Parasta kaikesta: Marin County Headlands

IMG_4127

Minulta on kysytty monta kertaa, mikä oli kaikkein parasta Amerikan-turneessamme. Siihen on vaikea vasta, koska melkein kaikki oli hyvää ja aika moni parasta. Jos nyt kuitenkin täytyy yksi kohokohta nimetä, sanon, että Marin County Headlands. Paikka, jonne päädyimme, koska siitä oli opaskirjassa upea kuva.

Lähdimme siis matkaan yhden valokuvan (niin pikkuriikkisen, ettei kaveri ollut sitä edes huomannut) innoittamana – ja koska matka Marin County Headlandsin luonnonpuistoalueelle ei ollut pitkä, vain vajaa tunti San Franciscosta. Ja mikä parasta, perille pääsi MUNI-bussilla numero 76, parin taalan hinnalla.

Körötimme bussilla päätepysäkille, Rodeo Beachille, asti, vaikka mielemme teki hypätä kyydistä monta kertaa ennen sitä. Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Vihreitä kukkuloita, rosoisia kallioita, idyllisiä niemennokkia ja kukkivia kumpuja. Taustalla sinisenä hohtava meri ja yllämme yhtä sininen taivas.

IMG_4139

IMG_4135

Vasta paikan päällä meille selvisi, että olimme sanfranciscolaisten suosimalla retkeilyalueella, sikäläisessä Luukissa.  Vaikka päivä ei ollut vielä pitkällä, patikoijia oli paikalla jo jonkin verran, kuin myös surffareita. Rodeo Beachia pieksevät aallot olivatkin hurjat, mutta vesi oli hyytävän kylmää, kun uskaltauduin kokeilemaan sitä varpaalla.

Ja tässä varoituksen sana: Marin County Headlands ei ole mikään uimapaikka. Virtaukset ovat erittäin vaarallisia eikä vesi lämpene koskaan uimalämpimäksi.

IMG_4115

IMG_4117

IMG_4114

Patikoijalle sen sijaan Marin County Headlands on unelma. Kaikki polut kulkevat järisyttävän upeissa maisemissa, mutta ihan päättömästi ei niilläkään kannata juoksennella, koska kaiteita ei ole ja pudotukset ovat hurjia. Amerikkalaiseen tapaan varoituskylttejä on joka nurkassa.

IMG_4119

Me teimme tunnin lenkin, ja aina, kun luulimme, etteivät näkymät voi enää tästä parantua, ne paranivat sittenkin. Matkaa siivitti navakka tuuli, joka teki taivaltamisesta ehkä entistä ihanampaa. Olo tuntui villiltä ja vapaalta, kertakaikkisen autuaalta. Minulla oli välillä tippa linssissä, ihan silkasta hurmiosta.

IMG_4146

IMG_4150Uskokaa tai älkää, yksi jyrkänne on pyhitetty joogaajille.

IMG_4153Kaveri ryhtyikin välittömästi venyttelemään…

IMG_4121Ai, mikäkö kukka? Kalifornian unikko tietysti.

IMG_4126Horisontissa siinsi sumuinen vastaranta. Sen enempää sumua emme koko reissulla nähneet, vaikka sumujen kaupungiksi San Francisco kutsutaan.

Meitä harmitti, ettemme olleet ymmärtäneet pakata mukaan picnic-eväitä, kuten paikalliset (mitään palveluja, kuten ravintolaa tai kahvilaa, alueella ei ole), jotka olivat tulleet paikalle koko päiväksi. Oikaisimme itsemme kuitenkin lenkin päätteeksi pitkäksemme Rodeo Beachille ja kuuntelimme silmät ummessa meren majesteettista pauhua.

Muistan ajatelleeni, että jos juuri nyt pitäisi kuolla, kuolisin onnellisena, mielimaisemassani, kaukana kotona (olotilassa, johon aina pyrin) aaltojen laulu korvissani.

IMG_4120

IMG_4155Niin, ja tässä se kuva (itse otettuna), jonka innoittamana lähdimme matkaan: 150 vuotta vanha Point Bonitan majakka. 

http://www.nps.gov/goga/marin-headlands.htm

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.