vuohenjuusto oli meille kaikille uusi – suussa sulava – elämys.
Sunnuntaina saimme viimein pastaa, viime tipassa. Jonotimme paikallisten suosikkiin ravintola Brüniin samalla kelloa vilkuillen. Lentokentälle piti ehtiä neljäksi ja sitä ennen piti ehtiä syödä. Lopulta pöytä vapautui ja saimme eteemme tuoksuvat annokset sitruuna-salvia-voi-ravioleja. Hieman harmitti, että annokset tarjottiin kertiksistä, mutta ympäristötietoisen oli pakko pitää mölyt mahassa ja keskittyä nauttimaan sairaan hyvästä safkasta.

8.Maailman pisin jono jäähalliin

Sitten vielä muutama huomio kisoista:

-Palavela-olympiahalli oli korkeintaan Helsingin jäähallin kokoinen. Yläkatsoimoissa istuttiin ilman selkänojaa, mistä johtuen istuminen oli yhtä tuskaa.

-Hallissa oli muutama snack baari, joista sai kahvia, voileipää ja virvokkeita sekä olutta. Ei viiniä eikä muita alkoholijuomia. Jonot joka pisteeseen olivat järjettömän pitkät. Näin huonoja tarjoiluja ei ole ollut missään kisahallissa ennen ja – huomio – aina ne ovat olleet huonot (paitsi Suomessa).

-Hallissa, ainakin yläkatsomossa, oli järkyttävän kuuma (erikoinen ilmiö jäähallissa). Tuntui kuin olisi ollut saunassa. Tuntui, että happi loppuisi.

-Halliin sisälle pääsi vain yhdestä portista. Samaisella portilla tsekattiin liput ja tarkastettiin laukut. Voitte kuvitella, että homma oli hidasta. Hitaus kaikessa karmivuudessaan paljastui lauantaiaamupäivänä, jolloin kisa alkoi miesten vapaaohjelmalla. Sen kirkkain tähti oli olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Yusuru Hanyu Japanista.

Häntä jumaloivia japanilaisia faneja oli paikalla tuhatmäärin ja jono kisapaikalle oli puolen kilometrin mittainen. No kuinkas siinä sitten kävi? Jono jumittui yhteen sisäänkäyntiin ja puolet jonottajista pääsi halliin vasta kisojen alettua, me muiden mukana. Japanilaisten onneksi Yusuru luisteli vasta viimeisten joukossa, mutta kylläpä raivostutti menettää osa kilvasta, etenkin kun liput maksoivat maltaita. Sanonko mitä mieltä olen italialaisten kisajärjestelyistä: vieläkin #%^Ö$:ttaa!

Hei, me jonotetaan! Hallille on matkaa puoli kilsaa.
Tässä juostaan jo kohti hallia. Huomatkaa puiden takana kiemurtava jono: siellä vasta lähestytään kisa-areenaa. Ja tässä vaiheessa jo toinen luistelija oli jäällä.
Yusuru on urakkansa (tällä kertaa epäonnisen) hoitanut ja jää on täyttynyt pehmoleluista.
Kiitti, jo riitti! Ensi vuonna ehkä tavataan.

Loppusanat

Tämäkin lysti loppui aikanaan, varsin iloisiin ja värikkäisiin tunnelmiin. Palkitsimme itsemme juhlajuomalla ja voitelimme väsyneet pärstämme elvyttävillä naamioilla. Ette uskokaan, miten kirkaskasvoisena tervehdin teitä seuraavaksi Sansibarin rannoilta, joilla astelen tuota pikaa, itse asiassa parin viikon päästä. Sitä ennen pitäisi vielä muuttaa, apua!

Anyway, näkemiin tältä erää ja ihanaa joulua kaikille! Buon Natale e felice anno nuovo, kuten ne taisivat Torinossa sanoa.

Haha, mitäs me valkonaamat!
Tsori, mähän oon pinkki ja noi toiset kuin suoraan mullan alta nostettuja…
Ja tää vielä alkoi vääntämään vaakaa (kyllä noi figure skating mamat osaavat). TODELLAKIN korkea aika sanoa ciao.

6 thoughts on “Torino yllätti

  1. Reeta

    Sisälläni uinuva ajatus Italian kiertomatkasta, johon Torino on kuulunut “ehkä” kohteena, sai taas uutta voimaa alleen. Torinon museovinkit olivat minulle mieleen. Kiitos niistä ja postauksesta!

    1. maarit Post author

      Ehdottomasti kannattaa ottaa Torino mukaan Italian kiertomatkaan. Parissa päivässä ehtii siellä jo paljon. Ja noita museoita on muuten aivan älyttömästi, oikeastaan joka lähtöön, nämä mainitsemani vain sokerina pohjalla.

  2. Paula - Viinilaakson viemää

    Olipas hauska huomata, että erilaiset lajit vievät muitakin ympäriinsä. Itse olen sekä raviurheilun, että ratsastuksen ystävä, ja kerran Ranskaan ravimatkaa varatessani mietin, että onko tässä mitään järkeä. Mutta hauskaa oli! Mielenkiintoista oli lukea noista kisajärejestelyistä eri puolilla.

    1. maarit Post author

      Joo, urheilumatkat ovat ihan oma juttunsa. Eikä siinä järjellä, vaan tunteella maailmaa pitkin ravata. Ja huolimatta kehnoista kisajärjestelyistä ja surkeista kisapaikoista, aina on ollut reissu tekemisen väärti. Minkäs sitä hulluudelleen mahtaa… ⛸😉👍

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.