niceMATKAAJA

Kahta en vaihda: matkustamista ja matkatoveria. Miksi vaihtaisin, kun ensimmäinen on intohimoni ja kaveri fiksu ja filmaattinen sekä kieli- ja ennen kaikkea kartanlukutaitoinen. Hän pelkää ainoastaan korkeita paikkoja ja selviytyy niidenkin yli silmät ummessa.

Tutustuimme bestikseni Sirun kanssa takavuosina kenkäkaupassa. Emme ostoksilla, vaan olimme molemmat siellä duunissa.  Aluksi en ihan hirveästi ilahtunut: tuohan oli se sama punapää, jonka kanssa pääni kolahti (kohtalokkaasti) yhteen taksissa, jonne ängimme yhtäaikaa teinirakkautemme (poikabändin poplaulaja) perässä. Olimme kuitenkin jo päässeet tämän love storyn yli, ja muutamassa päivässä meistä tuli ylimpiä ystävyksiä.

Minä myin kenkiä, koska pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeistä välivuotta ja säästin rahaa, arvatkaa mihin, no niinpä tietysti, vähän isompaan ulkomaan matkaan, joka vei minut pitkin poikin Eurooppaa ja sieltä Israeliin ja Egyptiin. Kaverille työpaikka oli hieman pitkäaikaisempi, mutta kyllä hänenkin palkkansa reissuun meni. Häntä kutsui Italia, ja sillä taisi olla jotakin tekemistä jonkun miehen kanssa.

Kaverin perässä

Seuraavalle reilille lähdimmekin jo yhdessä. Ja siitä se alkoi: vuosikausia kestänyt ystävyys ja matkatoveruus. Olemme toki joskus sooloilleet ja liikkuneet maailmalla muussakin seurassa, mutta kyllä minua otti pattiin, kun Siru muutama vuosi sitten lähti viinimatkalle Chileen ja Argentiinaan kollegoidensa kera ja jätti minut rannalle ruikuttamaan. Onneksi yksi toinen kaveri (hänkin hyväksi matkatoveriksi useampaan otteeseen havaittu) pelasti tästä pulasta ja lähti kanssani Miamiin.

Ja miten kamalaa olikaan, kun Siru aikoinaan pakkasi kamansa sekä kolme kissaansa ja läksi töihin Bahrainiin. Hyvä, että olin sen nimisestä maasta ikinä kuullut tai edes tiesin, missä se oli. No, Bahrain tuli minullekin tutuksi, sillä kävin siellä kaksi kertaa sen kolmen viheliäisen vuoden aikana, kun Siru asui siellä. Missään ei ole koskaan ollut yhtä kuumat oltavat, kirjaimellisesti: mittari näytti pahimmillaan lähes 50 astetta.

Ja asuinhan itsekin ”hurjassa” nuoruudessani tovin Teneriffalla, jossa Siru kävi vuorostaan minua tervehtimässä. Kävi siellä silloinen poikaystävänikin, mutta paljon hartaammin odotin Sirun tuloa. Kun palasin kotiin, asuin muutaman viikon Sirun keittiössä. Poikaystävän kanssa meni bänks jo ennen kuin lentokone laskeutui.

Myötä- ja vastamäessä

Eli mitä tästä opimme? Miehiä on tullut ja etenkin mennyt ja joku on jäänyt maailmallekin (huoh! jumalainen Zoren Zagrebin junasta…), mutta matkatoveri on pysynyt rinnalla, myötä- ja vastamäessä. Tokihan hänenkin naamansa on toisinaan kyllästyttänyt (ja oma naamani häntä varmaan paljon useammin), muttei koskaan niin kovin, että olisin toivonut olevani reissussa jonkun muun kanssa.

Ai montako matkaa olemme tehneet yhdessä? Sekosin laskuista jo aikaa sitten, mutta vähintään viisikymmentä. Seuraava starttaa kuukauden kuluttua, suuntana Meksiko.

Berliini. Kuumailmapallon kyydissä. Sirukin uskalsi avata silmänsä.

Sardinia. Niitä aikoja, jolloin kaverin kädessä paloi ainainen syöpäkääryle.

Toledo. Päiväretkellä Madridista.

Bahrain. Sunnuntairatsastajat arabiheppojen selässä. Meinas käydä hullusti.

Ladies in Las Vegas.

Tunisia. Lääkettä vatsatautiin.

Meksiko. Luolasukellus alkakoon.

Langkawi. Nenä paloi herkkähipiäiseltä ihkaensimmäisellä kaukomatkalla.

New York. Aperitivoksella Central Parkin Boat Housessa. Tämän jälkeen hymy hyytyikin pitkäksi aikaa, sillä meikäläinen lähti raskaimmalle matkalle ikinä. Kaveri pysyi rinnalla silloinkin.

Khao Lak. Sukelluskurssi oli suuren unelman täyttymys.

Lissabon. Kaupungin kattojen yllä.

Salou ja Espanjan aurinko cavalla ryyditettynä.

San Francisco ja Golden Gate.

Helsinki. Bahrainista kotiin palaavan riemu on rajaton, kun hän pääsee suomalaiseen saunaan (jonka seinät on koristettu hänen päiväuniensa kohteen Teemu Selänteen kuvilla).