Sanokaa Squamish, kun haluatte häikäistyä

Koska lentomatkailu on synneistä suurin hirvittävän hiilijalanjälkensä vuoksi, olen siirtynyt käyttämään gondolaa. Silläkin pääsee ilmojen halki ja maisemat ovat upeat. Ainakin kyyti Squamishin vuorille Kanadassa salpasi hengen ja sai melkein itkemään ihastuksesta. Ennen reissua en ollut moisesta huippupaikasta kuullutkaan: Squamish, anteeksi mikä, änkkäsin äimänkäkenä.

Näin vuoden viimeisenä päivänä on tapana muistella mennyttä vuotta, ja mitäpä himomatkaaja muuta muistelisi kuin vuoden aikana tehtyjä matkoja. Minulla päällimmäisenä mielessä on Kanada ja Squamish, jonka vuoret, jotka “valloitin” joulun alla. Tämä päivän trippi Vancouverista oli yksi matkailuvuoden 2018 ehdottomista kohokohdista. Miten voikin maailma olla kaunis – ja mikä onni minulla on ollut päästä näkemään sitä!

Alun perin meidän oli tarkoitus mennä Whistleriin, vuoden 2010 talviolympilaisten hiihtolajien tapahtumapaikkaan, mutta kävikin niin, että Whistler jäi väliin, koska sinne ei löytynyt sopivia bussiyhteyksiä. Sopivalla tarkoitan sitä, että meidän olisi pitänyt päästä matkaan heti aamusta ja olla takaisin Vancouverissa viimeistään viideltä alkuillasta. Näin sen takia, että meidän piti ehtiä seitsemäksi jäähalliin, taitoluistelun GP-finaaleja katsomaan (sitä vartenhan Kanadaan oltiin tultu!). Ei ihan helppo yhtälö, ottaen huomioon, että Whistleriin oli parin tunnin ajomatka.

Ehdimme jo nieleskellä pettymystä, kun apuun rynnisti Vancouverin turisti-infon (Canada Placella, käykää ihmeessä, aivan loistavaa palvelua) ihana rouva. Hän ehdotti, että menisimme Whistlerin sijasta Squamishiin, joka on maisemallisesti vähintään yhtä hieno paikka. Pääsisimme nauttimaan vuoristosta ja aidosta alppitunnelmasta, ja ehtisimme kisoihin varmasti, koska Squamishiin oli vain tunnin matka ja tilauksesta kulkeva minibussi olisi takaisin Vancouverissa parahultaisesti puoliviideltä. Reissuun sisältyisi myös nousu Seatosky-gondolalla (http://seatoskygondola.com) 885 metrin korkeuteen, koko roska 79 taalalla (n. 55 euroa).

Innostuimme oitis. Squamish kuulosti hyvältä korvikkeelta Whistlerille – ja olikin sitä. Itse asiassa Squamish oli yksi upeimmista paikoista, joissa olen koskaan vieraillut. Laatusanat loppuivat jo gondolassa kohti yläilmoja kiitäessä kesken ja perillä määränpäässä haukoimme henkeä. Olimme häikäistyneitä ja mykistyneitä. Olisin halunnut hyppiä silkasta riemusta: juuri tätä olin kuvitellut Kanadan kauneimmillaan olevan. Squamish ylitti kaikki odotukset.

Tehkää siis perässä, jos joskus eksytte Vancouveriin. Älkää tyytykö vain lähivuoriin, jotka kohoavat heti kaupungin ylle (ja ovat nekin taatusti kokemisen arvoisia), vaan matkatkaa Squamishiin. Ja jos mielitte Whistleriin, varatkaa trippiin vähintään 12 tuntia tai jääkää sinne yöksi. Pieni varoituksen sana kuitenkin: vuorilla ei suinkaan aina paista aurinko, vaan ne voivat olla sumun ja sateen peitossa, etenkin talvella ja aivan eritoten joulukuussa. Meillä kävi sään suhteen aivan mieletön tuuri – mutta me olimmekin Elvis Stojko -elämysmatkalaisia, ja näillä matkoilla on aina hyvä ilma, suuntautuivat ne minne päin maailmaa hyvänsä (kts. huviksesi kuvia edellisistä reissuista Marseilleen ja Barcelonaan: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta).

Emme siis olleet yllättyneitä kelin suhteen, mutta Squamish yllätti kyllä. Emme edes tienneet sen nimisen paikan olemassaolosta, puhumattakaan, että se on yksi maailman kauneimmista paikoista. Voisinko päästä takaisin, kiitos ja näkemiin.

