Ihana Italia (tai sitten ei)?

En ole Italia-fani eikä minusta luultavasti sellaista ikinä tule. Seuraavassa jutussa selviää miksi. Silti aion lähteä intopiukeana ensi viikolla Torinoon.

Tiedetään, tiedetään, nyt moni tuumaa, että onpas ääliö – ei ymmärrä hyvän päälle. Italia on ihana, älä tolvana yritä väittää muuta.

En yritäkään, sillä sitä Italia varmastikin on, jos osaa lämmetä sille. Minä en osaa, joskin Italia on monesti saanut minut kiehumaan: se pälätys, se pölötys, se sitkeä jallitus (joskus nuorena, kun pojat vielä vihelsivät meitsitytön perään), se käsittämätön kaakatus…

Olen myös pitänyt italialaisia omahyväisinä ja koppavina ja välillä pöyhistelevinäkin (älkää nyt Italia-friikit ihan hirveästi suuttuko). Enkä ole saanut maailman suurenmoisimmilla (?) nähtävyyksillä kummempia kicksejä – kappas, pulu paskoi päähäni Vatikaanissa ja Colosseumille kalistellessani olin livetä hevon kakkaan. Eli aika paskamaisia muistoja, ja tässä vain muutama niistä.

Lisäksi: italialaiset viinit ovat aika litkuja. Pelkästään se tekee viininystävän epäluuloiseksi. Ja joo joo, tiedän kyllä, toiset tykkäävät niistäkin kovasti.

Lapsuuden traumoja ja kultaisia kulisseja

Italia-vastaisuudellani on pitkät juuret, jotka johtavat Sisiliaan, jossa vierailin ensi kertaa 11-vuotiaana. Satoi kaatamalla, koko viikko. Siinä sitten kiidettiin nähtävyydeltä toiselle, veden loristessa. Muistan mädän kananmunan katkun, jotka nousi Etnalta. Ja Tarantellan, jota soitettiin joka paikassa. Paitsi silloin, kun Suomi-turistit istuivat iltaa ja keinahtelivat Rullaatirullaatin tahtiin käsikynkässä, me lapset (pakotettuina) mukana. En tykännyt Sisiliasta, EN. Eikä tältä reissulta ole kuvamateriaalia, onneksi.

Elättelin kuitenkin kultaisia unelmia Roomasta ja Venetsiasta. Ne pääsin näkemään vasta interreilillä. En tiedä vieläkään, miksi en hurmaantunut Roomasta. Koin, että se oli rakennettu kulisseista. Sama Venetsiassa, mutta tunnustetaan: siihen kyllä vähän ihastuin. Se pilkotti lokakuisesta sumusta kuin kangastus. Youth hostelkin oli kuin jostain romanttisesta tarinasta.

Mutta Firenze – en innostunut. Kehtaanko edes tunnustaa, että Uffizin taideaarteet saivat minut haukottelemaan? Eikä Veronakaan tehnyt suurempaa vaikutusta, vaikka Julian parvekkeen alla nuoren naisen kiihkolla huokailin “Oi Romeo, oi Romeo…” (olinhan vastikään esittänyt Juliaa koulunäytelmässä).

Valitan (= kiittäkää luojaanne), ei ole kuvia tältäkään reissulta.

Leikkirahaa ja mielipahaa

Seuraavaksi suunnistin Sardiniaan, kahden viikon riemulomalle kahden tyttökaverin kanssa. Ihan kiva paikka ja hauskaa oli, vaikka hotellissa syntyikin rähinää. Sinne saapuessa seuramatkalaisen käteen lyötiin “leikkirahaa”, jolla maksettiin juomat sun muut hotellin ravintoloissa. Lähtiessä tarjoilut laskutettiin oikeassa rahassa. Asiasta informoitiin tervetuliaistilaisuudessa, jonne emme luonnollisestikaan vaivautuneet menemään.

Näin ollen kuvittelimme, että oli itse kunkin oma valinta, käyttikö “leikkirahan” hotellipaketin puolihoitoon vai johonkin muuhun = baariin. Pidimme ideaa jopa hyvänä. Emme olisikaan pakotettuja syömään hotskussa lounasta tai illallista, vaan voisimme niiden sijasta ryystää drinkkejä. No, niitä sitten ryystettiin urakalla.

