Viime sunnuntai oli TAAS yksi upean kesän upeimmista päivistä – ja lähimatkailua parhaimmillaan. Suuntana Söderskärin majakka, joka sijaitsee Suomenlahdella Porvoon ulkosaaristossa, noin 15 meripeninkulman päässä Helsingistä.
Söderskär ylitti kaikki odotukset: silkinsileitä kallioita, punaisia tupia ja uljaana taivasta kohti nouseva majakkatorni. Sekä sinisenä hohtava meri, jota auringon kulta täplitti. Olin ikiomassa nirvanassani, mielimaisemassani.
Ihastuksen huokauksia
Matkaan kohti Söderskärin majakkaa viiden hengen porukkamme starttasi M/S Marivalilla Vuosaaren Hiekkajaalanrannasta. Huokailimme ihastuksesta jo satamasta lähdettäessä. Pikkuisia (ja vähän isompiakin) piilopirttejä (sekä huviloita) ja idyllisiä poukamia saarten kätköksissä.
Kyllä, kelpaisi kesämökeiksi meillekin, totesimme yhteen ääneen.
Reissun edetessä näkymät muuttuivat aina vain hurmaavammiksi. Yksinäisiä kallioluotoja, aalloilla lipuvia purjeveneitä ja horisontissa hohtavia poutapilviä. Mitä muuta voi maisemalta toivoa?
Kyllä se on kuulkaa niin, että Suomen saaristo on ihan omaa luokkaansa! Kuka haluaisi kesällä yhtään kauemmas, kun tarjolla on tällaista herkkua? (Sorry vaan Rhodos, sinä häviät tämän kilpailun.)
Kolmen saaren rykelmä
Puolentoista tunnin kuluttua edessä häämötti määränpää, 150 vuotta vanha, 40 metriä korkea Söderskärin majakka. Mitä lähemmäs tulimme, sitä upeammaksi Majakka-, Aura- ja Luotsisaaren rykelmä muuttui. Tuskin maltoimme odottaa, että pääsisimme rantautumaan.
Majakkasaarella meidät matkustavaiset jaettiin neljään ryhmään. Lohisoppaa lounaaksi ennakkoon tilanneet säntäsivät syömään Cafe Södeen, toinen poppoo rynnisti paistamaan lettuja, ja me loput (omin eväin varustautuneet) lähdimme tutustumaan majakkatorniin.
Ennen opastettua kierrosta meillä jäi aikaa katsastaa Majakkasaari. Anteeksi, että toistan itseäni, mutta näkymät olivat mykistävät. Puhukoot kuvat puolestaan…
Kummituksia ja koiravauvoja
Kaikkein parhaat näköalat aukesivat majakkatornista, jonne noustiin kuusi kerrosta kapeita kierreportaita. Porukkamme pienin, 2-vuotias kummityttöni, selvisi hänkin portaista isänsä avustuksella.
Oppaan tarinointi sen sijaan ei nuorta neitiä kiinnostanut, mutta hän ilahtui majakkagallerian taideteoksista. ”Hylje”, hän huusi osoittaen seinältä toljottavaa linnun päätä. ”Kummitus”, hän riemastui, ja anteeksi nyt vain arvoisa taiteilija, minulla ei ole aavistustakaan, mitä kummitytön bongaama epämääräinen taideteos oikeasti esitti. Minustakin se näytti jossain määrin haamulta.
Me aikuiset kuuntelimme tarinoita Söderskärin menneisyydestä mielenkiinnolla. Ai, että saarella oli asustanut majakkamestari ja kolme majakanvartijaa, aluksi yhdessä talossa kaikki perheineen? Ja että mestarilla oli vastentahtoisia oppipoikia, joita elämä karulla saarella kaukana kaikesta kauhistutti niin, että he yrittivät pötkiä pakoon? Kolmannesta karkureissusta seurasi lainsuojattomaksi leimaaminen, jolloin karkurin sai vaikka ampua.
Huomattavasti hauskempi oli tarina yhden majakkamestarin (vai oliko sen vartijan) koirasta, joka oli uinut naapurisaareen (joka on kaikkea muuta kuin naapurissa) sulhasta riiaamaan. Uintireissun seurauksena seuraavana kesänä Majakkasaarella vilisti useampia hännänheiluttajia…
Upeat picnic-puitteet
Majakkakierroksen jälkeen tarkoituksenamme oli siirtyä riippusiltaa pitkin Aurasaarelle. Tämä jäi yritykseksi, sillä totesimme sillan ylityksen liian riskaabeliksi kaksivuotiaalle lapselle. Aikuisenkin meno oli tuulessa tutisevaa, ja mielessä kävi, mitenhän moni luiskahtaa matkalla mereen.
Niinkin on käynyt, että silta on katkennut, viimeksi 2000-luvun alussa. Tämän takia sillalla saa kulkea vain kolme henkeä kerrallaan.
Näin ollen levitimme viltit Majakkasaaren kallioille ja kaivoimme eväät esiin. Yhtä upeissa puitteissa en ole koskaan ennen elämässäni ollut picnicillä. Takana Söderskärin majakka ja edessä kuohupäitä pikku hiljaa yltyvässä tuulessa nostattava meri.
Ruokakin maistui älyttömän hyvälle: fetapiirasta, tonnikalatortilloita, prinssinmakkaroita ja suklaakakkua (ihan kuin Viisikossa). Kyytipojaksi lasilliset kylmää valkkaria (toisin kuin Viisikossa, jossa juotiin sitruunasoodaa tai inkivääriolutta). Tästä eivät pidot paljoa parane.
Majakan toiminnan hyväksi
Syötyämme kipaisimme 1911 rakennettuun Majakkamestarin taloon. Siellä toimii pullaa ja kahvia tarjoava Cafe Söde sekä sen yhteydessä oleva Majakkapuoti.
Kaupan hyllyillä on myynnissä erilaista Söderskärin majakkka -tilpehööriä tulitikuista tiskirätteihin. Tulot käytetään majakan toiminnan hyväksi. Kummityttö sai muistoksi ihanasta kesäretkestä majakkapalapelin.
Kahvilassa voi myös kirjata nimensä vieraskirjaan. Me emme ehtineet tarttua kynään, koska kello näytti jo neljää, mikä tarkoitti, että M/S Marival lähtisi paluumatkalle kohti Vuosaarta.
Laivan kannella istuessani mietin jo mielessäni seuraavaa suvea. Jos silloin yöpyisi majakassa, jonka neljännessä kerroksessa on vuokrasviitti? Olisi varmaan erikoinen kokemus. Tai jos tulisi Söderskäriin saunomaan, 1876 valmistuneeseen puusaunaan, jonka voi vuokrata koko illaksi?
Tai jos tulisi kallioille vain makoilemaan, kuuntelemaan aaltojen loiskintaa ja lokkien kirkunaa?
Mitäkö maksoi? 40 €/aikuinen. Hintaan sisältyi majakkakierros. Alle 4-vuotiaat lapset kulkevat Söderskäriin ilmaiseksi. Ja vielä ehtii: risteilyjä tehdään pitkälle syyskuuhun.
Mun on pitänyt niin kauan käydä täällä, mutten ole ennättänyt. Ihana paikka! Josko viimeistään ens kesänä. 🙂 Hienot kuvat!
Sanna, suosittelen lämpimästi! Omalla veneellä, risteilyllä tai vaikka uiden. Olen yhäkin pienoisessa nirvanassa…
Hauska lukea, mitä Södeen nykyään kuuluu! Siitä on jo niin monta vuotta, kun itse olen ehtinyt paikan päälle.
Ei muuta kuin uutta matkaa suunnittelemaan, ensi kesänä, tai ehtiihän sitä vielä tänä syksynäkin… Ehdottomasti useammankin visiitin väärti!