Ruka 1: winter wonderland

IMG_3735

Olin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa suomalaisessa hiihtokeskuksessa, tarkemmin sanottuna Rukalla, ja vaikken tunnustaudu talvi-ihmiseksi, olin haltioissani. Maisemat olivat kuin sadusta: metri kaupalla (oikeasti vain 30 cm) puhdasta lunta, alppihenkistä arkkitehtuuria ja lähes puolen kilometrin korkeuteen nouseva Rukatunturi (oikeasti vaara). Jos Ruka ei ole talven ihmemaa, niin mikä sitten, tuumin tuhat kertaa päivässä.

Katsokaa nyt näitä kuvia!

IMG_3724

IMG_3727

IMG_3729

1.A room with a view

Jo majoittautuminen hotelli Rantasipi Rukahoviin oli elämys. Viidennen kerroksen huoneestani aukesivat hulppeat näkymät laskettelurinteille sekä yli Rukan idyllisen kävelykylän.

Olisin oikeastaan voinut loikoilla koko vierailuni ajan hotellihuoneen sängyssä ikkunasta ulos tuijottaen. Tai no, ehkä olisin voinut välillä haukata happea lumisella parvekkeella, tai katsoa taitoluistelun GP-finaalia telkkarista, mutta toisaalta: en ollut tullut Rukalle makaamaan, vaan näkemään, kokemaan ja liikkumaan. Mutta kiitos joka tapauksessa, tykkäsin hotellista kovasti – Ruka sai täydet pisteet tässäkin mielessä.

IMG_3620

IMG_3622

IMG_3625

IMG_3721

http://www.rantasipi.fi/hotellit/rukahovi/fi_FI/etusivu/

2.Urku auki

Matkan ehdottomasti jännittävin kokemus oli moottorikelkkasafari. En ollut aiemmin edes istunut kelkan kyydissä, saati ajanut sitä. En ajanut nytkään – ja ihan hyvä niin – sillä pelkästään takapenkillä istuminen nostatti välillä hiukset pystyyn (tai olisi nostattanut, jos se olisi ollut mahdollista hiihtohupun ja kypärän alla).

Meno oli töyssyistä johtuen siitä, että lunta oli vasta niin ”vähän”. Kun sitä on oikeasti metri kaupalla, kelkkareitit saadaan lanatuksi tasaisiksi ja kyyti on pehmeämpää. Kyyti sisälsi myös nousuja ja laskuja sekä pitkiä suoria järvien selillä. Parhaimmillaan kiisimme kahdeksaakymppiä. Se tuntui huikealta, vaikka vähän myös pelotti.

Vastaan tuli jokunen kelkka sekä muutama hiihtäjä. Oppaamme varoitti meitä myös poroista, mutta niitä näimme vasta taukopaikalla, Orjasniemen porotilalla, jossa nautimme lounasta. Lisäksi kelkkailijan voi pysäyttää poliisi, joka puhalluttaa heitä säännöllisesti. Puhaltamaan voi joutua myös jo starttipaikalla, ja tiedoksi kaikille, että promillerajat ovat samat kuin autoillessa. Pikkutunneille venyneen after ski -illan jälkeen ei siis kannata kelkan rattiin kiivetä.

Olimme tien päällä nelisen tuntia. Matkaa kertyi, mikäli oikein muistan, nelisenkymmentä kilometriä. Se tuntui lihaksissa, sillä uskokaa tai älkää, moottorikelkkailu on takapenkkiläisellekin varsin fyysistä hommaa. Täytyy kumartua kuskin perässä oikealle ja vasemmalle sen mukaan, kumpaan suuntaan reitti viistää. Lisäksi pomput tuntuvat peffassa.

Ja käsiraukat – ne vasta joutuvatkin koville, koska käsilenksuista on puristettava kovaa, jottei lentäisi kyydistä. Ainakin minulle tuli sellainen tunne, että olen hetkenä minä hyvänä metsässä. Opas kyllä väitti, että rennompikin ote riittää, mutta puristin siitä huolimatta lihakseni kipeiksi.

