Maarianhamina jouluvetimissä

Maarianhamina on ihan mainio joulukaupunki, vaikkei Ahvenanmaa ehkä ensimmäisenä nouse mieleen, kun talvikohteita funtsitaan. Kävin testaamassa itsenäisyyspäiväviikonlopun joulumarkkinat: eivät olleet kovin isot, mutta tihkusateessakin tunnelmalliset. Bonuksena koko Torggatan soi kuin paraskin joululevy, mikä on paljon sanottu ihmiseltä, joka pääsääntöisesti inhoaa joulumusaa.
Kaupallinen yhteistyö Tallink Silja

Jos ei kerran muualle pääse, niin mennään sitten Ahvenanmaalle! Kyllähän siellä kelpaa useammankin kerran vuodessa ravata, etenkin kun Maarianhaminan joulumarkkinat olivat meitsiltä vielä näkemättä. Tarkoituksena oli viettää myös kaverin kanssa matkalla mennen tullen pienimuotoiset kahden hengen pikkujoulut.

Ei siis muuta kuin Tallinkin Victoria 1 alle ja menoksi, sopivasti kun sattui itsenäisyyspäiväviikonloppuna Maarianhaminaan erikoisristeilyn merkeissä suuntaamaan. Hieman kyllä jännitti, etteivät vain koronarajoitukset iskisi päälle ja reissu peruuntuisi viime tingassa. Onneksi huoli oli turha ja pääsimme suunnitellusti matkaan, maskit naamalla ja turvaohjeistuksia tarkkaan noudattaen. Sama meininki näytti olevan muillakin kruisailijoilla, joten tekisi mieli sanoa, että korona jäi rannalle ruikuttamaan. Adjö – pienet ilot ovat suuria tänä vuonna!

Skål! Meille kävi siinä mielessä parahultaisesti, että emme ehtineet kuin iskea peffamme paatin viihtyisän Piano Barin penkkiin, kun eteemme kiikutettiin jo pullollinen kuohuvaa. Tuntematon herrasmies halusi kilistää lasillisen kanssamme, minkä jälkeen hän poistui tyylipuhtaasti takavasemmalle emmekä nähneet häntä sen koommin. (Ai että me arvostettiin!)

Iltamme jatkui Grill House -ravintolassa, jossa ängimme kupuumme aivan valtavan hyvät pippuripihvit. Sen jälkeen olo oli niin pönäkkä, että rojahdimme hyttiimme. Mutta mikäs siinä, kun siellä odotti puteli laivan loistavaa, samettisen pehmeää punaviiniä – yömyssyt siivittivät hyvään uneen. Täältä tullaan, Maarianhamina!

Perillä kohteessa. Maarianhamina näytti tällä kertaa hyvin harmaalta, mutta emme antaneet haitata menoa.

Joulumarkkinat alkoivat Maarianhaminan torilta ja jatkuivat Torggatanille päädystä päätyyn. Paikalla oli noin 80 myyjää ja kaupan jos jonkin sortin joulukoristuksia, käsitöitä ja jouluherkkuja.

Me suuntasimme ensimmäiseksi kakkukaffeille Cafe Viktoriin (Torggatan 15). Itse asiassa saattaa olla, että kahvilan erikoishyvä unelmatorttu (lime-tvistillä) oli suurin syy, miksi Maarianhamina oli matkalistallani ykkössijalla, vaikka edellisestä visiitistä oli vain kaksi kuukautta. Siis niin hyvää, etten sanotuksi saa! Sitä oli myös minttukrokantilla maustettu brownie. Ja ei, se ei ollut kaverin, vaan ängin kitaani ahnaasti molemmat.

Kaffittelun päälle shoppailimme kahvilan yhteydessä olevassa puodissa. Laadukas ja hinnakas. Yläkerrassa on pieni taidegalleria, jossa on näytillä paikallisten taiteilijoiden grafiikkaa ja maalauksia.

Aivan Torggatanin toisesta päästä (Torggatan 5) löytyi uusi ihana tuttavuus, Cityblommor-kukkakauppa. Tarjolla on paitsi kukkaloistoa, myös kaiken maailman sisustustavaraa sekä röykkiöittäin kynttilöitä. Silmä lepäsi erilaisissa värimaailmoissa ja toinen toistaan houkuttavammissa asetelmissa. Ihan kuin olisimme pöllähtäneet sateiselta kadulta satumaahan, jossa olisi voinut fiilistellä loputtomiin (tai ainakin tihkun ajan).

