Surffikylä Sayulita – me gusta mucho!

Yksi Meksikon reissun kohokohdista oli ehdottomasti Sayulita. Vietimme siellä kolme hurmaavaa päivää rannalla makoillen, ympäriinsä haahuillen ja suloisesti chillaillen. Korvissa jylisi meren humu, ja silmät lepäsivät aaltojen sinessä, paitsi kylällä dallatessa, jolloin verkkokalvoille mahtuivat kaikki maailman värit. Olo oli aika autuas, etenkin kun löysimme sen oikean postikorttirannan – jossa ei ole mitään eikä ketään, ja jolle kellahtaessa sai hetkeksi unohtaa kaiken muun.

Sayulita sijaitsee noin 40 kilsan päässä Puerto Vallartasta, ja sinne pääsee helposti ja halvalla (42 pesoa) bussilla. Puolentoista tunnin tiivistunnelmainen bussimatka on ihan omanlaisensa hikinen pienoisseikkailu. Eteenpäin pomppiessa näkee viipaleen Riviera Nayaritin kaunista rannikkoa.

Sauylita itse on 5000 asukkaan kylä, joka tunnetaan surffarien ja joogaajien mekkana. Aallot ovat hurjat ja spirituaalinen yhteys universumin korkeimpiin voimiin erinomainen (uskokaa huviksenne). Joogaa voi harrastaa lähes kaikkialla. Kylässä on myös suomalainen joogayhteisö, joka pitää majaansa Aurinko-nimisessä hotellissa.

Mikään rauhan tyyssija Sayulita ei silti ole. Kylän keskusta on pikemminkin äänekäs. Musaa täysillä luukuttavia baareja on paljon, ja meksikolaiseen tapaan kaikki muukin toiminta on kovaäänistä. Keskustan rannalla on ruuhkaista, mutta kunhan jättää sen taaksensa, meteli ja ruuhka jäävät taakse. Samalla katoavat palvelut. Mitä pitemmälle biitsiä oikealle kulkee, sitä vähemmän on ravintoloita ja rantatuoleja, kunnes ne loppuvat kokonaan.

Vasemmalle kulkiessa vastaan tulee hautausmaa (Playa de los Muertos), jonka jälkeen ollaan paikallisten suosimalla rannalla. Siellä aallot ovat loivemmat ja uiminen helpompaa.

Kuten varmaan arvaattekin, me hivuttauduimme aina vain kauemmas keskustasta. Satuimme onneksi asumaankin sen ulkopuolella ja juuri rannan oikeassa (= oikealla) päässä. Kaikkein kauneimman biitsin löysimme Sayulitan ulkopuolelta, matkalla kohti naapurikylää San Panchoa. Rämmimme sinne sademetsän halki eli pientä seikkailun makua tässäkin. Patikka oli vaivan väärti: Playa Malpaso nousi heittämällä ”parhaiden rantojen ikinä” -topkymppiin.

Myös Sayulita vei sydämen tai ainakin osan siitä. Ei se kyllä Holboxin saarelle (jossa vietimme kaksi vuotta sitten mielettömän upean lomaviikon, josta löydät runsaasti asiaa aiemmista Meksikon postauksista) pärjää. Holbox on aivan ainutlaatuinen matkakohde, mutta aika monesti huomasin vertaavani Sayulitaa juuri siihen. Samanlainen rento meininki ja euforinen elämänilo.

Tykkäsimme ja suosittelemme. Eikä lainkaan haittaa, vaikket olisi ikinä elämässäsi joogannut tai surffannut etkä koskaan aikoisikaan tehdä niin – Sauylita sopii oikein hyvin myös laiskanpulskealle perusturismolle. Mutta jos haluat kokeilla jompaakumpaa, opetusta on tarjolla molemmissa lajeissa.

Parhaimmat meistä palaavat Sayulitasta pää pilvissä, kainalossaan surffilauta.

Jeesus oli matkassamme, kuten aina meksikolaisissa busseissa.

Tältä näyttää Sauylitan bussiasema. Ja Compostela on Sauylitaan matkaavan bussiyhtiön nimi. Puerto Vallartassa matkaan hypätään Galerias-ostarin/Walmartin kulmalta. Yhtiön pojat pitävät huolta, että matkustavaiset päätyvät oikeaan linkkuun.

Bienvenidos a Sauylita! Meksikon merkkihenkilöt toivottivat meidät tervetulleiksi.

Kipsutimme ensiksi keskustan rannalle, koska hotellin sisäänkirjautumisaika ei ollut vielä käsillä ja tahdoimme lounastaa merimaisemissa.

Capitan Pablo´s oli erinomainen lounasravintola. Söin ihan järjettömän hyvän jättikatkaburgerin. Siitä ei ole valitettavasti kuvaa, koska katosi niin äkkiä kitusiini.

Surfing in Sauylita.

Sitten hotelli Villas Sauylitasiin. Meitä odotti haikala ja huone numero seiska.

Ja oikein mukava huone olikin, noin 100 euroa yö. Jääkaappi ja keittonurkkaus. Ainut miinus se, että huoneessa ja koko hotellissa oli niin kosteaa, etteivät rantapyyhkeet ja uikkarit kuivuneet millään. Tämä ei ollut hotellin vika, vaan johtui siitä, että olimme sademetsässä.

Villas Sauylitas oli nappivalinta! Ihana uima-allas, rannalle 5 minuuttia ja rauhallinen sijainti. Hyvä aamiainen hotellin puutarhassa. Tarjolla myös joogaa sekä henkistä hörsötystä. Ystävällinen henkilökunta.

Lähiranta. EI huono!

Lähibaari. EI huono tämäkään.

Dinnerin nautimme Emilianos-ravintolassa keskustassa. Niin hyvää, etten vieläkään sanotuksi saa.

Seuraavana päivänä teimme kyläkierroksen.

Oye, como va?

Aamusella baarit ovat vielä kiinni. Terveyskahvilat sen sijaan palvelevat early birdejä. Tavallista tuoremehua on vaikea löytää, mutta viherpirtelöitä sun muita energiabuustereita on tarjolla joka lähtöön.

Could you be, could you be…? Tässä meikäläisen henkinen isä.

Drinksuilla ( ja siis maailman pahimmilla, silkkaa tequilaa, vaikka väri muuta väittääkin) oman lähirantamme Sunset-baarissa.

Jälleen kerran loistoillallinen, tällä kertaa hotellimme lähistöllä, Cafe Artessa.

Aivan uunituoretta modernia muraalia. Hyvä että maali oli ehtinyt kuivua.

Viimeisen päivän kävelymatka kohti Playa Malpasoa alkoi kotirantsultamme. Oikealle tuttuun tapaan, vaikka kuvasta voisi saada toisen käsityksen.

Mitä kauemmas etenimme, sitä tyhjemmäksi ranta kävi.

Sitten ollaankin jo sademetsän syleilyssä villejä orkideoja ihastelemassa. Noita kun olisi voinut tuoda kotiinkin…

Missä me ollaan? Viidakkopolulla joopa joo, mutta mennäänkö oikeaan suuntaan? Eksymisen vaara on todellinen, sillä polkuja kulkee ristiin rastiin. Mutta kunhan suunnistaa kohti aaltojen kohinaa, pysyy suurin piirtein kartalla. Kannattaa myös painaa mieleensä maamerkkejä, jotta osaa takaisin “kotiin”. Me emme paineneet, joten harhailimme hikisessä viidakossa hetken aikaa. Meinasi jo iskeä pieni paniikki…

Kyllä, suunta oli oikea: THE beach, unelmien hiekkaranta Playa Malposo, yksi ihanimmista biitseistä ikinä.

Aallot olivat niin hurjat, että uimapuku ei pysynyt päällä. Virtaukset olivat myös niin voimakkaat, että kömmimme uppeluksista äkkiä takaisin rannalle ja tyydyimme kahlailuun.

Joku toinenkin oli painanut jälkensä hiekkaan. (Ja jos ihan totta puhutaan, Playa Malposolla oli muitakin ihmisiä kuin me. Mutta vain kourallinen. Aika harva viitsii könytä sademetsän läpi. Yksi paikalle puuskuttavista mittaili rantaa kuitenkin siihen malliin muistiinpainoja tehden, että en yllättyisi vaikka vuoden kuluttua sinne nousisi hotelli. Autiot rannat eivät säily autioina pitkään. Huokaus.)

www.sayulita.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *