Pariisin parhaat

Kymmenes kerta Pariisissa tarjosi pelkkää parhautta. Ilmankin puolesta. Huhtikuun puolivälissä oli melkein kesä. Ja ihan parhaat synttäritkin reissussa vietettiin – itse asiassa siirtyminen uudelle vuosirenkaalle oli reissun perimmäinen syy. Tiedättehän: “olen merkkipäivänäni matkoilla”. Ja mikäs sen parempi paikka kuin Pariisi juhlia aamusta iltaan.

Pariisi valikoitui kevään matkakohteeksi, koska kaupunki on minulle rakas – ja koska koronapandemian vuoksi emme uskaltaneet ottaa riskiä ja varata lentoja Euroopan ulkopuolelle. Saattaisihan tautitilanne muuttua äkistikin ja uusia rajoituksia siunaantua siinä määrin, ettei paikan päällä voisi toteuttaa omia mielihalujaan. Eurooppaan meillä oli täysi luotto: samoilla kantimilla mentäisiin kuin koti-Suomesssa.

Siksi siis Pariisiin. Ja olipa jälleen nappivalinta. Viisi päivää siellä olivat kertakaikkisen lumoavia, ja vaikka palasin kotiin vuotta vanhempana, virkistyin niin, että koen nuortuneeni vuosia.

Poimikaa parhaat vinkit talteen ja soveltakaa seuraavalla visiitillänne. Pariisi on niin paljon muutakin kuin Louvre, Eiffel-torni ja Riemukaari.

1Paras kaupunginosa

Montmartre ehdottomasti, olkoon miten kliseinen hyvänsä. Pittoreskejä pikkukatuja, korkeuksiin kohoavia kujia ja pohkeita koettelevia portaita. Pariisia aidoimmillaan ja samalla turisti-Pariisia pahimmillaan. Mutta hurmaavaa joka tapauksessa.

Paljon baareja sekä ravintoloita. Lisäksi kaikuja belle époquen ajalta 1900-luvun vaihteesta, jolloin Montmartre tunnettiin taitelijoiden tyyssijana. Sitä se on pienessä mittakaavassa edelleenkin, mutta lähinnä taidetta tehdään turisteille. Mutta mikäs siinä – sopiihan sitä tuijottaa Montmartren kapoisia katuja öljyväriversiona kotisohvaltakin Paris mon amour -tekstiä kantava baskeri päässä. Todennäköisesti molemmat saa samasta kaupasta.

2Paras tavaratalo

La Samaritaine, yksi Pariisin vanhimmista ja kuuluisimmista tavarataivaista Seinen varrella (9 Rue de la Monnaie). Komistus avasi ovensa jo vuonna 1870, mutta viimeiset 16 vuotta se on ollut suljettuna, remontin vuoksi. Nyt sinne taas pääsee ja kannattaa todellakin mennä: tavaratalo on luksusluokan elämys! Luonnonvalo lävistää koristeellisen art deco -katon ja leikittelee seiniä kiertävillä keltaisilla riikinkukkofreskoilla. Mitään ei ole luultavasti varaa ostaa, mutta nou hätä, monet muutkin ovat paikalla vain atmosfäärin vuoksi – huokailemassa, kuvaamassa ja hengittämässä pariisilaista klassikkoa.

Ylimmän kerroksen Voyage-ravintolassa voi syödä tai juoda, kalliilla hinnalla ja meidän kohdallamme tympeähköllä palvelulla. Mutta viini oli hintansa väärti ja silmä lepäsi ympäristössä.

3Parhaat menopelit

Ei kahta sanaa tästä, paitsi, että valitsisinko alleni munankuoret vai kynsilakkaputelit. Hinta on joka tapauksessa huikea, kuten kaikissa Rue de Rivolin luksuspuodeissa. Vartija päästää sisään, jos päästää.

4Parhaat herkuttelupaikat

Tämäkin on kahden kauppa: Ladurée ja Les Commères. Ensimmäisestä saa maailman parhaita Macaroneja, kaikissa sateenkaaren väreissä ja mitä moninaisimmissa makupaleteissa. Jälkimmäinen on Pariisin ensimmäinen leivosbaari, jossa leivokset valmistetaan tilauksesta paikan päällä. Valmistuksessa käytetään apuna vinyylilevysoitinta ja showta seurataan baaritiskiltä käsin. Ihanuudet nautitaan cocktailien kera; itse kunkin kylkeen on luotu juuri siihen sopiva drinkki. Parfait, mais très cher. Sama koskee Macaroneja.