Isohko lasku viimeisenä loma-aamuna oli yllätys ja järkytys, etenkin kun meillä ei ollut varaa maksaa sitä. Tästä käytiin muistaakseni kalabaliikkia vielä kotimaassakin… Että sanonko, mitä mieltä olin Sardiniasta?

Mutta ta-daa! Tässä loistokasta kuvallista todistetta siitä, että kävimme siellä:

Hymy ei ollut vielä hyytynyt.
Voi tsiisus mitä lätsiä! Ja mikä lomalook meillä signorinoilla!
Kauan ennen kännyköiden aikaa harrastettiin tämänkaltaisia vessaselfieitä (ainakin Sardiniassa).
Tie vei Roomaan toistamiseen

Sitten oli taas Rooman vuoro, tällä kertaa työmatkan merkeissä. Lähdin matkaan innoissani haluten antaa kaupungille uuden mahdollisuuden. Kolusin jälleen Colosseumit, Vatikaanit ja muut nähtävyydet. Marssin pitkin Corsoa ja otin tuntumaa Trasteveren työläiskaupunginosaan, joka oli vuosien saatossa muuttunut trendikkääksi. Söin jätskiä Trevin suihkulähteellä ja istahdin katselemaan kansaa Espanjalaisille portaille.

Kylläpä on upeaa, mutisin itsekseni. Mutta siihen se jäi. Sydämeni ei heittänyt volttia eikä hurmos kuristanut kurkkuani. Ihan kivaa, muttei yhtään enempää.

Jonkin sortin kamerakin oli matkassa mukana. Otin sillä tasan kuusi kuvaa (huomatkaa, tämä tapahtui paljon ennen nykyisyyttä, jolloin ollut vielä tapana ikuistaa jokaista hetkeä, jotta tietäisi sen varmasti tapahtuneen). Kuten näette, kulissit olivat komeasti pystyssä.

Blogin luetuin juttu

Vuonna 2011 päädyin yllätyksekseni jälleen Sisiliaan, tarkemmin sanottuna Taorminaan. Ehkä siksi, koska kaveri ei ollut siellä käynyt ja halusi sinne. Tai kenties siksi, että tahdoin masokistisesti nähdä, oliko paikka yhtä kauhea kuin millaisena sen muistin. Moni kun kehui sitä maasta taivaaseen.

Ei ollut kauhea, vaan ihana, todellakin. Taormina on niin hurmaava kaupunki, että se sai minunkin paatuneen sydämeni pamppailemaan. Parasta, mitä Italialla on tarjottavanaan, jos meitsiltä kysytään.

Tällä kertaa kuvia tuli lauottua jo enemmän, ja tein matkasta sekä lehtijutun että blogipostauksen. Tämä postaus on kautta aikain blogini luetuin. Se kertonee jotain Sisilian lumosta ja siitä, että se viehättää monia, jopa kaltaisiani kovapäisiä kurjimuksia, jotka eivät Italian ihanuuden päälle muuten ymmärrä.

Pakko myöntää: Sisilia ei ollut kakkoskerralla ihan kamala.
Milano mennen tullen

Milanossakin olen käynyt kahdesti, työn puolesta. Paljoa en ehtinyt nähdä, mutta jotain kuitenkin. Ja ihan riittävästi, rohkenen sanoa. Loisteliasta ja prameaa, muttei tehnyt minuun (tietenkään) vaikutusta. Ruokakin oli pahaa, ja se on yleensä parasta Italiassa! Mutta tulipa muotikaupunkikin nähtyä.

Lisää Milanon ihmeistä – joita kyllä piisasi, muitakin kuin turistioppaissa mainitut nähtävyydet – löydät täältä.

Hurttien hampaissa Iseo-järvellä

Iseo-järvi on lähellä kuulua Como-järveä ja maisemallisesti luultavasti yhtä kaunis. Täytyy sanoa, että kaltaiseni hapannaamakin innostui, kun näki vehreät vuoret ja niiden sylissä päilyvän kirkasvetisen järven. Lisäksi näin joukon vesipelastuskoiria, joiden pelastettavaksi olin itsekin paikalle tullut. Tästä seikkailusta tarinaa täällä.

Olipas erikoinen keikka, jolla olisin viihtynyt pitempäänkin. Olisin myös mielelläni tutustunut järvialueeseen lähemmin. Minulla on aavistus, että Como-järvi saattaisi saada jopa minut hurmaantumaan, niin kauniita kuvia olen sieltä nähnyt. Jos jostain syystä lähtisin nyt Italiaan, lähtisin juuri sinne.

Arvatkaa, kuka tuo täyspinkissä märkäpuvussa oleva daami on? Siinä voisi olla yksi syy lisää inhota Italiaa, mutta päinvastoin – pukisin nämä kledjut milloin vain päälleni uudestaan päästäkseni veden varaan karvaisen suloturvan pelastettavaksi.
Ensi viikolla Torinoon

Oppoppop, mitä tulikaan tuossa ennen Iseo-järven kuvia sanottua! Minähän olen – jostain syystä – lähdössä Italiaan ensi viikolla eikä kohde ole suinkaan Como-järvi, vaan Torino, tylsältä kuulostava teollisuuskaupunki. Miten tässä näin pääsi käymään?

Pysykää kuulolla – syy selviää aikanaan. Kuten sekin, millaisia tunteita bella Italia tällä kertaa herättää.

Mikä on sinun suhteesi saapasmaahan? Tahtoisitko tirvaista meikäläistä turpaan?

24 thoughts on “Ihana Italia (tai sitten ei)?

  1. Stacy Siivonen

    Pakko myöntää, että on ollut kova yrittäminen. Paljon kovempi kuin minulla. Minä sanon, että Italia on ihan kiva, mutta jokin puuttuu tai ehkä jotain on liikaa, niin kuin turakaislaumoja ja melua tai sitten maa itsessään on todella nähty, turakoitu, blogattu ja instattu. Siinä on vähän samaa kuin Yhdysvalloissa, mitä minä pidän lastenaltaana kun taas Etelä-Amerikka on aikuisten allas.

    1. maarit Post author

      Yritys hyvä kymmenen 😆! Ja jatkuu tänään, kun tie vie Torinoon. Jenkeistä tykkään kyllä kovasti, mutta kynnys lähteä sinne ensi kertaa (Miamiin) oli korkea ja ennakkoluulot valtavat, hävettää tunnustaakin. Ja kuinkas kävi? Ihastuin ikihyviksi. Nyt jenkkimatkoja on takana jo monta ja aina oon viihtynyt, paitsi Vegasissa. Etelä-Amerikasta olen nähnyt vain Brassit, mutta mieli palaisi etenkin Argentiinaan. Mutta nyt Italiaan, avoimin mielin. Hauskaa tulee ainakin olemaan, koska seura on ihan parasta, oli Torino millainen hyvänsä.

  2. Katja

    Minä kuulun just siihen porukkaan jotka Italia on hurmannut, joskaan en ole käynyt kuin Roomassa pari kertaa sekä kertaalleen Milanossa.
    Ja en ole edes tippaakaan kaupunkityyppiä vaan yleensä inhoan kaupunkeja ja kaipaan vain luonnon keskelle. Italian kaupungit on kuitenkin hurmanneet ja lähtisin kyllä ihan mieluusti takaisinkin, joskin toivon että seuraavalla kerralla ehkä näkisin myös luontokohteita enemmän.

    1. maarit Post author

      Tähän porukkaan taitaakin kuulua valtaosa. Yleensä Italia saa jengin hurmokseen, jopa niin, että toisin ajattelijoita ei suvaita. Itsestäni on vain hyvä, että maat ja paikat jakaa mielipiteitä – eipähän olla kaikki samassa kohteessa samaan aikaan.

  3. Terhi

    Taormina on ehkä parasta mitä Italialla on tarjota. Minä hurahdin Italiaan jo 40 vuotta sitten sen sijaan Pohjois-Amerikka on jotenkin tylsä.
    Yrityskertasi ovat kyllä kunnioitettavat, vahinko ettet ole syttynyt. Vähän epäilenkin, että juttusi on kirjoitettu kieli poskessa.

