niceMATKAAJA

Heti kättelyssä tulee mieleen Las Palmas. Yhtäläisyyksiä on paljon. Ollaan valtameren äärellä, isossa kaupungissa, jonka ylle kaartuu vuoristo. Matkailijat lipuvat katkeamattomana virtana pitkää rantabulevardia pitkin. Paikalliset pörräävät toisaalla, värikkäillä ja varsin rähjäisilläkin kaduilla. Puerto Vallartaa ei ole rakennettu turisteille (vaikka se on täynnä turisteja), vaan se on ihan oikea meksikolainen kaupunki: rosoinen ja silottelematon. Mutta – tässä varoituksen sana – all inclusive –hotellissa lomansa viettävä turismo saattaa jäädä tästä täysin tietämättömäksi.

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Itse asiassa minulla ei ollut varsinaisesti tietoa siitä, mihin olin menossa. Puerto Vallarta valikoitui tämän talven lomakohteeksi pelkästään siitä syystä, että Aurinkomatkat alkoi tehdä sinne matkoja Finnairin suorilla lennoilla. Jo aiemmilla Meksikon reissuilla oli ollut puhetta siitä, miten kiva olisi lähteä seuraavaksi Tyynenvaltameren rannalle ja nähdä, miten sikäläinen México eroaa Riviera Mayan Méxicosta. Mutta kun sinne oli niin hankala (= useita välilaskuja, aikaa tuhraantuisi hirvittävästi) päästä… Suorat lennot olivat suoranainen taikasana: nyt tai ei milloinkaan!

Ensin mietimme pelkkiä lentoja. Päädyimme kuitenkin pakettimatkaan. Ihan sen takia, että pakettimatkasta piti maksaa varatessa vain varausmaksu eli 200 euroa. Loppumaksu lankesi maksettavaksi vasta kuukautta ennen lähtöä. Pelkät lennot olisi pitänyt maksaa kokonaisuudessaan heti varatessa ja todennäköisesti myös majapaikat. Tilillä olisi siis pitänyt olla pätäkkää heti eikä kohta (=veronpalautuspäivänä).

Pääsimme myös helpolla, kun ei tarvinnut tutkia hotellisivustoja ja vertailla hintoja. Saatoimme päästä myös halvemmalla, sillä saimme Aurinkomatkoilta lokakuun superviikonloppuna (200 euroa pois matkan hinnasta, joka oli tuossa vaiheessa jo muutenkin alkuperäisestä laskenut) varausta tehdessä hyvän diilin.

Takaisin itse asiaan: Puerto Vallarta hurmasi meidät, ennen kaikkea aitoudellaan. Kaveri oli yhtä mieltä siitä, että olimme Meksikon Las Palmasissa. Hotellitkin, joita on molemmissa kaupungeissa ÄLYTTÖMÄSTI, näyttivät arkkitehtuuriltaan täsmälleen saman aikakauden tuotteilta. Ihastuimme myös paikallisiin, ystävällisiin, avuliaisiin ja aina iloisiin vallartalaisiin. Söimme ja joimme hyvin ja näimme ja koimme paljon mielenkiintoista. Nautimme aaltojen jylinästä ja auringonpaisteesta, aamusta iltaan.

Tässä teille lisää hyviä syitä, miksi Puerto Vallarta on oiva vaihtoehto, kun pohditte ensi talven (tai miksei tämänkin talven, onhan tässä räntää, loskaa ja moskaa vielä jäljellä) matkakohteita:

Puerto Vallarta tunnetaan patsaistaan. Niitä on Maleconin rantabulevardilla lukemattomia. Kuuluisin on jostain syystä tämä merihevonen. Sen juurella kaikki tahtovat kuvauttaa itsensä.

Tämä kuva voisi olla ihan hyvin Las Palmasista. Sielläkin pasteerataan rantaraitilla meri-ilmaa nuuhkien ja kaupunkimiljööstä nauttien.

Playa Los Muertos eli kuolleiden ranta on kaupungin suosituin sekä samalla ruuhkaisin biitsi. Aamusella siellä ei tosin näy kuin kalastajia ja pelikaaneja.

Los Muertosin eteläisin osa on vielä puoliunessa. Aurinko alkaa paistaa rannalle kunnolla vasta aamupäivällä.

“In Puerto Vallarta we have this thing called RENTO MEININKI”. Kaikkialla puhutaan muuten hyvää englantia, vähän liiankin kanssa – espanjan hablaaminen jäi meitsiltä tosi vähälle.

La Iglesia de Nuestra Senora de Guadalupe on Puerto Vallartan tärkein ja komein kirkko.

Muraalit kuuluvat Meksikoon ja ne koristavat katukuvaa myös Puerto Vallartassa.

Puerto Vallartassa harrastetaan myös mosaiikkeja. Me ihastuimme värikkääseen muistoseinään kaupungin keskustassa. Minua, koiraihmistä, liikutti tietysti tämä laatta. RIP Kaliman.

Vielä on tilaa neljälle.

Maistuisiko ananas?

Olisiko tarvetta hatulle? Puolen päivän jälkeen rantakauppa käy kuumana.

Kaupunkia halkova Rio Cuale -joki tarjoaa kurkistuksen sademetsään. Joen varressa sijaitsee myös joukko kalliimman sorttisia ravintoloita.

Tässä jonotetaan vesitaksia sekä retkipaatteja, joista osa lähtee Los Muertos –rannalta. Vesitaksilla pääsee lähikyliin sekä paremmille rannoille.

Puerto Vallarta hehkuu kaikissa väreissä.

Myös sateenkaaren. Kaupungissa on gay-korttelialue ja retkitoimistoja, jotka järjestävät vain sateenkaariväelle tarkoitettuja trippejä.

Puerto Vallartassa liikkuu myös ISO raha. Tämä paatti, Atassa IV, kuuluu amerikkalaiselle teollisuuspampulle, joka on yksi maailman rikkaimmista miehistä. Jahdilla kulkee sekä helikopteri että muskelivene ja hytit ovat täynnä taideaarteita, kultaa ja timantteja. Miljardööri itse ei aluksella juuri oleile, vaan hän vuokraa sitä niille, joilla on varaa ökyillä merellä. Ja tällaisia porhoja löytyy kyllä: Atassa IV katosi horisonttiin seistyään muutaman päivän Vallartan satamassa.

Parhaat näköalat Puerto Vallartan ylle aukevat Cerro de la Cruzin näköalapaikalta. Se on tuo uimahyppytelineen näköinen hökötys yläviistossa.

Pakkohan sinne oli mennä, vaikka kaveri oli uuvahtaa jo alkumetreillä.

Täällä vartioin minä! Näköalapaikalle noustaan ensin jyrkkää katua pitkin, sitten reitti muuttuu rupiseksi eli kivetys katoaa ja kannan alla on hiekkaa ja irtosoraa. Välillä vastaan tulee porrasaskelmia ja lopulta ajan sileäksi ja liukkaaksi nuolemaa kivetystä ja ihan viimeiseksi erittäin jyrkkä portaikko, joka ei sovi korkeanpaikankammoisille. Kaveriraukka läähätti ja hikoili eikä uskaltanut katsoa kuin varpaisiinsa, mutta pääsi kuin pääsikin perille – siinä hyvässä uskossa, että takaisin pääsisi toista reittiä. Ei päässyt, joten alastulo oli vieläkin pelottavampaa.

Hiphei, koville otti, mutta pääsimme perille.

Näkymät yläilmoista käsin salpasivat hengen. Ja vielä ylemmäs pääsi, kun nousi torniin. EI missään nimessä sovi korkeanpaikankammoisille. Meikäläistäkin hieman hirvitti.

Toisessa suunnassa vastassa on Sierran Madren vuoristo.

Ihan vain kuriositeettinä kerrottakoon, että näköalapaikalle voisi päästä myös funicular-radalla. Se on joskus rakennettu, mutta ei ole käytössä. Lieneekö koskaan ollutkaan? Kenties rahat loppuivat kesken viime metreillä. Niinpä ainut tapa päästä nauttimaan näistä näkymistä on panna jalkaa jalan eteen. Jalkaan kunnon jalkineet, mutta varaudu silti siihen, että pito on paikoin huonoa ja nousu on rankkaa.

Nämä veijarit kulkevat pyörällä.

Me kuljimme paitsi jalan, myös bussilla. Taso ei ollut ihan sama kuin kotona Helsingissä HSL:llä. Hintakaan ei tosin ollut samaa tasoa, vaan kyyti maksoi 7,5 pesoa = noin 40 senttiä.

Taksillakin olisi päässyt hotellin ja keskustan väliä 80-100 peson hinnalla (4-5 euroa), mutta emme käyttäneet pirssiä kertaakaan.

Puerto Vallarta näyttää paikoitellen myös tältä. Hotellien raatoja sekä autioituneita ja keskeneräiseksi jääneitä haamuhotelleja tulee vastaan sieltä täältä. Ne ovat kuulemma seurausta siitä, että asiakkaita ei ole riittänyt kuin huippusesongin ajaksi eli talvikuukausiksi, tai että rahat ovat loppuneet rakentaessa kesken. Aika surullisia näkyjä, etenkin loistokkaiden all inclusive -resorttien keskellä.

Margarita-time (mutta anteeksi nyt vaan kovasti, minä en ymmärrä tequilan päälle, ja tämä drinkki, niin kauniilta ja kutsuvalta kuin se näyttää, jäi meikäläiseltä juomatta).

Illan tullen Maleconilla kävellään entistä innokkaammin, kun aurinko ei enää kuumota selkää.

Ja patsastellaan, konkreettisesti.

Mekin panimme parastamme.

Auringonlasku on Puerto Vallartassa – tai ainakin oli meidän lomallamme – jokailtainen näytelmä. Me ihailimme sitä usein Playa Camaronesilta, omasta kotirannastamme, käsin.

Plops! Sinne meni.

Todettakoon lopuksi vielä – jos ei jo tullut selväksi -, että Puerto Vallarta on erinomainen lomakohde. Tämän amerikkalaiset ja kanadalaiset ovat tienneet jo pitkään; osalla on Vallartassa kakkosasunto ja jotkut ovat ravanneet siellä 80-luvusta lähtien.

Vähän niin kuin me suomalaiset olemme ravanneet Kanarialla. Muistakaa siis Las Palmas, jos 12,5 tunnin lento ja -8 tunnin aikaero hirvittää tai kukkaro ei anna periksi kaukomatkalle. Se on ihan yhtä hyvä paikka, mutta Puerto Vallarta on lämpimämpi ja luonnollisesti myös vähän eksoottisempi valinta. Kummin kammin: buen viaje, viihdytte varmasti!