Ihana Italia (tai sitten ei)?

En ole Italia-fani eikä minusta luultavasti sellaista ikinä tule. Seuraavassa jutussa selviää miksi. Silti aion lähteä intopiukeana ensi viikolla Torinoon.

Tiedetään, tiedetään, nyt moni tuumaa, että onpas ääliö – ei ymmärrä hyvän päälle. Italia on ihana, älä tolvana yritä väittää muuta.

En yritäkään, sillä sitä Italia varmastikin on, jos osaa lämmetä sille. Minä en osaa, joskin Italia on monesti saanut minut kiehumaan: se pälätys, se pölötys, se sitkeä jallitus (joskus nuorena, kun pojat vielä vihelsivät meitsitytön perään), se käsittämätön kaakatus…

Olen myös pitänyt italialaisia omahyväisinä ja koppavina ja välillä pöyhistelevinäkin (älkää nyt Italia-friikit ihan hirveästi suuttuko). Enkä ole saanut maailman suurenmoisimmilla (?) nähtävyyksillä kummempia kicksejä – kappas, pulu paskoi päähäni Vatikaanissa ja Colosseumille kalistellessani olin livetä hevon kakkaan. Eli aika paskamaisia muistoja, ja tässä vain muutama niistä.

Lisäksi: italialaiset viinit ovat aika litkuja. Pelkästään se tekee viininystävän epäluuloiseksi. Ja joo joo, tiedän kyllä, toiset tykkäävät niistäkin kovasti.

Lapsuuden traumoja ja kultaisia kulisseja

Italia-vastaisuudellani on pitkät juuret, jotka johtavat Sisiliaan, jossa vierailin ensi kertaa 11-vuotiaana. Satoi kaatamalla, koko viikko. Siinä sitten kiidettiin nähtävyydeltä toiselle, veden loristessa. Muistan mädän kananmunan katkun, jotka nousi Etnalta. Ja Tarantellan, jota soitettiin joka paikassa. Paitsi silloin, kun Suomi-turistit istuivat iltaa ja keinahtelivat Rullaatirullaatin tahtiin käsikynkässä, me lapset (pakotettuina) mukana. En tykännyt Sisiliasta, EN. Eikä tältä reissulta ole kuvamateriaalia, onneksi.

Elättelin kuitenkin kultaisia unelmia Roomasta ja Venetsiasta. Ne pääsin näkemään vasta interreilillä. En tiedä vieläkään, miksi en hurmaantunut Roomasta. Koin, että se oli rakennettu kulisseista. Sama Venetsiassa, mutta tunnustetaan: siihen kyllä vähän ihastuin. Se pilkotti lokakuisesta sumusta kuin kangastus. Youth hostelkin oli kuin jostain romanttisesta tarinasta.

Mutta Firenze – en innostunut. Kehtaanko edes tunnustaa, että Uffizin taideaarteet saivat minut haukottelemaan? Eikä Veronakaan tehnyt suurempaa vaikutusta, vaikka Julian parvekkeen alla nuoren naisen kiihkolla huokailin “Oi Romeo, oi Romeo…” (olinhan vastikään esittänyt Juliaa koulunäytelmässä).

Valitan (= kiittäkää luojaanne), ei ole kuvia tältäkään reissulta.

Leikkirahaa ja mielipahaa

Seuraavaksi suunnistin Sardiniaan, kahden viikon riemulomalle kahden tyttökaverin kanssa. Ihan kiva paikka ja hauskaa oli, vaikka hotellissa syntyikin rähinää. Sinne saapuessa seuramatkalaisen käteen lyötiin “leikkirahaa”, jolla maksettiin juomat sun muut hotellin ravintoloissa. Lähtiessä tarjoilut laskutettiin oikeassa rahassa. Asiasta informoitiin tervetuliaistilaisuudessa, jonne emme luonnollisestikaan vaivautuneet menemään.

Näin ollen kuvittelimme, että oli itse kunkin oma valinta, käyttikö “leikkirahan” hotellipaketin puolihoitoon vai johonkin muuhun = baariin. Pidimme ideaa jopa hyvänä. Emme olisikaan pakotettuja syömään hotskussa lounasta tai illallista, vaan voisimme niiden sijasta ryystää drinkkejä. No, niitä sitten ryystettiin urakalla.

Isohko lasku viimeisenä loma-aamuna oli yllätys ja järkytys, etenkin kun meillä ei ollut varaa maksaa sitä. Tästä käytiin muistaakseni kalabaliikkia vielä kotimaassakin… Että sanonko, mitä mieltä olin Sardiniasta?

Mutta ta-daa! Tässä loistokasta kuvallista todistetta siitä, että kävimme siellä:

Hymy ei ollut vielä hyytynyt.
Voi tsiisus mitä lätsiä! Ja mikä lomalook meillä signorinoilla!
Kauan ennen kännyköiden aikaa harrastettiin tämänkaltaisia vessaselfieitä (ainakin Sardiniassa).
Tie vei Roomaan toistamiseen

Sitten oli taas Rooman vuoro, tällä kertaa työmatkan merkeissä. Lähdin matkaan innoissani haluten antaa kaupungille uuden mahdollisuuden. Kolusin jälleen Colosseumit, Vatikaanit ja muut nähtävyydet. Marssin pitkin Corsoa ja otin tuntumaa Trasteveren työläiskaupunginosaan, joka oli vuosien saatossa muuttunut trendikkääksi. Söin jätskiä Trevin suihkulähteellä ja istahdin katselemaan kansaa Espanjalaisille portaille.

Kylläpä on upeaa, mutisin itsekseni. Mutta siihen se jäi. Sydämeni ei heittänyt volttia eikä hurmos kuristanut kurkkuani. Ihan kivaa, muttei yhtään enempää.

Jonkin sortin kamerakin oli matkassa mukana. Otin sillä tasan kuusi kuvaa (huomatkaa, tämä tapahtui paljon ennen nykyisyyttä, jolloin ollut vielä tapana ikuistaa jokaista hetkeä, jotta tietäisi sen varmasti tapahtuneen). Kuten näette, kulissit olivat komeasti pystyssä.

Blogin luetuin juttu

Vuonna 2011 päädyin yllätyksekseni jälleen Sisiliaan, tarkemmin sanottuna Taorminaan. Ehkä siksi, koska kaveri ei ollut siellä käynyt ja halusi sinne. Tai kenties siksi, että tahdoin masokistisesti nähdä, oliko paikka yhtä kauhea kuin millaisena sen muistin. Moni kun kehui sitä maasta taivaaseen.

Ei ollut kauhea, vaan ihana, todellakin. Taormina on niin hurmaava kaupunki, että se sai minunkin paatuneen sydämeni pamppailemaan. Parasta, mitä Italialla on tarjottavanaan, jos meitsiltä kysytään.

Tällä kertaa kuvia tuli lauottua jo enemmän, ja tein matkasta sekä lehtijutun että blogipostauksen. Tämä postaus on kautta aikain blogini luetuin. Se kertonee jotain Sisilian lumosta ja siitä, että se viehättää monia, jopa kaltaisiani kovapäisiä kurjimuksia, jotka eivät Italian ihanuuden päälle muuten ymmärrä.

Pakko myöntää: Sisilia ei ollut kakkoskerralla ihan kamala.
Milano mennen tullen

Milanossakin olen käynyt kahdesti, työn puolesta. Paljoa en ehtinyt nähdä, mutta jotain kuitenkin. Ja ihan riittävästi, rohkenen sanoa. Loisteliasta ja prameaa, muttei tehnyt minuun (tietenkään) vaikutusta. Ruokakin oli pahaa, ja se on yleensä parasta Italiassa! Mutta tulipa muotikaupunkikin nähtyä.

Lisää Milanon ihmeistä – joita kyllä piisasi, muitakin kuin turistioppaissa mainitut nähtävyydet – löydät täältä.

Hurttien hampaissa Iseo-järvellä

Iseo-järvi on lähellä kuulua Como-järveä ja maisemallisesti luultavasti yhtä kaunis. Täytyy sanoa, että kaltaiseni hapannaamakin innostui, kun näki vehreät vuoret ja niiden sylissä päilyvän kirkasvetisen järven. Lisäksi näin joukon vesipelastuskoiria, joiden pelastettavaksi olin itsekin paikalle tullut. Tästä seikkailusta tarinaa täällä.