    1. maarit Post author

      Justiinsa niin 😉, kieli tuppaa meitsillä olevan usein poskessa. Ei tää matkailu niin kuoleman vakavaa ole, vaikka välillä sydäntä riipiikin.

  4. Periaatteen Nainen

    Toivottavasti Torino vie jalat alta 😉 Yrityksen puutteesta sua ei ainakaan voi syyttää.
    Siis ihania lomakuvia, mitä retrofiiliksiä. Tällaisia postauksia on tosi kiva lukea ja katsoa.

    1. maarit Post author

      Mille grazie & terveisiä Torinosta! So far very nice 😊. Italian Pariisi. Perästä kuuluu tarkempia tunnelmia.

  5. Piyya

    Sainpa hyvät naurut 😉
    Edes Italia ei pysty miellyttämään kaikkia vaikka se saa minut ihastumaan kerta kerralta. Onhan sinulla yrittämistä ollut ja jotenkin tuntuu, että tulet yrittämäänkin kunnes toteat että Italia on IHANA 😂

    1. maarit Post author

      Toivotaan parasta! Yritys on päällä parhaillaan ja hyvin olen Torinossa viihtynyt. Vertailussa Milanoon pisteet tänne.

  6. Pirjo Toivanen

    Kaikki eivät pidä Italiasta. Huonoja puolia löytyy, mutta paras maa se on asua. Tietty kovin pienessä kaupungissa, Stresassa, 5000 asukasta asun, ei ole ruuhkia, ei ole saasteita, ei ikävoä ihmisiä ja ruokakin on hyvää kun itse tekee. Kaikkialle pääsee junalla, lentokenttä josta pääsee Suomeen on lähellä, on uimarantaa kun asumme Lago Maggiorella, on maisemia, on kävelyreittejä, talvella on vielä laskettelurinteet kaapelihissimatkan päässä.

    Lisää kirjassa “Proseccoa per favore!”. Se löytyy kirjastosta.

    1. maarit Post author

      Kuulostaa idyllisellä! Ainahan on ihan eri asia asua maassa kuin vierailla siellä. Kokemus on kokonaan toisenlainen. Ja pääasia että jokainen löytää paikkansa, pysyvästi tai tilapäisesti.

  7. Katja / Lähtöselvitetty

    Ihana kirjoitus! Kaikista paikoista ei voi tykätä, vaikka muut tykkäisivät kuinka. Tekstistäsi selviää hyvin se, miten olosuhteet muokkaavat kokemusta itse paikkoja enemmän: ihanakin paikka voi jättää kylmäksi, jos olosuhteet ovat vähän vastaan.

    Itse kyllä pidän Italiasta, mutta ymmärrän hyvin, miksi kaikki eivät sille lämpene. Toivottavasti kuitenkin Torino ihastuttaa!

    1. maarit Post author

      Kiitos sekä Terkkuja Torinosta, joka on tosiaan yllättänyt positiivisesti, ainakin tähän asti. Tähänkin kokemukseen vaikuttavat olosuhteet suuresti: ihana aurinkoinen sää, paras mahdollinen seura sekä joulunalustunnelmat. Mahtavaa ja todella hauskaa itsenäisyyspäivääkin juhlittiin eilen torinolaisella tvistillä. Eli omaksi Hämmästyksekseni voin todeta, että tykkään 👍.

  8. Cilla Maria

    Hauska teksti 😀 Kiva lukea rehellisiä mielipiteitä perinteisistä suosikkikohteista.

    Mulla ei ole Italiasta omakohtaisia kokemuksia, mutta jostain syystä en myöskään ole koskaan kokenut minkäänlaista mielenkiintoa edes käydä siellä. Como-järvelle tai Sisiliaan varmaan suuntaisin, jos saapasmaahan olisi “pakko” lähteä.

    Tuosta Milanon prameudesta tuli mieleen Wien, mitä suoraan sanottuna melkeinpä inhosin. Ja niin monet oikein rakastavat Wieniä. Syksyisen Euroopan maata pitkin -reissuni kohteista se oli kaikkein ikävystyttävin, enkä usko palaavani sinne enää koskaan.

