“Mikä siellä Madridissa vetää? Sehän on sisämaassa. Eikä ole erikoisen kaunis. Menisit kuule mieluummin Barcelonaan, sinnehän kaikki muutkin menevät.” Siinäpä se, meitsi, ikuinen kapinallinen, haroo tässäkin vastavirtaan.
Jo ensimmäinen kerta, kaukaisella 80-luvulla, kolahti. Tiedättehän, on paikkoja, jotka uivat ihon alle, ja Madrid on yksi niistä. En osaa sitä sen kummemmin selittää. Madrid vain tuntui heti minun kaupungiltani (vähän samalla lailla kuin Lontoo jo paljon aiemmin). Se kupli ja sykki, sen kaduilla soi synkeä musiikki, ja vasta joitakin vuosia sitten diktatuurin alta vapautuneet madridilaiset – los gatos eli kissat, kuten he itseänsä nimittävät – haparoivat kaksin käsin kohti vapautta. Julkeina ja uhmakkaina, kiihkeinä ja kovaäänisinä, mitään kumartamatta.
Meikäläinen, untuvikko interreilaaja, istui purilaisravintolassa ja imi posket lommollaan banaanipirtelöä, ja nautti siitä, kun ympärillä kuhisi muitakin takkutukkia ja mustahuulia. Madrid me mata (Madrid tappaa minut), toisteltiin tuolloin La Movida-kulttuuriliikkeen iskulausetta. Minua ei tappanut, mutta herätti rakkauden, joka palaa yhä.
Myös kapinahenki elää yhä Madridin kaduilla, joita ei ole puunattu turisteja varten, vaan jotka paikoitellen notkuvat roskasta, ja joilla haahuilee kerjäläisiä, puliukkoja ja narkkareita – niitä, joita matkailija ei missään haluaisi nähdä. Toisaalta Madridin kaduilla kirmaa kauniita espanjattaria, komeita caballeroja ja muotitietoisia trendipellejä. Kaikki yhteiskuntaluokat (jos nyt näin vanhanaikaista sanaa saan käyttää) ovat erinomaisesti edustettuina.
Pakolaisetkin ovat tervetulleita, tai näin ainakin väittää Kybelen palatsia koristava Refugees welcome -juliste. Brittien irrottauduttua EU:sta kuvasta tehtiin British Refugees Welcome – manipulaatio. Saapa nähdä, miten moni englesmanni päätyy Madridin kaduille…
Mieleenpainuvinta Madridissa on elämänjano. Koko ajan tapahtuu, kovalla vauhdilla ja kovalla volyymilla.
Madrid on myös täynnä ristiriitaisuuksia, arkkitehtonisestikin. Toisaalla kohoaa kolossaalisia rakennuksia, järjettömän leveitä katuja ja amerikkalaistyylisiä pilvenpiirtäjiä. Vieressä virtaavat sokkeloiset pikkukadut värikkäine taloineen, joissa on korkeintaan viisi kerrosta.
Joka korttelissa on hämyisiä baareja, joissa voi kumota kurkkuunsa cañan eli lasillisen olutta tai navarralaisen, kuten roseviiniä Madridissa yleisesti kutsutaan. Johtuen siitä, että tarjolla on Navarran roseeta. On muuten hyvää, suosittelen lämpimästi.
Suosittelen Madridia muutenkin, keväällä tai syksyllä. Se on aitoa Espanjaa, joka elähdyttää ihan eri tavalla kuin Barcelona, “jonne kaikki muutkin menevät”. Tykkään kovasti siitäkin, mutta jos minun pitäisi valita, valitsisin, niin kuin aina, Madridin.
Mi amor (heinäkuun järjettömästä helteestä huolimatta)!
Puerta del Sol on Madridin sydän. Aukiota yläilmoista käsin vartioiva Tio Pepen sherrymainos on julistettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi monumentiksi. Viinimaassa viinimaan tavalla.
Kaikki kadut eivät ole aitoja.
Eivätkä myöskään partseilla luuhaavat, anteeksi kuhertelevat, kansalaiset.
Gran Vialla, Madridin kilometrin mittaisella pääkadulla, sen sijaan popula on taastusti todellista.
Kermakakkutalot ovat osa Madridia.
Ja kupolit. Niitäkin piisaa.
Uutta ja vanhaa, sulassa sovussa.
Sight seeing -bussi on hyvä tapa hahmottaa Madrid. Kymmenen vuotta sitten minäkin keikuin dösän kyydissä.
Nopein tapa siirtyä paikasta toiseen on metro.
Palacio Real on Euroopan suurin kuninkaanlinna. Jättimäisessä palatsissa on 2800 huonetta.
Linnan sisuksiin pääsee vain jonottamalla.
Myös Madridin katedraali on muhkea.
Kuninkaallisilla kulmilla on kuninkaallisen kauniita taloja.
Pyhä henki on läsnä joka kulmassa.
Joka kulmassa on myös jonkin sortin juottola.
Madridia halkoo Manzanares-joki.
Kaupunkiin voi tutustua myös köysiradalta käsin.
Miksei Helsingissä ole tällaisia katukylttejä?
Taas löytyi kiva baari. Taitaa tosin olla vielä suljettu.
Pradon taidemuseon tämänkertainen vetonaula oli el Bosco -näyttely.
Moni muukin halusi nähdä sen.
Pakenimme hellettä El Retiron puiston puiden alle.
Puistossa kannattaa vierailla pelkästään Kristallipalatsin vuoksi. Se on minusta upein kaikista Madridin palatseista.
Ei hassumpi tämäkään tönö, Velazquesin palatsi. Me toljotimme sitä aurinkovarjon alta huurteista olutta ryystäen.
Puistossa voi myös soudella Alfonso XII:n valvovan silmän alla.
Illalla olisi voinut mennä leffaan.
Me menimme kylpylään. Upea paikka, ihan täydellinen lopetus jo valmiiksi hikikuumalle Madridin reissulle. Vesi oli yhtä lämmintä kuin ilma päivällä (tosin kylmäkylpyynkiin pääsi), mutta uskokaa tai älkää, se virkisti ihanasti. Etenkin kävelystä kuormittuneet jalat kiittivät.
Voy a volver. I will return.