Noaa on ylistetty Tallinnan parhaaksi ravintolaksi; tiedä sitä, koska Tallinna on täynnä hyviä ravintoloita, mutta ainakin sijainti on kaupungin paras. Ruokailua säestää aaltojen laulu ja eteen aukeava maisema kruunaa aterian: silmän kantamattomiin sinistä merta, taustalla vanhankaupungin komeat tornit.
Lähdimme kaverin kanssa matkaan suurin odotuksin, emmekä pettyneet, vaan hurmaannuimme. Taksimatka laivasatamasta tosin hieman arvelutti; kuski kaasutti lujaa, liikennesäännöistä piittaamatta ja taival tuntui varsin pitkältä. Toki tiesimme, että Noa sijaitsee 10 kilometriä keskustasta, mutta että niin kaukana… Toisaalta näimme vilauksen sellaisesta Tallinnasta, joka ei ollut kummallekaan aiemmin tuttua.
Perille päästyämme, 12 euron hintaan, huokailimme ihastuksesta. Auringon kultaama taivas ja tyrskyäviä aaltoja! Vanhojen puiden varjostama vihreä nurmimatto, jolle olisi tehnyt mieli heittäytyä. Kutsuva terassi, jonka pehmeillä sohvilla voisi siemaista lasin viiniä.
Ravintola itsessäänkin teki vaikutuksen. Kaikista pöydistä näki merelle, ja silmä lepäsi niin ikään rennon tyylikkäässä sisustuksessa. Puuta ja lasia, toisiinsa sointuvia pastellivärejä ja mukavia tuoleja.
Muotitietoinen kaveri kehui myös tarjoilijaneitosten työasuja, todeten, että rekrytointi tapahtui ilmeisesti vaa´an kautta – isokokoiselle ihmiselle pientä kesämekkoa ei voisi pukea.
Niin tai näin, palvelu pelasi moitteetta, erinomaisella englannin kielellä. Menu oli niukka, mutta kekseliäs, ja ruoka itsessään erinomaista.
Minusta parasta oli jälkiruoka, sitruunajuustokakku mustikkasorbetin kera. En ole jälkiruokaihminen, mutta tämä vei kielen mennessään.Myös kaveri suitsutti vadelma hot potiaan, jonka kanssa tarjottiin basilikasorbettia.
Alkupalaksi söin minilammaskebabeja ja kaveri silliä vodkaryypyn ryydittämänä. Molemmat annokset olivat tuhteja ja yksi olisi riittänyt jaettavaksi kahdelle. Pääruuaksi tilasin kuhaa ja kaveri savupunajuuririsottoa. Se oli kuulemma taivaallista, mutta kuha oli pieni pettymys. Ilman maa-artisokkakastiketta se olisi ollut mautonta, ja kastikkeesta huolimatta olisin kaivannut suolaa.
Lounaan jälkeen oli niin pulskea olo, ettemme jaksaneet liikahtaa kuin takaisin terassille. Siellä sitten vierähtikin loppupäivä, auringosta nauttien, maisemia ihaillen ja raikasta roseeta siemaillen.
Mitäkö maksoi? Kolme ruokalajia ja pullo viiniä + pullo vettä, 112 euroa, kahdelta ihmiseltä. Ja lasillinen viiniä terassilla 7 euroa. Noa ei ole siis mikään halpa paikka, mutta se on ehdottomasti hintansa väärti.
Noa on myös ehdottomasti Tallinnan matkan väärti, etenkin kauniina kesäpäivänä. Voin kuitenkin kuvitella, että se on kokemisen arvoinen myös huonolla kelillä, meren myrskytessä ja tuulen ujeltaessa. Illalla tarjolla on a la carte -listan lisäksi Chef Table, joka tarkoittaa, että kokki koostaa 5-7 ruokalajin menun.
Bonuksena voi tarkkailla Tallinnan kauniita ja rohkeita, sillä Noa on myös näyttäytymispaikka. Me huvittelimme seuraamalla umpirakastunutta homopariskuntaa ja jonkin sortin kriisissä kärvistelevää pukumiestä, joka karkasi välillä pöydästään meren rantaan (lompakko, läppäri ja kännykkä jäivät pöytään ja olisimme hyvin ehtineet tunkea ne reppuihimme) viiniä lasissaan dramaattisesti loiskuttaen. Sen jälkeen hän jatkoi syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, kunnes sai uuden kohtauksen.
Summa summarum: hyvää ja hauskaa oli. Täydellinen kesäpäivä. Kiitos, Noa!
