niceMATKAAJA

Käynti Auschwitzin keskitysleirissä on pakollinen kaikille yli 15-vuotiaille puolalaisille koululaisille. Omasta mielestäni vierailun Auschwitzissä pitäisi kuulua ihan jokaisen yli 15-vuotiaan elämään, olkoonkin että se seisauttaa veren, nostattaa itkun kurkkuun ja järkyttää perin juurin. Rohkenesin silti väittää, että tunnemyrskystä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Kuten fiksu työkaveri totesi: Auschwitziin mennään turisteina, mutta sieltä palataan ihmisinä.

Ainakin minulle kävi juuri näin. Marssin SS-komendantti Rudolf Hössin aloitteesta leirin portille kiinnitetyn Arbeit macht frei – työ tekee vapaaksi –kyltin ali vakavana, mutta uteliaana, kuten muutkin matkailijat, joita vierailee Auschwitsissa vuosittain yli kaksi miljoonaa. Tiesin, että kauhistuisin ja järkyttyisin, mutta en osannut arvata, missä määrin. Palasin vierailulta sanattomana, kyyneliä nieleskellen, mutta myös himpun verran viisaampana.

Matkailu todellakin avartaa – älkää yrittäkö väittää muuta! Ja eniten se avartaa, kun kohtaa jotakin sellaista, jota ei oikeastaan haluaisi kohdata. Auschwitz oli kammottava, mutta samalla huikea kokemus. Itse asiassa se oli koko Krakovan matkan kiistaton kohokohta. Näimme paljon kaunista ja ihanaa, mutta ajan saatossa se kenties unohtuu, mutta Auschwitz ei koskaan.

Ja se on juuri Auschwitzin ja muiden vastaavien kauhukammioiden tarkoitus: ettemme unohda.

Ken tästä kulki, sai kaiken toivon heittää.

Auschwitzin keskitysleirialueeseen kuului kolme eri keskitysleiriä: Auschwitz I, Auschwitz II eli Auschwitz-Birkenau ja Auschwitz III eli Monowitzin pakkotyöleiri. Auschwitz I oli pääleiri, jonka rakentaminen alkoi toukokuussa 1940 lähelle Oświęcimin (saksaksi Auschwitz) keskustaa.

Auschwitzissa kuljetaan oppaan perässä luurit päässä. Luurien avulla oppaan puheen kuulee pitkänkin matkan päästä. Meidän oppaamme Zuzana oli loistava: hän kertoi menneisyyden kauhuista kaunistelematta ja niin elävästi, että natsien hirmuteot näki silmiensä edessä kuin valkokankaalta.

Aivan turneen alussa on paikka, jossa vangeista koottu orkesteri soitti uusille vangeille reipasta menomusiikkia, joka sai nämä kuvittelemaan, ettei luvassa voinut olla mitään aivan hirvittävää.

Tahti Auschwitz-kierroksella on tiivis. Koko ajan edetään reipasta rientomarssia minuuttiaikataulun mukaan. Taukoja on vain yksi, juuri ennen rundin alkua. Sen aikana ehtii nippa nappa pissalle tai ostamaan juomapullon. Eväät syödään bussissa matkalla Auschwitziin tai sieltä lähtiessä. Tästä johtuen minulla on kuvissa kiireesti möyhennettyä leipää hampaiden välissä.

Auschwitz I on ajettu useaan blokkiin, joissa on esillä toinen toistaan järkyttävämpiä näyttelyitä.

Turistit odottavat kiltisti vuoroaan päästäkseen näkemään keskitysleirin arkea.

Kiltisti jonottivat myös vangit matkalla kohti Auschwitzia. Tätä on tavallaan yhä vaikea käsittää. Mikseivät he nousseet vastarintaan? Olisihan se ollut parempi saada luodista kuin tulla kaasutetuksi. Mutta eiväthän he tienneet, minne olivat matkalla. On niin helppo ajatella, että minä olisin kyllä pannut kampoihin…

Näitä lukuja on vaikea uskoa todeksi.

Sitten aina vain syvemmälle kuoleman polulla.

Murhattujen vaatteet, tavarat, silmälasit, proteesit ja hiukset koottiin ruumiskellariin, jossa ne varastoitiin parempaa käyttöä varten. Valtaosa jäi varastoon, josta ne löydettiin Auschwitzin vapauttamisen jälkeen. Kaikkea muuta sai kuvata, mutta ei hiuksia, joita löytyi lähes kahdeksan tonnia (!). Määrä on niin suuri, että minusta tuntui kuin olisin kahlannut hiusvuorten läpi. Hiusten näkeminen avasi myös itkuhanat. Menetin itse tukkani kuusi vuotta sitten syöpähoitojen takia, ja tiedän omakohtaisesti, miten tärkeä osa tukka on identiteettiä – ja miten nöyryyttävältä tuntuu, kun se riistetään väkivalloin. En luonnollisestikaan vertaa omaa kokemustani siihen, mitä Auschwitzin vangit kokivat, mutta sanonpa vain, että tiedän tästä jotakin.

Turismot ja Auschwitzin vankien matkalaukkumeri. Pala nousi jälleen kurkkuun.

