Viime päivinä on tuullut ja myrskynnyt niin, että pää on meinannut irrota, mutta Amerikassa – jossa kaikki, myös tuuli, on isompaa – tuiversi viime huhtikuussa niin, että meinasin lentää kokonaisuudessaan taivaalle. Tapahtumapaikka oli Red Rock Canyon Mojaven autiomaassa, Las Vegasin liepeillä.
Red Rock Canyon eli visiitti aavikolle oli minulle muutenkin Las Vegasin matkan kohokohta. Punaiselta, keltaiselta ja kullalta hohtava kivierämaa peittosi mennen tullen kasinokaupungin bling blingin tarjoten samalla hiljaisen hetken, jos ei nyt oteta lukuun sitä, että tuuli ujelsi korvissa. Hyvä, että kuuli, mitä kaveri yritti sanoa.
Pahimmillaan aavikkotuuli oli niin kova, että järeä vaaleanpunainen (Las Vegas Pink Jeep Tours) jeeppi, jolla autiomaassa kuljimme, heilahteli kuin lastu lainehilla. Kuskina ja oppaana toiminut Sandy ei rytinää säikähtänyt, vaan kertoi, että vastaavat puhurit ovat tavallisia Las Vegasin alueella. Kaupunkihan on rakennettu keskelle aavikkoa, josta se kohoaa kuin kangastus, mutta vaikka se kiiltää ja kimaltaa, Vegasissa eletään aavikon sääolosuhteiden armoilla. Ja nämä olosuhteet ovat armottomat; välillä on niin kuuma, että tuntuu kuin kärventyisi grillissä ja välillä tuuli nostattaa ilmaan hiekkapatsaita. Ja vaikka tuuli olisi tyynempikin, hiekkaa kaivetaan joka ilta korvista (niin mekin teimme).
Tuuli pyöritti myös tukkamme aivan uuteen ja uskomattoman hienoon Red Rock Canyon -styleen. Pitkähiuksinen kaveri näytti käsittelyn jälkeen aivan Leningrad Cowboysilta. Minä pääsin vähän vähemmällä, mutta silti tuuli toimi tehokkaammin kuin yksikään ikinä kokeilemani geeli tai lakka, ja uskokaa huviksenne, että niitä on kyllä kokeiltu. Olimme oikein innoissamme uudesta ja uljaasta ulkoasustamme.
Minä olin innoissani myös aavikosta, sen karuudesta, avaruudesta ja loppumattomuudesta (noo, tosiasiassa Red Rock Canyon on vain 38 kilsan päässä Vegasista). Olen aina rakastanut tyhjää maisemaa, sellaista, jossa mikään ei kasva, mutta joka mykistää äärettömyydellään. Kaveri ei ollut yhtä vaikuttunut; häntä lähinnä haukotti. Ehkäpä edellisen illan valvomisella (ensin dinner Treasuren Island –hotellin buffetissa, päälle Cirque du Soleil´n Mystere) oli jotain tekemistä asian kanssa – tai sitten ei, kaikkihan eivät saa kicksejä samoista jutuista.
Minä kuitenkin tykkäsin ja tuumin, että pelkästään näiden näkymien takia kannatti tulla Vegasiin. Olin haaveillut siitä, että olisimme voineet yhdistää reissuun pikatripin Grand Canyoniin (jonne olisi päässyt lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa niin turistibussilla kuin lentäenkin ja tietysti myös vuokra-autolla), mutta sille aika, eikä sen puoleen budjettikaan, antanut ikävä kyllä periksi. Mutta ainahan on hyvä jättää jotain seuraavaan kertaan, ja se tulee kyllä, vaikkei ehkä ihan lähivuosina.
Mitä lysti tuulen halki maksoi? Red Rock Canyon Classic, 4 tunnin reissu, 75 $. Hinnakas, mutta hyvä auto, loistava opas ja mahtavat maisemat.
Visitor Center palvelee vierailijoita neuvoin ja kartoin. Keskuksessa on myös kahvila, kauppa ja vessa sekä vaihtuvia aavikkoteemaisia näyttelyitä.
Vastaan lyllersi Veli Kilpikonna.
Kiipeilijät tykkäävät.
Pitihän minunkin kokeilla… (Tämä on tosin trikkikuva.)
Tuule, TUULE!
Näimme myös kalliomaalauksia. Kukahan on ollut asialla?
The Joshua Tree. Tuttu ainakin U2-faneille.