Olo oli haikea, kun Stone Town jäi taakse. Kahdesta syystä: 1) olisin voinut viettää kiehtovassa kaupungissa pitemmän aikaa, 2) plakkarissa ei ollut ainuttakaan uutta matkaa – tulevaisuus näytti tylsältä. Noo, kuten hyvin tiedätte, tämä osoittautui onnenpotkuksi, kun korona teki selvää kaikkien matkasuunnitelmista. Mutta ikävä Sansibariin riipii edelleen rintaa. Siihen sekoittuu myös huoli – miten taudista siellä selvitään?
Tuntuu kuin Sansibarista ja Stone Townista olisi tuhat vuotta. Sehän tapahtui aikaa ennen koronaa, toisessa maailmassa ja toisessa todellisuudessa. Tosiasiassa reissusta on reilut kaksi kuukautta. Miten maailma voikaan muuttua niin lyhyessä ajassa?
Mitähän Sansibariin kuuluu juuri nyt? Toivatko italialaiset turistit (suorat lennot Milanosta harva se päivä, haloo!) koronan sinne? Jos näin, kuinka saarella selvitään taudista? Terveydenhuolto on ihan toista luokkaa kuin meikäläisillä leveysasteilla. Sitä paitsi siellä eletään todella liki toista: koko suku saattaa nukkua yhdessä ja samassa huoneessa. Ja mitä tapahtuu saaren taloudelle, kun turistit ovat poissa? Ja tulevatko he edes takaisin?
En voi kuin onnitella itseäni, että ehdin vierailla Sansibarissa ennen koronaa. Timing is everything – totta tosiaan! Ja joulukuussa hölkötin pitkin pohjois-Italiassa Torinon katuja: millaistahan kauhua korona on kylvänyt niiden kivetyksille? Elämme outoja ja hurjia aikoja…
Moni syyttää tästä matkailijoita. “Suhaavat sinne tänne päättömästi ja tuovat taudit mukanaan.” Näin kommentoi joku kitkerästi Facebook-sivuillaan. Toinen vastasi, että hyvä kun saadaan matkailu ja lentopäästöt viimein kuriin. Kolmas kotkotti: “Meidän perhe on jo pitkään matkustanut vain kotimaassa. Me haluamme jättää jälkipolville perinnöksi terveen maapallon.” Yleinen ajatus tuntui olevan, että nyt loppui reissaaminen ja hyvä niin = ihan oikein reissaajille.
Valitan, ei muuten loppunut, ainakaan omalla kohdallani. Aion tarttua matkasauvaan heti, kun tilanne sallii. Paloni nähdä koronan jälkeinen maailma on yhtä kova kuin paloni nähdä maailma sitä ennen.
Sitä odotellessa silmäys Sansibarin pääkaupungin, Stone Townin, sokkeloisille kaduille, sellaisina kuin ne näyttäytyivät 13-15.1.2020, hieman ennen koronaa. (Ja joo, tiedän kyllä, että katastrofi oli jo alkanut Kiinassa, mutta eihän se vielä muuta maailmaa koskenut, ja ilmeisen harva osasi odottaa, että koskaan koskisikaan.)
Darajanin torilla on kaupan kaikkea mahdollista suloisessa sekamelskassa. Meteli on korvia huumaava. Ja me valkonaamat erotumme hyvin joukosta (terveellinen kokemus itse kullekin).
Stone Town on kuulu messinkikoristeisista puuovistaan. Järeimmät koristukset pysäyttivät aikoinaan sisään pyrkivät norsut – tai näin meille ainakin kerrottiin.
Emme myöskään rahdanneet koti-Suomeen yhtään sansibarilaista arkkua, jotka Amazing Racea katsovat muistanevat hyvin salalokeroistaan ja valepohjistaan.
Stone Town on myös erinomainen ravintolakaupunki. Yksi parhaista ruokapaikoista on Forodhani Gardensin iltatori. Siellä on tarjolla herkkuja joka lähtöön. Alkoholia ei kuitenkaan ole kaupan, ollaanhan muslimikaupungissa.
Huomattavasti hienompi iltanäkymä aukesi hotelliltamme, Tembo Houselta, toisin sanoen sen rannasta. Pilvistä tuolloinkin, mutta sentään vähän auringon kajoa pilvien lomasta.