Lasten vaatteiden ja kenkien näkeminen on monille kaikkein vaikein paikka.

Jokaiselle vangille annettiin leirille saapuessa numero, joka korvasi nimen. Päät ajeltiin – ihan sama oliko kyseessä mies vai nainen – ja vangit puettiin raitapukuun. Siihen kiinnitettiin kankaanpala, jonka väri kertoi, oliko vanki rikollinen, prostituoitu, romani, Jehovan todistaja, homoseksuaali, siirtolainen vai juutalainen. Mikä tahansa näistä syistä riitti perusteeksi kärrätä ihminen keskitysleireille.

Leiri oli ympäröity betonimuureilla, vartiotorneilla ja sähköistetyillä piikkilanka-aidoilla, jotka oli valaistu öisin. Auschwitzista yritti silti paeta 802 vankia, joista 144 todistettavasti onnistui.

Todellinen tuhoamisleiri, Auschwitz II eli Auschwitz-Birkenau rakennettiin pieneen autiokaupunkiin kahden kilometrin päähän Auschwitz I:stä. Sen kaasukammioissa surmattiin vankeja vuosina 1942–1944. Siellä tehtiin myös erityisen kammottavia ihmis- ja lääkekokeita. Tohtori Mengelen nimi lienee kaikille tuttu?

Kuoleman kiskot kiidättivät suoraan helvettiin.

Birkenau oli jaettu kymmeneen osastoon, joita erotti sähköistetty piikkilanka-aita. Naisille, miehille, mustalaisille ja  juutalaisille oli omat osastonsa. Niissä asuttiin ripi rinnan, vieretysten ja päälletysten. Kesällä oli kuuma ja talvella hyytävän kylmä, koska pakkanen puski sisään puurakenteiden löyhistä raoista. Vessaosastolle pääsi, jos pääsi.

Vangit tuotiin paikalle täyteen ahdetuissa tavarajunissa, jonka jälkeen heidät luokiteltiin työkykyisiksi tai -kyvyttömiksi. Jälkimmäiset marssitettiin samantien kaasukammoihin, missä heidät kaasutettiin Zyklon B -syaanivedyllä kuoliaaksi. Pakkotyö merkitsi sekin kuolemaa, mutta hitaammin.

Taivas tummeni uhkaavasti, kun lähestyimme Birkenaun krematorioita tai tarkemmin sanottuna sitä, mitä niistä on jäljellä. Auschwitzin uhrimäärän arvellaan olevan kaikkiaan 1,1–1,5 miljoonaa. Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska kaikkia uhreja ei kirjattu, ja saksalaiset tuhosivat todistusaineistoa. Suurin osa surmatuista oli juutalaisia.

Vaikka Auschwitzin kauhut olivat tuttuja historiankirjoista, nyt ne muuttuivat konkreettiseksi todeksi.

Kukat ja kynttilät kertovat, ettei Auschwitzin uhreja ole unohdettu.

Kuten tämä kuvakin. Kenties he kuolivat leirillä, mutta heidän omaisiaan on yhä elossa.

Ei lisättävää. Paitsi että puna-armeija saapui Auschwitziin 27. tammikuuta 1945 ja vapautti siellä silloin olevat 7650 vankia.

***

Miten sinne pääsee?

Me varasimme Auschwitzin retken jo kotimaassa GetYourGuide-sivuston kautta. Järjestäjänä oli Espace 2 Poland ja hintaa reissulla oli 29 euroa ja rapiat. Se sisälsi kuljetuksen minibussilla Krakovasta Auschwitziin sekä englanninkieliset opaspalvelut keskitysleirillä. Startti Krakovasta oli klo 13.30 ja paluu klo 21 pintaan.

Olimme oikein tyytyväisiä. Kuten todettu, oppaamme oli huippu ja kaikki muukin sujui jouhevasti. Jonostusta oli vain vähän, mutta sitä oli joka tapauksessa, vaikka meillä oli ns. jononohituslippu. Ja kuten tämäkin jo todettu: reissu on raskas paitsi henkisesti, myös fyysisesti. Jalkojen päällä ollaan monta tuntia ja käveltävää kertyy muutama kilometri. Homma ei sovellu huonokuntoisille, erittäin herkkähermoisille eikä alle 10-vuotiaille lapsille.

Auschwitziin voi mennä myös omatoimisesti, mutta alueella liikutaan oppaan kanssa. Omatoimimatkailijan kannattaa varautua pitkiin jonoihin.

Lisäksi on hyvä tietää, ettei Auschwitziin saa tuoda kuin pienen käsilaukun. Isommat on jätettävä säilytykseen. Sateenvarjo saa olla mukana, ja sillä on käyttöä myös helteisenä päivänä, jolloin leireillä on tarjolla hyvi hintsusti varjoa. Myös vesipullo kannattaa änkeä laukkuun, koska juomista on kaupan vain leirien ulkopuolella.

Rohkeasti matkaan! Auschwitz on kaikessa kauheudessaan kohde, jota ei kannata jättää väliin. Kaiken ei aina tarvitse olla kivaa ja hilpeää.

www.getyourguide.fi/auschwitz-birkenaun-muistomerkki-ja-museo-l1069/