5Paras ökybaari

Pariisin loistohotelleista kuuluisin ja ylellisin eli Hôtel de Crillon on hotellibongarille must, ja viimeinkin pääsin iskemään peffani hotellin Les Ambassadeurs -baarin penkille. Joka puolella kimalsi, säihkyi ja sädehti. Ihan kuin olisi ollut Versaillesin linnassa. Sisustus onkin 1700-luvulta ja siinä on käytetty säästelemättä kultaa ja marmoria.

Palvelukin oli huippua. Samppanjaa (28 euroa/lasi) tietysti ja kaverille käsittämättömän upean näköinen cocktail (27 euroa), joka kuulemma myös maistui hyvältä. Vähän tietysti verotti matkakassaa, mutta kerrankos sitä reissullansa…

Kaikilla baarin asiakkailla oli yllään luksusbrändien luomuksia. Niin minullakin: Marimekkoa. Mutta kyllä meidät olisi toivotettu tervetulleiksi ilmankin. Loistohotelleihin purjehtiessa tärkeintä on itsevarmuus – pää pystyyn ja pois alta, korviin ulottuva hymy huulilla.

6Parhaat taidepläjäykset

Unohtakaa taidemuseot ja keskittykää taiteeseen Pariisin kaduilla. Sitä on nimittäin tarjolla pilvin pimein graffiteista ja muraaleista paikallisten (toistaiseksi tuntemattomien) taiteilijoiden kadulla kaupattaviin luomuksiin. Moniin pieniin gallerioihinkin (etenkin Marais´n viehättävässä kaupunginosassa) pääsee maksamatta mitään. Sen kun sanoo ovella bonjour, terveisiä Suomesta ja marssii sisään.

Yksi alla olevien kuvien taideteoksista roikkuu nykyään omalla seinälläni – arvatkaapa mikä. Ei ihan ilmainen kierros siis.

7Paras menomesta

Ei ole Moulin Rougen voittanutta, mitä suuren luokan sätkyttelyyn tulee. Nykyään show on lähes silkkaa akrobatiaa, joka nostattaa paikoin karvat kauhunsekaisesta ihastuksesta pystyyn – ja paljas on pinta on jäänyt sivuosaan. Toki tissejäkin edelleen näkee, mutta rietastelua on turha odottaa. Näytös on joka tapauksessa hintansa väärti, itse asiassa aivan huikea. Olen nähnyt sen kahdesti, ensimmäisen kerran vuosia vuosia sitten ja silloin kyseessä oli ihan eri esitys. Nyt se huipensi synttäri-iltani, eikä ilta olisi voinut paremmissa merkeissä päättyä.

Mitäkö maksoi? 110 euroa/lärvi sisältäen puoli pulloa samppanjaa/lärvi. Lippu kannattaa ostaa netistä etukäteen.

8Paras vesireitti

Seinen romanttiset rannat ovat Pariisin kävijöille tuttuja, mutta St. Martinin kanavan (X kaupunginosa) rannat ovat vähintään yhtä romanttisia. 4,5 kilometrin mittaisen kanavan ylle kaartuu joukko siroja kävelysiltoja ja rantapenkereitä reunustavat vehreät puut. Kanavan varrella on myös runsaasti kuppiloita, joissa voi sammuttaa janonsa, mutta penkereellekin voi istahtaa paikalliseen tapaan picnic-pullolle tai pussikaljalle.

Kanavalla voi lipua vesibussilla, mutta homma on niin suosittua, että lippu on ehdottomasti ostettava etukäteen. Muuten jää rannalle ruikuttamaan, kuten meille kävi.

9Paras huilipaikka

Pariisi on täynnä ihania puistoja, joista on vaikea valita parasta. Olkoon se tällä kertaa Jardin des Tuileries Louvren, Concorde-aukion, Seinen ja Rue de Rivolin välimaastossa. Ihan kaupungin ytimessä siis.

Lepuuta väsyneitä kinttuja suihkulähteiden solinaa kuunnellen kukkivien puiden katveessa. Tai istahda kylmälle juomalle puiston siimeksiin kätkeytyvien kahviloiden terasseille.