Olipas erikoinen keikka, jolla olisin viihtynyt pitempäänkin. Olisin myös mielelläni tutustunut järvialueeseen lähemmin. Minulla on aavistus, että Como-järvi saattaisi saada jopa minut hurmaantumaan, niin kauniita kuvia olen sieltä nähnyt. Jos jostain syystä lähtisin nyt Italiaan, lähtisin juuri sinne.

Arvatkaa, kuka tuo täyspinkissä märkäpuvussa oleva daami on? Siinä voisi olla yksi syy lisää inhota Italiaa, mutta päinvastoin – pukisin nämä kledjut milloin vain päälleni uudestaan päästäkseni veden varaan karvaisen suloturvan pelastettavaksi.
Ensi viikolla Torinoon

Oppoppop, mitä tulikaan tuossa ennen Iseo-järven kuvia sanottua! Minähän olen – jostain syystä – lähdössä Italiaan ensi viikolla eikä kohde ole suinkaan Como-järvi, vaan Torino, tylsältä kuulostava teollisuuskaupunki. Miten tässä näin pääsi käymään?

Pysykää kuulolla – syy selviää aikanaan. Kuten sekin, millaisia tunteita bella Italia tällä kertaa herättää.

Mikä on sinun suhteesi saapasmaahan? Tahtoisitko tirvaista meikäläistä turpaan?

5 thoughts on “Ihana Italia (tai sitten ei)?

  1. Stacy Siivonen

    Pakko myöntää, että on ollut kova yrittäminen. Paljon kovempi kuin minulla. Minä sanon, että Italia on ihan kiva, mutta jokin puuttuu tai ehkä jotain on liikaa, niin kuin turakaislaumoja ja melua tai sitten maa itsessään on todella nähty, turakoitu, blogattu ja instattu. Siinä on vähän samaa kuin Yhdysvalloissa, mitä minä pidän lastenaltaana kun taas Etelä-Amerikka on aikuisten allas.

    1. maarit Post author

      Yritys hyvä kymmenen 😆! Ja jatkuu tänään, kun tie vie Torinoon. Jenkeistä tykkään kyllä kovasti, mutta kynnys lähteä sinne ensi kertaa (Miamiin) oli korkea ja ennakkoluulot valtavat, hävettää tunnustaakin. Ja kuinkas kävi? Ihastuin ikihyviksi. Nyt jenkkimatkoja on takana jo monta ja aina oon viihtynyt, paitsi Vegasissa. Etelä-Amerikasta olen nähnyt vain Brassit, mutta mieli palaisi etenkin Argentiinaan. Mutta nyt Italiaan, avoimin mielin. Hauskaa tulee ainakin olemaan, koska seura on ihan parasta, oli Torino millainen hyvänsä.

  2. Katja

    Minä kuulun just siihen porukkaan jotka Italia on hurmannut, joskaan en ole käynyt kuin Roomassa pari kertaa sekä kertaalleen Milanossa.
    Ja en ole edes tippaakaan kaupunkityyppiä vaan yleensä inhoan kaupunkeja ja kaipaan vain luonnon keskelle. Italian kaupungit on kuitenkin hurmanneet ja lähtisin kyllä ihan mieluusti takaisinkin, joskin toivon että seuraavalla kerralla ehkä näkisin myös luontokohteita enemmän.

  3. Terhi

    Taormina on ehkä parasta mitä Italialla on tarjota. Minä hurahdin Italiaan jo 40 vuotta sitten sen sijaan Pohjois-Amerikka on jotenkin tylsä.
    Yrityskertasi ovat kyllä kunnioitettavat, vahinko ettet ole syttynyt. Vähän epäilenkin, että juttusi on kirjoitettu kieli poskessa.

  4. Periaatteen Nainen

    Toivottavasti Torino vie jalat alta 😉 Yrityksen puutteesta sua ei ainakaan voi syyttää.
    Siis ihania lomakuvia, mitä retrofiiliksiä. Tällaisia postauksia on tosi kiva lukea ja katsoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.