    Podin samoja tuntemuksia myös keväällä Panama Cityssä, missä vietin viikon. Se oli ihan hirveä paikka, kuuma ja saasteinen pilvenpiirtäjähelvetti, missä jalankulkijan oli mahdoton liikkua. Ruoka oli jenkkityylistä pikaruokaa ja ihmiset todella tylyjä ja ankeita. Joillekin taas Panama näyttäytyy upeana luksuskohteena.

    1. maarit Post author

      Minäkään en lämpene Wienille, vaikka oon siellä neljästi käynyt. Pramea, jäykkä ja tylsä. Toki kaunis ja komea, mutta ei sytytä. Tuskin enää palaan sinne, ellei ole “pakko” työn puolesta.

  9. Jenna

    Olipas viihdyttävä teksti. Itse en ole suostunut myöntämään, että Italia olisi lempimaani, vaikka olen siellä jo 3 kertaa tänä vuonna lomaillut. Lapsen kanssa reissatessa Italia on tosi hyvä vaihtoehto. Italialainen ruoka sen sijaan tökkii nopeasti. Espanja on mulle taas maa, joka ei kiehdo yhtään.

    1. maarit Post author

      Kiitos, viihdyttäviähän nää reissut on parhaimmillaan olleet ja etenkin jälkikäteen, haha! Mutta sydämen polte on jäänyt puuttumaan. Sen sijaan Espanja saa mulla poltteen heti nousemaan. Näin me ollaan erilaisia. Ja hyvä niin.

  10. Merja / Merjan matkassa

    Hauska kirjoitus ja yllättävän monta kertaa olet Italiassa käynyt, vaikka et siitä tykkää 🙂 Minä pidän Italiasta ja olen sitä myös jonkun verran kiertänyt niin työ- kuin lomamatkoilla. Sisiliassa olin työreissulla ennen blogin aloittamista, mutta täytyy myöntää etten siihen saareen kovin ihastunut. Taormina oli kaunis ja viehättävä kaupunki, mutta muuten se mafian pihdeissä oleminen oli jopa ärsyttävää. Emme mm. päässeet eräästä parkkihallista ulos ennenkuin bussikuski kävi maksamassa “vähän ylimääräistä” jollekin.

    1. maarit Post author

      Juu, tie on vienyt monesti Italiaan enkä usko, että tämä Torinon reissukaan vimeiseksi jää. Mutta bucket list koostuu ihan muista maista…

  11. Travelloverin Annika

    Minulla on viha-rakkaussuhde Italiaan. Olen käynyt reilusti yli 20 kertaa. Aina siellä ollessa tulee juuri noita samoja fiiliksiä: järjetön meteli, usein kammottava asiakaspalvelu, täysin kykenemättömyys jonottamiseen, aina myöhässä olevat junat. Mutta joka matkalla on ollut kuitenkin paljon kaikkea ihanaakin. Joten menneenä kesänä olin kahdesti ja helmikuulle on varattu seuraava kerta. 🙂 P.s. Milanoon en ole lämmennyt ikinä. Neljä kertaa saa riittää. Olen nyt antanut tarpeeksi mahdollisuuksia.

    1. maarit Post author

      Joo, joka matkaan ja kohteeseen mahtuu aina jotain kivaa ja ihanaa. Siksipä yksikään matka ei ole huono tai turha. Mutta toki rajansa sillä, miten monta mahdollisuutta yhdelle paikalle antaa- onhan niitä muitakin paikkoja (kuin Milano 🤣).

  12. Paula - Viinilaakson viemää

    Olipas hauska! Heh! Kaikki paikat ei vaan sytytä vaikka miten pilke silmäkulmassa asiaa yrittää tarkastella. Mutta sittenhän voi nauttia täysin sydämin niistä paikoista joihin ihastuu, kun joukossa on niitä blaah paikkojakin. Jos kaikki olisi upeita niin sekin kävisi tylsäksi aika nopsaan.

    1. maarit Post author

      Juurikin näin! Maailma on paljon hauskempi ja antoisampi, kun ei saa ihan joka jutusta kicksejä, vaan välillä ottaa reilusti vähän pattiinkin. Kaiken ei tartte olla aina ihanaa eikä kaikesta tarvi tykätä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.