Siskon kamera alkoi laulaa heti, kun Seatosky-gondolamme nytkähti kohti yläilmoja. Laulu jatkui siihen asti, kun tömähdimme takaisin lähtöpisteeseen.
Perillä määränpäässä, Summit Lodgessa, 885 metriä merenpinnan yläpuolella.
Korkeimmat huiput kohosivat yli kahden kilometrin korkeuteen.
We love you, Squamish! Elvis Stojko -elämysmatkalaiset olivat yhtä hymyä. Kaverikin menetti vuorille sydämensä, vaikkei ollut ennen kuullut niiden kutsua.
Vaan kappas – eteenpäin päästäkseen oli ylitettävä Skypilot-riippusilta.
Rohkea rokan syö.
Silta ylitetty: iisi biisi! Ja hei, arvatkaa mitä, jälkikäteen selvisi, että tälle puolelle rotkoa pääsi myös kiertotietä, ihan vain tavallista polkua tallaamalla. Se oli iloinen ylläri korkeanpaikankammoiselle kaverille, joka luuli joutuvansa jäämään basic campille yksikseen “ruikuttamaan”.
Summit Lodgen näköalaterassi näytti riippusillan päästä tältä.
Ja toisella puolella siltaa oleva näköalapaikka tältä. Näitä näköalapaikkoja oli pitikin poikin vuoria useita, eritasoisten ja -mittaisten vaelluspolkujen varrella.
Osa reiteistä oli koristeltu jouluisiksi.
Itsensä saattoi ikuistaa myös joulukortiksi.
Polkujen varsilta löytyi tarinaa myös Squamishin historiasta, nähtävyyksistä ja alkuperäisväestöstä. Legendan mukaan vuorilla on hiippaillut myös jos jonkinlaista kummajaista.
Ikinä en ole juonut kaakaota yhtä upeissa maisemissa.
Aidoissa alppitunnelmissa, Summit Lodgen erinomaisessa ravintolassa, syötiin tietysti fondueta. Ja kyytipojaksi kulaus paikallista olutta – kippistä Squamish!
Kaveri uuvahti kesken lenkin. Ja mikäs oli näissä maisemissa levähtää?
Kiitos Squamish! Päätän matkailuvuoden 2018 näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

PS. Totuus tämän reissun hiilijalanjäljestä

on aivan hirvittävä. Päästäksemme Squamishiin lensimme Helsingistä Reykjavikiin, sieltä San Franciscoon (just for fun), sieltä Seattleen, josta sitten Vancouveriin. Ja tuskin gondola-ajelukaan varsinaisesti ympäristöystävällinen teko on.

Joten kyllä, olemme suuria syntisiä, ja ainakin minä tulen olemaan sitä jatkossakin. En voi luopua suurimmasta intohimostani matkailusta, ja koska asun Suomessa eikä yksinyrittäjä voi lomailla kuin max kaksi viikkoa kerrallaan, en voi puksuttaa ympäri maailmaa junalla, vaan joudun käyttämään lentoliikennettä tulevaisuudessakin. Enkä suostu kantamaan tästä huonoa omaatuntoa. Matkakohteissa kävelen, pyöräilen ja kuljen julkisilla, ihan kuten kotona Helsingissäkin.


2 thoughts on “Sanokaa Squamish, kun haluatte häikäistyä

  1. Hanna

    Vau, ihan mielettömän hienoja kuvia! Olen aina haaveillut Kanadasta ja Uudesta-Seelannista mutta vielä en ole kummassakaan käynyt. Nyt iski Kanada kuume 😀. Oi jos pääsisi tuollaisiin maisemiin. Tuleeko lisää juttuja Kanadasta? Ihan sattumalta eksyin tälle sivulle.

    1. maarit Post author

      Ainakin yksi juttu on tulossa lisää Kanadasta, ehkäpä jo seuraavaksi. Siinä käydään läpi Vancouverin nähtävyyksiä sun muuta kaupunkiin liittyvää. Meidän reissuhan ei pitemmälle suuntautunut ja olimme Vancouverissa vain viisi päivää. Kanada jäi kyllä itselläkin kytemään pinnan alle – tahdon ehdottomasti nähdä lisää isoa maata. Omissa haaveissani siintää etenkin Lucy M. Montgomeryn kirjoista tutut Prinssi Edwardin ja Muskokan saaret, mutta kyllä Kanada kiinnostaisi laajemminkin, ennen kaikkea luontonsa ja maisemiensa takia. Uskallan siis suositella, tällä vähälläkin kokemuksella. Haaveista totta siis!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *