niceMATKAAJA

No niin lapset, nyt seuraa Irlannin maantiedon pikakurssi. Tällä kurssilla pörrätään  tosin vain länsirannikolla sekä Dublinissa. Saanette silti jonkinmoisen kuvan siitä, millaisen roadtripin (huom! bussilla, ei vuokra-autolla) pari viikkoa sitten teimme – ja voin lämpimästi suositella tekemään saman perässä. Reitti piti sisällään kaikkein komeimmat nähtävyydet sekä monta pienempää elämystä. 

1.Irlannin roadtrip, ensimmäinen etappi: kohti Galwayta

Reissu alkoi Dublinin lentokentältä, josta nousimme Galwayn kaupunkiin vievään bussiin (menopaluu GoBus-linjalla 30 euroa). Taival halki vihreän saaren kesti kolmisen tuntia. Menoa rytmitti sade, joka hakkasi linja-auton kattoa. Niinpä niin, olimme Irlannissa, yhdessä maailman sateisimmista maista.

Mitään varsinaisia kohokohtia matka pitkin moottoritietä ei tarjonnut. Vihreää toki oli, mutta paikoitellen myös ruskeaa: teollisuuslaitoksia, tehtaita ja muuta ylevää. Vasta kun lähestyimme Galwayta, maisema muuttui idyllisemmäksi ja alkoi tuntua, että olimme todellakin Irlannissa.

www.gobus.ie

Reilut pari sataa kilsaa tämä ensimmäinen etappi Dublinista Galwayhin. Ja eikö ole muuten hieno kartta suoraan jokapojan karttakirjasta?

Nostimme bussissa lomalle kuohumaljat, joka on ehdottomasti kiellettyä. Vaikka Irlannissa juodaan yhtä suurella sydämellä  kuin Suomessa, julkijuopottelu – ja etenkin alkoholijuomat julkisessa liikennevälineessä – ei ole sallittua. Me emme tätä tässä vaiheessa tienneet, mutta vaikka olisimme tienneetkin, pelkään pahoin, että tuskin olisimme kiellosta piitanneet.

Ensinäkymä Galwaysta, jossa luulimme asuvamme, mutta asuimmekin kaupungin ulkopuolella, neljän kilometrin päässä. Matka sinne taittui taksilla, 10 euron hintaan. Aluksi pelästyimme, sillä The Lodge B & B sijaitsi  konkreettisesti in the middle of nowhere. Sitten ihastuimme. Asuimme rauhaisassa lintukodossa ja vastassa oli superystävällinen isäntä Connor, joka kohteli meitä kuin kuningattaria.

Varasimme Lodgen booking.comin kautta. Se oli saanut korkeat arviointipisteet ja hinta neljältä yöltä oli vain 405 euroa. Meitä viehätti myös ajatus järvinäköalasta. Järvi oli kuitenkin vain kuvassa näkyvä lammikko, ajotien toisella puolella. Suomalainen käsitys järvestä on kokonaan toinen, mutta eipä tuo menoa haitannut. Terassi oli ihana yllätys.

Huoneessamme ei ollut valittamista. Sängyssä oli hyvä nukkua, peitot lämpimät ja tyynyt pehmeät. Lipastoja ja laatikostoja oli liikaakiin. Meidän vähän tavaramme mahtuivat yhteen laatikkoon.

Vessa oli soma ja siisti ja suihkusta tussutteli vettä verkkaiseen tahtiin. Kaikkea oli tarjolla hiusten suoristusrautaa myöten. Aamiainen tarjottiin isännän omassa köökissä, jossa hän kokkasi meille munia, pekonia ja makkaroita. Connor myös heitti meitä autollaan kaupungin keskustaan. Aivan loistavaa palvelua! Annan Lodgelle arvosanaksi asteikolla 1-10 9+.

2. Irlannin roadtrip, toinen taival: Cliffs of Moheer & Atlantic Coast Drive

Eniten koko matkalta odotin näkeväni kuuluisat Moheerin kalliot. Alun perin olimme ajatelleet matkata paikan päälle paikallisbussilla, mutta tämä olisi ollut ihan liian hidasta ja hankalaa – ja loppumatka olisi pitänyt taittaa taksilla. Niinpä hyppäsimme Healy Toursin turistibussin kyytiin 25 eurolla. Pick up -service majapaikastamme kuului matkan hintaan.

Valinta osoittautui hyväksi (paitsi että bussikuski/opas Arniella oli krooninen puheripuli ja erinomaisen huono huumorintaju). Näimme paljon, helpolla tavalla. Auton vuokraamista emme edes harkinneet vasemman puoleisen liikenteen takia. Arnie kertoikin, että turisteille tapahtuu tien päällä paljon onnettomuuksia. Suurin syy niihin ovat kapeat ja kiemuraiset sekä erittäin huonokuntoiset tiet. Vain moottoritiet ovat hyvässä pinnassa, muuten meno on niin kuoppaista ja töyssyistä, että matkapahoinvointi on kaikissa liikennevälineissä valitettavan tavallista. Meidänkin bussissa muutama matkailija muuttui naamaltaan vihreäksi.

Näin ollen kannattaa harkita kahdesti lähteäkö matkaan vuokra-autolla. Kieli keskellä suuta ajaessa ei näe maisemia ja törmäysvaara mutkan takaa tulevaan, mutta lujaa ajavaan paikalliskuskiin on todellinen. Arnieta turistien törmäilyt naurattivat. Hän kehotti meitä pitämään silmämme auki, sillä jos onni olisi myötäinen, näkisimme tien varressa kolaroituja kaaroja ja itkua vääntäviä matkustavaisia.

Tältä näyttää tämän alueen kartta. Oranssilla merkatut kohteet ovat niitä, joissa varmuudella vierailimme.

Ensimmäinen pysähdys oli Ailween luolastossa, Burrenin kansallispuistossa. Sukelsimme maan syvyyksiin opastetulle 40 minuutin kierrokselle (hinta bussimatkalaisille 5 euroa). Tällä rundilla selvisi, että Irlannin vihreiden nummien alla on kokonaan toinen maailma, menninkäisten, keijukaisten ja muiden taruolentojen tyyssija. Satuhahmojen lisäksi näissä luolissa on elellyt karhuja. Todisteena tästä näimme luolasta löytyneen karhun pääkallon. Enää otsoja ei Irlannissa ole, mutta kuten oppaamme kertoi “näitä uljaita eläimiä tavataan yhä Suomen ja Venäjän erämaissa”.

Perillä määränpäässä, jossa oli kaksi tuntia aikaa tutustua Moheerin kallioihin sekä Atlantic Edge -vaelluspolkuun. En puhu tässä asiasta enempää, sillä tästä mielipuolisen huikeasta paikasta on tekeillä oma postauksensa. Toteanpa vaan, että kaksi tuntia oli liian vähän – täällä olisi viettänyt mielellään koko päivän. Paras vaihtoehto olisi ollut yöpyä jossakin läheisessä bed & breakfastissa ja kuljeskella kallioilla sieltä käsin itsekseen. Mutta tämä olisi vaatinut auton, sillä muulla kulkupelillä syrjäiset majatalot olisi ollut vaikea tavoittaa.

Pysähdys Doolinin kylässä ja lounastauko Fitzpatrickin pubissa. Keiton sai viidellä eurolla ja pikkutuoppi 2,5 euroa siihen päälle. Tähän kylään olisi voinut jäädä lisähinnasta yöksikin. Yöpyä olisi voinut – erillishintaan – myös alkumatkan varrella Lisdoonvarnan kylässä, joka on kuulu jokasyksyisistä, Euroopan suurimmista match making -juhlistaan. .

Seuraavaksi pysähdyimme Burrenin kalkkikivikallioilla – ja yhtäkkiä olimmekin kuussa tai jollain muulla kaukaisella planeetalla, niin metkalta näytti maisema. Pelkkää paljasta kivipintaa silmän kantamattomiin.

Viimeinen stoppi oli Dunguairen linna. Tätä edelsi huikean kaunis – jo Doolinin kylästä alkanut – ajomatka Atlantic Coast Drivea pitkin. Vain Pohjois-Kaliforniasta Etelä-Kaliforniaan Tyynenmeren rannikkoa pitkin kulkeva maisemareitti, Highway 1, joka tunnetaan myös Pasific Coast Highwayna , ylittää tämän kokemuksen, joka kiri minun listallani välittömästi maailman rantareittien kakkoseksi. Galwayhin palasimme seitsemän aikaan illalla. Matkaan lähdimme kello kymmeneltä aamulla. Aika hulppea reissu 25 eurolla!

3. Irlannin roadtrip, kolmas kierros: Connemara & Kylemoore Abbey

Jatkoimme matkailua Healy Toursin kyydissä ihan siitä syystä, että kahden tripin ostaja sai matkapaketista viiden euron alennuksen. Näin ollen maksoimme Connemaran kierroksesta vain 20 euroa. Lähtö oli jälleen aamukymmeneltä ja tällä kertaa ratissa istui Noel, joka puhui harvakseltaan ja ainoastaan asiaa. Matka kulki jälleen pitkin mutkaisia ja kuoppaisia teitä ja Noel kehoitti matkapahoinvoinnista kärsiviä siirtymään auton etuosaan.

Määränpäänämme oli Kylemoore Abbeyn kuuluisa kartano ja sitä kohti kiemurreltiin ensin maisemareittiä rannikkoa pitkin ja sitten vihreiden nummien halki Lough Corrib – järven rantoja myötäillen. Taival taittui sateessa. Välillä tihutti ja välillä satoi kaatamalla.

Se ei bussissa istuessa haitannut, joskin kukkulat ja vuorten huiput peittyivät sumuun, ja näkymät olivat huomattavasti alakuloisemmat kuin auringon paisteessa. Noelin mukaan kyseessä oli tyypillinen irlantilainen kesäpäivä – toisin sanoen kalenteri näytti heinäkuuta, mutta suvi teki yhä tuloaan, jos oli lainkaan tullakseen.

Me nautimme kuitenkin suuresti. Maiseman autius, vihreys ja melankolisuus koskettivat sisintä. Miten yksinäistä, miten kaunista, miten hirvittävän kaukaista! U2:n hittibiisi (yksi niistä kymmenistä) In God´s Country jylisi aivokopassa.

www.bus.ie

Kartalla matka Galwaysta Kylemoore Abbeyhin näyttää tältä.

Ensimmäinen stoppi oli sievässä, mutta sateisessa taiteilijakylässä, jossa eniten kiinnosti pääsy vessaan sekä kupponen kuumaa skonssin kera. Ostokset jäivät tekemättä.

Sataa! Paleltaa! Missä mä oon? Vastaus: Killaryn vuonon laitamilla Jumalan selän takana kaukana kaikesta. Välillä horisontissa näkyi lammaslauma tai Connemaran poneja, jotka elävät nummilla puolivilleinä. Ja toki tuossa talossa varmaan asuu joku, mutta jos olisimme joutuneet hänen kanssaan juttusille, voi olla ettemme olisi ymmärtäneet sanaakaan, koska Connemarassa puhutaan yleisesti iiriä ja gaelia.

Perillä Kylemoore Abbeyssa, jossa oli aikaa kaksi tuntia. Se riitti vain kartanon, sen goottilaisen kappelin ja rakentajaparin hautaholvin tutkimiseen. Kylemooren komeat puutarhat oli pakko jättää väliin ja syödä sen sijasta lounasta. Lisää Kylemooresta myöhemmin omassa luvussaan.

Kukas se siinä? John Wayne Maureen O´Hara sylissään. Tämä patsas löytyy Congin kylästä, jossa kuvattiin aikoinaan elokuvaa Vaitelias mies, päätähtinään Amerikan kultapoika sekä Irlannin räiskyvä kaunotar. Tämä oli reissun viimeinen stoppi. Takaisin Galwayssa olimme varttia vaille kuusi, tismalleen aikataulussa.

4. Irlannin roadtrip, neljäs rundi: paluu Dubliniin

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös lyhyt aikamme länsirannikolla. Tuntui haikealta sanoa hyvästit Galwaylle, johon olimme ihastuneet ikihyviksi. Eniten sydäntä riipivät Aranin saaret, jotka siinsivät horisontissa ja olisivat olleet seuraavaksi retkilistalla.

Epävakaisen sään takia teimme sen ratkaisun, että saaripäivän sijasta vietimme Galway-päivän, joka sisälsi pienoispatikan läheiseen Salthillin kylään (vai olisiko peräti pikkukaupunki?). Ei ollut huono tämäkään ratkaisu, sillä näimme paljon mielenkiintoista ja tuntui hyvältä olla yksi kokonainen päivä jaloillaan. Tästäkin lisää luvassa myöhemmin.

GoBusilla kohti Dublinia. Jo kertaalleen taitetttu reissu tarjosi oivan mahdollisuuden ottaa parin tunnin nokoset.

Gardiner Lodge, Dublinin kotimme. Kohtuuhyvä hotelli Yrjöjen aikaisessa punatiilitalossa aivan Dublinin sydämessä. Arvosana seitsemän asteikolla 1-10. Parasta loistava sijainti. Hinta kahdelta yöltä 344 euroa.

Ankea kaupunkimaisema parani huomattavasti, kun sitä piristi viinipullolla. Ikkunalauta viileän ulkoilman kera toimi kyylarina virkistävälle janojuomalle.

Tähän kuvaan – joka on otettu yhdellä Dublinin Liffey-jokea ylittävistä monista silloista – kiteytyy kaikki olennainen tältä reissulta. Bussissa tuli istuttua paljon (Dublinissa myös hop on, hop off -bussissa), mutta sen ansiosta näimme myös paljon. Emme joutuneet stressaamaan vasemman puoleisen liikenteen kanssa emmekä joutuneet eksyksiin. Saatoimme siemaista joka stopilla lasillisen (kuten tässäkin kuvassa). Ja tämä oli muuten se vihonviimeinen stoppi, jonka jälkeen haimme matka-askit hotellista ja hyppäsimme lentokenttäbussiin (7 euroa ja noin 20 minuuttia Dublinin keskustasta).

Girls trip, mutta sopii myös pojille.