10Paras leposija

Ainakin viimeistä matkaa ajatellen on tietysti hautausmaa. Mutta kyllä elävänkin kannattaa hautuumaita kiertää ja levähtää niiden ikiaikaisessa rauhassa.

Pariisin kuuluisin hautausmaa on Cimitière du Père Lachaise (XX kaupunginosa), mutta koskapa edellisellä reissulla melkein kirjaimellisesti asuin siellä (johtuen siitä, että olin kielikurssilaisena kelvottomassa kotimajoituksessa ja Pére Lachaise oli lähin pakopaikka), jätimme sen väliin ja keskityimme Montmartren hautausmaahan, Cimitière de Montmartreen, siitä hyvästä syystä, että asuimme ihan sen kyljessä.

Näin ollen oli itsestään selvää, että halusin myös tulla synttäreinäni kuvatuksi siellä. Mikäs olisi ollut parempi paikka, kun samalla juhlin elämää – 10 vuotta sitten, juuri synttäripäivänäni, löysin rinnastani kyhmyn, joka osoittautui aggressiiviseksi syöväksi. Silloin mielessä kävi, olisiko enää edessä viimeinen matka, ruumisautolla. Mutta tässä sitä edelleen porskutetaan… Hiphip!

11Parhaat näköalat

Lopuksi kaikkein paras, näköalat omalta parvekkeeltamme ja kattoterassiltamme Citadines Montmartresta (16 Avenue Rachel). Asunto itsessään ei ollut kummoinen: pikkuruinen yksiö pikkuriikkisellä ja varsin niukasti varustellulla köökillä. Kylppäri on yllättävän tilava, mutta liukuovi piti kovaa mekkalaa, joka herätti yöllä, jos toinen meistä meni vessaan. Mutta SE sijainti ja NE näkymät!

Ensin pariisilaista katukuvaa, sitten näköala, josta kaikki haaveilevat. Tietää taatusti olevansa Pariisissa.

14 thoughts on “Pariisin parhaat

  1. Anne | Elämää Nomadina

    Sait kyllä Pariisiin kuulostamaan todella houkuttelevalta, ja teillä vaikuttaa olleen ihan huipu reissu! Itsekin pitäisi varmaan antaa kaupungille toinen mahdollisuus, kun se ensimmäisellä kerralla jätti jokseenkin kylmäksi. Homma meni pieleen kai jo siinä kun yritettiin matkata pienellä budjetilla, ja majoitus oli sitten sen mukainen loukko. Nähtiin toki paljon kaikkea hienoa ja kaunista, mutta toisin kuin sinulla, piristys ja nuorentumisen kokemus jäi kyllä saamatta 😀

    1. maarit Post author

      Pariisi on kyllä ensikertalaiselle monesti paha, vaikka omalla kohdallani hurmaannuin jotenkin välittämättömästi. Osasin myös lukion jäljiltä jonkin verran ranskaa, mikä auttoi suuresti – ja kyllähän ranskan taidosta, vaikka ois miten vähäistä, edelleenkin hyötyä on, vaikka nykyään moni ranskalainen, etenkin nuoret, osaavat aika hyvin englantia. Mutta Ranska on Ranska tässä suhteessa… Pieni budjetti ja Pariisi on myös paha yhtälö. Hirvittävän kallis kaupunki nykyään! Kauhistelin hintoja ruokakaupassa, jossa lähes kaikki (paitsi viini) maksoi reippaasti enemmän kuin Helsingissä.

  2. Aron / Ja sitten matkaan

    Kas, olimme näköjään samoihin aikoihin Pariisissa. Osin ihan samoilla nurkillakin pyörimme. Minulla menivät tosin tavaratalot sekaisin ja muistin sen remontoidun tavaratalon olevan Printemps eikä Samaritaine. Siksi pyörimme Hausmannilla ja tuo oikea paikka jäi näkemättä. Mutta ihan kivoja ne Hausmanninkin tavaratalot olivat 🙂 Tuosta Montmartren vaaleanpunaisesta talosta en ollut koskaan kuullutkaan.

    Listaltasi puuttui muuten yksi oleellinen kohta eli paras jäätelö. Sitä saa Berthillonilta.

    1. maarit Post author

      Oot aivan oikeassa: Berthillonin jäde on ihan huippua ja olen sitä useamman kerran syönyt. Mutta tällä reissulla jäi väliin, kun ei ehditty sinne. Jouduttiin tyytymään, hyvää kyllä sekin, italialaisen gelatoketjun jätskeihin.

