Älkää erehtykö luulemaan, että lomalainen retkottaisi täällä Kalifornian auringon alla laiskana – päinvastoin: ylös noustaan heti päivän valjetessa = klo 7 (johtuen pitkälti siitä, että tähän aikaan paperinohuilla seinillä varustettu, muuten mainio majapaikkamme Cable Car Court Hotel muuttuu sietämättömän meluisaksi, kun raitio- ja muu liikenne äityy täyteen voimaansa), jonka jälkeen painetaan minuuttiaikataululla iltaan asti. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että se ei salli lepotaukoja, puhumattakaan virkistävistä päivänokosista (ellei istuta bussissa tai junassa, jossa silmä lurpahtaa väkisinkin).
Hauskaa on kuitenkin ollut ja tulee olemaan. Ehtiihän sitä sitten nukkua kotona (tai haudassa).
Tässä kohokohtia viime päiviltä:
1)Sausalito
Hurmaava pikkukaupunki puolen tunnin lauttamatkan päässä San Fransiscosta. Merta, menneen ajan tunnelmaa ja hulppeita huvijahteja.
2)Marin county headlands
Toinen upea lähimatkakohde vajaan tunnin bussimatkan päässä. Aaltojen kohinaa ja myrskyisiä rantoja. Patikkapolut kiemurtavat niin huikeissa maisemissa, ettei meinaa todeksi uskoa.
3)Yosemiten kansallispuisto
Neljän tunnin ajomatka (yhteen suuntaan) hieman hirvitti, mutta oli ehdottomasti tekemisen väärti. Hirvitystä lisäsi se, että säätiedotus lupaili High Sierran vuoristoon lumisadetta, mutta onni oli puolellamme ja taivas pysyi pilvipoutaisena. Mahtavia maisemia ja järisyttävän korkeita vesiputouksia.
4)Wine country eli Napa ja Sonoma
Silmän kantamattomiin vihreitä viiniköynnösten peittämiä kukkuloita ja laaksoja. Pieniä ja isoja viinitiloja. Ja kyllä, pääsimme itse asiaan = maisteluun kolmella kiinnostavalla pientilalla.
Voi ihanuus! Kerro terkut rakkaalle Kalifornialle! Ihan hirveä ikävä tuli, kun näitä kuvia katsoin. <3 On se vaan aikamoinen paikka… Nähtävää riittäis varmaan tsiljoonaksi vuodeksi…