Erityismaininta superystävällisestä palvelusta, på svenska naturligtvis, mutta onneksi kaveri praattaa sitä kuin syntyperäinen ahvenanmaalainen. Meitsi nyökkäili vieressä. Maarianhamina tarjoaa oivallisen kielikylvyn, mutta aina ei jaksa ruotsinkielisiä sanoja muististaan kaivella.

Koluttuamme markkinat ja Torggatanin taivalsimme rantaa pitkin Sjökvarteretiin eli Merikortteliin (Österleden 110). Sekin kylpi jouluvaloissa ja SALT-käsityöpuoti pullisteli joulukoristeista. Suurimman vaikutuksen itseeni teki puodin ulkopuolella lainehtiva hyisen harmaa meri, jonka päällä sumu roikkui niin, että vastarantaa tuskin näki.

Mielessäni kävi, että Maarianhaminan joulu on paljon muutakin kuin kimaltavaa tingeltangelia – aika armotonkin tavallaan. Miltähän tuntuisi asua siellä talvikuukausina? Kaltaiseni urbaani city-ihminen saattaisi tuntea pienoista kuristusta. Maarianhamina on minusta ihana lomakohde, mutta haluan asua isossa kaupungissa, jota Helsinkikin Suomen mittakaavassa edustaa.

Sitten syömään eli lounaalle pizzeria Diabloon (Nygatan 3). Sinne suuntasivat näköjään kaikki muutkin, joten tunnelma oli tiivis ja pöydät vähissä. Onnistuimme kuitenkin löytämään “käytäväpaikat” turvavälejä muihin pitäen. Ja avot, mitä pizzaa sekä tempparikaato punkkua! Jaksoimme taas tarpoa hyvällä mielellä eteenpäin. Maarianhamina ei ollut ihan vielä kokonaan nähty.

Maarianhaminan joulu tempaisi lopulta niin valtoihinsa, että vanhakin jo nuortui kuin lapsi leikkimään. Maski oli poissa vain kuvauksen ajan, ja kuten huomaatte, lähimpään Tuffeen on matkaa vähintään kaksi metriä.

Illan pimentyessä sanoimme Maarianhaminalle hyvästit. Tai oikeammin på återseende. Toivottavasti nähdään taas.

Laivassa odotti koronaluotsi, joka piti huolta, ettei kukaan livahtanut tax freehen ilman maskia. Pitäisiköhän kauppakeskusten ottaa tästä oppia?

Ja hyvinhän se sujui shoppailu naamari päässäkin.

Lopuksi joulupöytään eli Grand Buffet -ravintolaan. Ja täytyy sanoa, että se yllätti iloisesti. Useita eri pisteitä: perinteistä jouluruokaa, seafoodia, vegeä ja jälkkäreitä sekä tietysti lasten oma pöytä jäätelötötteröineen. Kaikki kauniisti esille pantuna. Söimme jälleen niin paljon, että hyvä kun jaksoimme hyttiin raahautua.

Sama meno jatkui aamulla, Grill Housen erikoisaamiaisella. Nostimme myös lasin kuohuvaa 103-vuotiaalle Suomelle.

Tässä kuvassa kilistellään vasta risteilyn alkajaisiksi. Jättekivaa oli. Ja yksi herrahenkilö kehui meikäläistä raikkaaksi ja hyvännäköiseksi. Olisipa hän nähnyt minut sunnuntaiaamuna laivan saapuessa kotisatamaan… Maarianhamina vaati veronsa.

PS. Arvatkaa mitä, samanmoisen reissun voit tehdä jouluna! Victoria 1 starttaa Helsingistä kohti Maarianhaminaa 24.12. Paikan päällä ollaan joulupäivänä 25.12 ja takaisin kotona Tapsana 26.12. Mukana matkassa on itse joulupukki. Lisätietoa tästä reissusta + muista joulunajan risteilyistä löydät täältä.

12 thoughts on “Maarianhamina jouluvetimissä

  1. Sanna Könönen-Wahlstedt

    Hienoa että lähdit taas matkaan tänne saarelle! Eihän Ahvenanmaasta saa tarpeekseen! Aina löytyy jotain uutta! Vuoden ympäri! Myöskin meille jotka asuvat täällä saarella, pimeinpämäkin vuodenaikana. Tervetuloa uudelleen!

    1. maarit Post author

      Olet aivan oikeassa: jokainen reissu on tarjonnut jotain uutta ja kiinnostavaa. Samakin paikka eri vuodenaikana on ihan erilainen. Oli jälleen tosi antoisa matka, jonka voimalla jaksaa kestää korona-arkea. Eikä taatusti jää viimeiseksi. Hyvää joulua sinulle!

  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Maarianhamina on itsellänikin nyt käynyt mielessä. Ehkä se ei nyt juuri vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan ole se kaikkein kiinnostavin kohde, mutta täytyypä pitää Maarianhamina mielessä kun lämpö ja valo lisääntyy ja päivät pitenee keväällä!

    1. maarit Post author

      Ehdottomasti! Maarianhamina on loistokohde vuodenaikaan katsomatta, mutta kesällä tietysti paras hetki nauttia upeista saaristomaisemista.

  3. Suvi / Suvin matkassa

    Olipas hauskaa luettavaa, sillä olin samalla risteilyllä ja olemme näköjään tehneet aivan samat jutut päivän aikana Maarianhaminassa 🙂 Cityblommorin ihastelua, Pizzat Diablossa, piipahdus merikortteleissa ja kahvit cafe Viktorissa, jossa Itse söin puolestani Ahvenanmaan pannukakun.
    Täytyy myös kompata, että korona taisi jäädä rannalle ruikuttaa, sen verran hyvin laivalla sujui turvallisuus!

    1. maarit Post author

      Haha! Olipas hauska sattuma… Tän kun olisin tiennyt, olisin tullut tervehtimään – jos oltais vaikka satuttu törmäämään toisiimme. Nuo samat kohteet Maarianhaminassa kertonee hyvin siitä, miten pieni ja kompakti kaupunki on. AIka väljää silti näin talviaikaan ja tietysti koronallakin siinä osansa.

  4. Anne / Elämää Nomadina

    Olipa ihanan positiivinen ja pirteä postaus! Jouluinen tunnelmahan tästä välittyy, vaikka tosiaan Maarianhamina ei ehkä ihan ensimmäisenä tule mieleen joulumarkkinakaupunkina. Tuollakin pitäisi joskus käydä, ehkäpä kuitenkin kesäaikaan ja vaikkapa pidemmän pyöräilykierroksen merkeissä.

    1. maarit Post author

      Kesä ehdottomasti paras ja pyöräilykierros todella suositeltava. Se on itselläkin mielessä tulevaa ajatellen. Mutta nautitaan nyt ensin koronajoulusta, siinä määrin kuin mahdollista.

  5. Elina / elinanmatkalaukussa

    Maarianhamina / Ahvenanmaa on kyllä tosi kiva ja monipuolinen kohde! Olipa kiva lukea siitä jouluisessa “asussa”, tosi tunnelmalliselta näyttää ja kaikki ruoat ja herkut näyttää hyvältä. Mutta, Ahvenanmaalaisesta ruoasta oon kuullut vaan pelkkää hyvää! Nam!

    1. maarit Post author

      En ole minäkään koskaan syönyt huonosti Ahvenanmaalla, päinvastoin – herkutellut mahan täydeltä. Tällä reissulla tähän lisättiin vielä laivan sapuskat, tosi maukkaita nekin, eli varsinainen ruokamatka!

  6. Pirkko / Meriharakka

    Tässä vaiheessa noin taaksepäin katsoen vähän harmittaa, ettemme olleet tuolla risteilyllä – Maarianhamina olisi varmasti juurikin ollut sellainen symppis pieni joulukaupunki nauttia edes vähän joulumarkkina- ym. joulutunnelmista, kun ne isommassa mittakaavassa kaikki pääkaupunkiseudulla peruttiin. Meillä vaan olisi ollut samaan viikonloppuun teatteriliput Turussa – mutta teatteri sitten peruuntui vain muutama päivä ennen sitä. Aika blääh tämä korona-aika kun melkein todennäköisempää on, että kaikki peruuntuu, kuin että mikään toteutuisi.

    1. maarit Post author

      Juurikin niin, ikävä kyllä: moni asia on tänä vuonna peruuntunut ja siksi en enää tee mitään etukäteissuunnitelmia. Tämä risteilykin varattiin ihan viime tingassa, onneksi “mahduimme” matkaan (puolityhjään korona-ajan laivaan) mukaan. Todella tervetullut joulunalusajan tunnelmapala, hyvä fiilis kantaa yhäkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.