Hauskaa oli, mutta seuraavaksi tahdon kokeilla sitä tasaisempaa menoa. Tai mikä vielä parempaa, kiitää lumilla koiravaljakon vetämänä. Tällä kertaa huskysafari jäi haaveeksi, sillä aika ei antanut periksi ihan kaikille aktiviteeteille.

Kummin kammin, Ruka jää mieleeni suurten elämysten matkakohteena.

http://www.rukasafaris.fi/

IMG_3675

IMG_3660

IMG_3647

IMG_3650Orjasniemen porotilan ehtoisat emännät tarjoavat moottorikelkkailijoille ja hiihtäjille keittolounasta tunnelmallisessa taukotuvassa.

3.Latua, perkele!

Rukan ykköshuveja ovat luonnollisesti laskettelu ja murtomaahiihto. Rinteitä on 34 ja hissejä 21. Pisimmällä rinteellä on mittaa 1300 metriä, ja huippu häämöttää 492 metrin korkeudessa. Lasketella voi myös yön pimeydessä (joskin päivälläkin on kaamoskuukausina kohtalaisen pimeää); yömäki palvelee joulukuusta huhtikuuhun kello 19-23 välillä.

Alkuun pääsee hiihtokoulussa, jonne minäkin olisin ilmoittautunut, jos olisin viipynyt Rukalla pitempään. Olen viimeksi lasketellut kaksikymppisenä ja kuten olettaa saattaa, taitoni olivat rupisessa ruosteessa. Jos olisin kehdannut, olisin noussut “taikamatolla” lasten rinteeseen ja luikunut alas 3-vuotiaiden kanssa, mutta koska en kehdannut, päädyin töllistelemään laskijoita tasamaastosta.

Harkitsin myös murtomaasuksille hyppäämistä, mutta en ole harrastanut tätäkään lajia moneen vuoteen. Latuja Rukalla on 71,5 kilometrin verran, ja osa niistä soveltuu myös  heikkotaitoisille sekä aloittelijoille. Kaksi ladulle uskaltautunutta kaveria kertoi myöhemmin, että tämä piti paikkansa: olivat kaatuneet vain kaksi kertaa.

http://www.ruka.fi/

IMG_3623

IMG_3733

IMG_3737

IMG_3740

4.Huh, mitä menoa

Vaikka suksilla olo jäi itsellläni vähiin, sain kuitenkin osani hiihtolajeista, kisakatsomosta käsin. Minulla kävi nimittäin sellainen mäihä, että viimeisenä matkapäivänäni Rukalla miteltiin paremmuudesta kumparelaskun maailman cupin avauskisassa. Ja tokihan meikäläinen änkesi muiden penkkiurheilijoiden perässä mäkimonttuun (vai onkohan oikea sana tässä yhteydessä kumparemonttu?) nähdäkseen, millaista kumparelasku on livenä. Ja uskokaa huviksenne, että huh huh, meno näytti kaksi kertaa hurjemmalta kuin tv-ruudussa.

En voi oikeasti käsittää, miten laskijoiden polvet kestävät sellaista paukutusta, jota ne saavat jokaisen laskun kohdalla. Toisaalta en voi käsittää myöskään sitä, miten kukaan selviytyy kumparemäestä hengissä. Aivan tajuttoman vaarallisen näköistä touhua, joskin katsojalle hauskaa ja viihdyttävää.

Kiitos kokemuksesta, Ruka, tämäkin oli ihan uudenlainen elämys!

IMG_3759

IMG_3760 IMG_3761 IMG_3762

Ei, se en ole minä, nynny arkajalka, vaan joku tuntematon taituri ja hurjapää…

***

Tämän matkan minulle tarjosi

IMG_3678

mutta mielipiteet ovat omiani. Lisää Rukasta seuraavassa postauksessa, jossa keskitytään syömiseen ja (vähän) juomiseenkin.

2 thoughts on “Ruka 1: winter wonderland

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.