  3. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Oho, kymmenessä kerrassa ehtii kaupunki tulemaan jo varsin tutuksi! Itse en ole vielä kertaakaan Pariisissa käynyt, saa nähdä koska ensimmäinen vierailu on ajankohtainen. Silloin kun tulee lähdettyä, täytyy palauttaa nämä vinkit mieleen.

    1. maarit Post author

      Tutuksi ja tutuksi… Pariisi on niin suuri ja moneen kaupunginosaan jakautunut, että aina riittää uutta koettavaa. Lisäksi kaupunki aukeaa turistille hitaasti – eikä kaikille koskaan, monihan kokee Pariisin luotaantyöntäväksi, kopeaksi ja kylmäksi. Ei siis ihan helppo kohde, vaikka päänähtävyydet ovat tuttuja jo ennalta leffojen, kirjojen ja sarjojen kautta. Mutta ehkä siksi kiehtova.

  4. Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Niin samaa mieltä Montmartresta. Olkoon vaan turistimesta, mutta siltikin ainakin tämä turisti kohtaa sieltä pariisilaisidyllin. Tunnelma on juuri sellainen kuin Pariisilta odottaa 🙂 Pistin korvan taakse tuon leivospaikan Les Commeresin. Laduree on tuttu, mutta tuosta toisesta enpä ole kuullutkaan.

    1. maarit Post author

      Ehdottomasti kannattaa seuraavalla reissulla käydä Les Commeresissa. Aivan ainutlaatuinen konsepti ja superherkullinen sellainen. Drinkitkin erinomaisia, vaikka tavallisesti en oikein piittaa moisista.

  5. Terhi

    Tuntui ihan luksuslomalta ja palautti niin elävästi mieleen pariisilaiset taidegalleriat ja leipomot. Eikä todellakaan Pariisiin kannata lähteä säästöbudjetilla niin kuin minä tein ihka ensimmäisellä Pariisinmatkallani.

    1. maarit Post author

      Olen kyllä itsekin ollut Pariisissa pienellä budjetilla ja silti on ollut aina kivaa ja nähty ja koettu paljon. Moniin museoihinhan pääsee tiettynä päivänä ilmaiseksi ja katutaidetta on aina tarjolla. Vähällä rahalla voi myös syödä hyvin; useat pikaruokapaikat tarjoavat ihan kelpo ruokaa, samoin etniset ravintolat. Majoituksen kanssa varmaan suurin ongelma: halvat majapaikat ovat pääsääntöisesti aika karmeita, mutta toki joukkoon voi mahtua helmiäkin.

  6. Pirkko / Meriharakka

    Muutama kerta on kaupungissa tullut käytyä ja kyllä näistä jutuista itsellekin mieleen jääneitä asioita ihan kivasti löytyi, kuten vaikka macaronit tai Pere Lachaisen hautausmaa. Tavaratalot eivät enää nyttemmin ole innostaneet siinä määrin kuin joskus nuorempana – nykyisin kun tuntuu, että noin kaikkea on kaikkialla saatavilla, myös Suomessa tai netissä, joten ei ulkomailla viitsi yrittää oikein shoppailla. Lisäksi matkailu on ainakin Euroopan osalta muuttunut myös enemmän käsimatkatavaroilla tehtäväksi, joten eipä siihen lentolaukkuun paljon ostoksia mahtuisikaan.
    Pariisi on tainnut olla monen toivekohde koronan jälkeen – sen verran moni on siitä muodossa tai toisessa viime viikkoina maininnut.

    1. maarit Post author

      Totta kyllä, yleensä mullakin on vain trolley matkassa mukana eikä ostoksille jää sijaa. Tällä kertaa matkustin kuitenkin isomman laukun kera, koska jatkoimme matkaa Pariisista Etelä-Ranskaan ja tarvetta oli enemmälle tavaralle. Totta sekin, että Pariisi tuntuu olleen koronan jälkeen monille toivekohde, mutta silti yllättävän vähän matkailijoita oli verrattuna entiseen. Mikä pelkästään hyvä asia, meidän mielestämme.

    1. maarit Post author

      Älä muuta sano! Pariisi on ihana (olkoot muut mitä mieltä hyvänsä) – taas jäi polte päästä takaisin. Keväällä mielestäni parhaimmillaan, mutta toki kaikkina muinakin vuodenaikoina upea.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.