Minä uneksin yhä matkoista. Päällimmäisenä mielessä on Tokio, jonne olisi tarkoitus lähteä viettämään ystävän synttäreitä (pyöreät vuodet vaativat pitkiä matkoja). Olisi myös kiva lennähtää Amsterdamiin tapaamaan vanhaa (ei vuosiltaan) työkaveria piiitkästä aikaa. Lisäksi olisi ihanaa verestää nuoruuden muistoja Skotlannin nummilla, tehdä isku Etelä-Irlantiin sekä eteläiseen Kaliforniaan (because I left my heart) ja kokea vihdoin ja viimein Etelä-Afrikka, jossa maailman paras tyttö (rakas kummityttöni) on syntynyt.
Eli matkaan Valo, laukkaan Hopea, kunhan korona suo.
Matkailua on helppoa ja muodikasta kritisoida. Ja tottahan se on, kyllä se kasvihuonepäästöjä aiheuttaa. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen ja kohdevalinnoilla on suuri merkitys. Matkailu saa aikaan myös paljon hyvää. En ole Sansibarilla käynyt, mutta voisin kuvitella turismin tekevän siellä hyvää taloudelle ja tarjoavan elinkeinon monelle paikalliselle. Tällaisena luontofanina näen myös valitettavana tosiasiana, että turismi on esimerkiksi Borneolla ainoa tapa pysäyttää sademetsän tuhoaminen palmuöljyviljelmien tieltä.
Aivan, matkailusta on tehty syntipukki aika moneen juttuun. Enkä itsekään kiellä, etteikö siitä paljon ympäristöhaittaa ja muutakin koituisi, mutta toisaalta myös paljon hyvää. Ja juuri tällä hetkellä pienet paikalliset bisnekset – ne, joita pyrin mahdollisuuksien mukaan kohteessa kuin kohteessa suosimaan isojen kansainvälisten ketjujen sijasta – menevät rytinällä nurin ja hätä toimeentulosta on valtavan suuri. Tätähän todistamme parhaillaan täällä Suomessakin, jossa sentään asiat ovat alun perin ihan toisella mallilla kuin monessa muussa maassa, vaikkapa nyt Tansaniassa. Kohdevalinnoilla on jatkossa entistä suurempi merkitys, tai ainakin pitäisi olla, sekä sillä, kenelle rahamme maailmalla kannamme. Päästöihinkin voimme vaikuttaa matkaamalla kohteessa jalan tai julkisilla, mutta lentämättä suomalaisen on aika mahdotonta päästä minnekään ellei aikaa ole käytettävissä rajattomasti.
Vautsi, olipas mielenkiintoinen uusi kohdetuttavuus tämä. Tai no, toki Queen fanina olen Stone Townin tiennyt, mutta pakko myöntää, etten ole koskaan sen enempää paikkaan perehtynyt. Paitsi nyt! 🙂 Houkuttelisi päästä kiertelemään aluetta kyllä ja varmasti muutama ostoskin saattaisi noista puodeista/myyjiltä mukaan tarttua.
Ihmiset tykkäävät purkaa omaa turhautumistaan kritisoimalla muiden tekemisiä ja sanomisia, oli aihepiiri mikä tahansa. Tällä hetkellä kaikki ristiretkeilevät tuomitsemalla toisiaan siitä, kuinka tässä kaikkien nyt kuuluisi ajatella ja toimia koronan keskellä. Mielestäni kukaan ei ole oikeutettu sanomaan toiselle, kuinka tuntea, mutta sekin on vain minun mielipiteeni. 🙂 Ja kuten Mikkokin tuossa aiemmassa kommentissa sanoi, niin matkailu tuo myös hyviä asioita mukanaan ja sen tarkoitus on myös opettaa meitä matkailijoita ymmärtämään muita kulttuureja, jotta voisimme ymmärtää maailmaa paremmin. Toki olen myös sitä mieltä, että nyt luontoäiti ottaa omaansa takaisin, vaikka se ei ehkä ketään lohduta tässä tilanteessa. Matkailua tulee tapahtumaan jatkossakin ja niin pitääkin, toki on hyvä käydä läpi sitä, että pystyisikö joitakin matkailumuotoja toteuttamaan ekologisemmin yms tämän herättelyn myötä. Mutta ei muuta kuin reissuun heti kun kykenet, niin minäkin aion! <3
Tosiaankin kiinnostava kohde, jossa ehti paljon kolmessakin päivässä, mutta olisi viihtynyt pitempäänkin. Pikku palanen Stone Townia on onneksi nähtävillä kotini seinillä tälläkin hetkellä, sillä vaikka pussaavat seeprat jäivät ostamatta, haaviin tarttui toinen seepra- sekä norsutaulu. Ja niihin käyttämäni rahat menivät taatusti taitelijalle itselleen. Tuosta tällä hetkellä huutavasta tuomiopasuunasta vielä: kertoo paljon siitä, mitä kriisi tekee ihmisille – omat pelot puretaan muihin haukkumalla, kritisoimalla ja julistamalla, että minä tiedän paremmin. Toisaalta näkyvissä on paljon hyvääkin, autetaan naapuria, mietitään kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja ja ollaan toistemme tukena ja turvana. Tähän hyvään tahtoisin uskoa, mutta välillä kieltämättä vaikeaa, kun syyttävä sormi osoittaa omaan otsaan, johon on ilmeisesti kirjoitettu tulikirjaimin “maailmanmatkaaja, kaiken pahan alku, syntisistä suurin”.
Näyttää viehättävältä! Ja ihana tuo seeprataulu!
Eiköhän tämä maailma taas pääse raiteilleen ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Sitä odotellessa voi muistella menneitä matkoja ja jossain kohtaa tulee taas aika, kun voi suunnitella tuleviakin matkoja 🙂
Just ni! Kaikki päättyy aikanaan, poikkeustilannekin. Eikä se maailma mihinkään sillä välin karkaa.
Kiva postaus ja kattavat vinkit Stone Towniin ☺ Jotenkin oli hetken fiilis kuin siellä olisi kävellyt.
Kävin siellä vajaa 5 vuotta sitten, mutta aikaa ei ollut silloin ihan hirveästi tuolla itse kaupungissa. Iltamarketin muistan hyvin😊
Korona pysäyttää nyt ajattelemaan kaikenlaista, mutta myös minä haaveilen uusista matkoista. E-Afrikkaa suosittelen lämpimästi.
Kiitos Emilia, pieni virtuaalipiipahdus paikassa kuin paikassa – ja etenkin tutussa – on näinä päivinä enemmän kuin paikallaan 😊. Unelma Etelä-Afrikasta elää vahvempana kuin koskaan. Onneksi mulla on pieni pala sitä jatkuvasti elämässäni kummityttöni myötä.
Vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta. Oli mukava lukea mitä kaikkea teitte ja näitte. Kivasti oli kaikkia vinkkejä :I
Itseäkin välillä jälkikäteen harmittaa kun ei ostanutkaan jotain juttua matkalta. Hauska tuo seepra taulu.
https://www.kotonajakaupungilla.fi/
Jep, välillä jää ostorintamalla jotain hampaankoloon. Vaan onpahan hyvä syy palata takaisin 🤣.
Ihania elämäntäyteisiä kuvia! Ja matkakertomus myös. On ihan totta, että nyt sitä jo itsekin ajattelee, että elämä ennen ja jälkeen koronan. Toivotaan, että se “jälkeen” alkaa pian eikä maailma ole muuttunut liikaa. Näitä kuvia katsellessa tulee jotenkin sellainen kaipuu, että kumpa kaikki olisi taas niin kuin ennen ja voisi hymyssä suin taas lähteä jonnekin reissuun. Olen myös huolissani useasta pienestä paikasta, jotka eivät ehkä pysty selviämään tästä tilanteesta kovin hyvin.
Niinpä. Kunpa tänä yönä täällä Suomessa kelloja siirrettäisiin yhden tunnin sijasta puoli vuotta eteenpäin…
Niinpä niin…. Mitä vaan voi tapahtua. Tämä on paska tilanne, mutta olen nyt vaan päättänyt hyväksyä kaiken stoalaisen tyynesti. Mitäpä sen mn rimpuilu auttaisi. Maapallo pyörii ja me pyöritään siinä mukana…
Ollaan oltu Marokon matkan jälkeen ensin 14 vrk vapaaehtoisessa karanteenissa ja jatketaan sitä aika pitkälti edelleen (tultiin siis 10.3. Suomeen). Ei ole tarvetta mennä mihinkään. Ollaan ja möllötetään. Sohva & some . Siinäpä ne tärkeimmät nyt…
Joo, eihän tässä muu auta kuin sopeutua uuteen tilanteeseen. Oma koti kullan kallis, onneksi, ja kevättä rinnassa anyway. The only way is forward, mitä ikinä siellä onkin.