Lontoo on yksi maailman parhaista teatterikaupungeista, eikä se pettänyt tälläkään kertaa: The Commitments oli juuri niin hyvä kuin kehut kertoivat. Soulklassikot, kuten Mustang Sally, I Heard It Through Grapevine ja Papa Was A Rolling Stone soivat päässä vielä Suomeen palattuakin.
H-hetkellä jalkaa jyskytti niin, että hyvä kun pysyin penkissäni (enkä ihan pysynytkään, mutta bilettäminen on onneksi Lontoon teatterikatsomoissa ihan yhtä sallittua kuin viinin ryystäminen).
Liput The Commitmentsiin hankimme Lontoon TKTS-kioskilta, Leicester Squarelta, esityspäivän aamuna. Saavuimme paikalle puoli tuntia ennen kiskan aukeamista, mikä tapahtuu ma-la kello 10 ja su klo 11. Jonoa oli vain nimeksi asti, ja etenimme melkein saman tien lippuluukulle.
Sitä ennen tsekkasimme lipputilanteen kioskin kyljessä olevalta näyttöruudulta. Se kertoi, mihin näytöksiin oli tilaa, mitä piljetit maksoivat ja mihin aikaan näytännöt alkoivat.
Kaikkein mieluiten olisimme nähneet Leijonakuninkaan, mutta siihen oli tilaa vain iltapäivämatineassa, joka ei sopinut aikatauluumme. Sitäpaitsi liput maksoivat kaksi kertaa enemmän kuin muihin musikaaleihin.
Arvoimme hetken Thrillerin ja The Commitmentsin välillä, mutta päädyimme jälkimmäiseen. Sorry Michael, seuraavalla Lontoon visiitillä sit…
Tiketti toiselle parvelle maksoi 37 £. Myyjä vakuutti, että paikat olivat hyvät, ja tämä piti paikkansa. Vaikka roikuimme yläilmoissa, näimme esteettä koko näyttämön.
(Onnistuin myös nappaamaan yhden salakuvan, mutta tämähän ei ole missään nimessä sallittua.)
Itse esitys oli ihan super! Tuttua tarinaa oli helppo seurata, vaikkei ihan jokaista Dublinin murteella esitettyä kommenttia täysin ymmärtänytkään, ja musiikki tempaisi heti mukaansa. Näytöksen jälkeen tuntui siltä kuin olisi ollut pari tuntia bailaamassa.
Asiaa avitti se ihana tosiasia, että katsomossa sai lipitellä valkoviiniä, jota olimme hieman lipitelleet jo ennen näytöstäkin. Ride, Sally, ride!
Teatterin jälkeen illastimme Chinatownissa, Plum Valley –nimisessä kiinalaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli niin hyvää, että itku oli tulla silkasta ilosta (asiasta lisää edellisessä postauksessa). Päälle jäätelöt Ben & Jerrysin jätskibaarissa ja pieni kävelykierros öisessä Lontoossa.
Ja mitäs vanhat ja väsyneet niceMatkaajat sitten tekivät? Kurvasivat yöpuulle hotelliin.
Siis ne samat naiset, jotka aikoinaan ilmaantuivat Lontoon klubeista vasta aamun sarastaessa kadotakseen jälleen Lontoon yöhön. Niinpä niin, ajat eivät ole entiset, mutta ihana ilta tämäkin oli.
Vinkki: Normaalihintaisia teatterilippuja voi ostaa ennakkoon netin kautta jo kotimaassa. Lippuja myyvät myös useat puljut ympäri Lontoota. Hinnat voivat olla alennettuja tai joskus jopa ylennettyjä. Sellaistakin olen kuullut, että lipulla ei ole päässyt teatteriin laisinkaan. Tässä valossa TKTS-kiska on varma pyy, joskin sieltä saa lippuja vain saman tai seuraavan päivän näytöksiin. Hinnat ovat 20-50 prosenttia halvemmat kuin normihinnat.
www.officiallondontheatre.co.uk
***
Luvassa vielä yksi osa Lontoota: silloin kävellään. Pysy siis kanavalla.
***
Mitä, etkö ole vielä käynyt tykkäämässä niceMatkaajasta Facebookissa? Korjaa asia välittömästi klikkaamalla alla olevaa linkkiä: