niceMATKAAJA

Muutama vuosi sitten kirkastin harmaata helmikuuta varaamalla matkan Dubrovnikiin. Vaikka reissun ajankohta oli vasta toukokuussa, talvi muuttui välittömästi paremmaksi. Sellainen vaikutus matkasuunnitelmilla minuun aina on; pelkkä tietoisuus siitä, että on lähdössä jonnekin – vaikka miten pitkän ajan kuluttua – saa askeleen kulkemaan kepeämmin.

 Tiilenpunaisia kattoja

Odotukset Dubrovnikia kohtaan olivat suuret. Ja ne täyttyivät, monin kerroin. En yhtään liioittele, kun väitän, että Kroatian eteläisimpään kärkeen kätkeytyvä Dubrovnik lienee yksi maailman kauneimmista kaupungeista, ellei peräti se kaikkein kaunein. Minä ainakin olin nyrjäyttää niskani ihastellessani Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Vanhankaupungin kaduilla menneen maailman lumoa henkiviä renessanssipalatseja, kirkkoja ja luostareita.

Parhaan kuvan Dubrovnikista saa nousemalla sitä ympäröivälle vankalle muurille. Niin mekin teimme, heti ensimmäisenä lomapäivänä. Muuri on rakennettu 700- ja 1500-luvulla, ja se on kaikkiaan 1940 metriä pitkä. Kävelylenkki on nousuvoittoinen, ja samalla asialla on runsaasti muitakin matkailijoita. Rundi on ruuhkasta huolimatta vaivan väärti, sillä Vanhakaupunki kaikkine ihanuuksineen levittäytyy jalkojen alle. Näkymät ovat kuin suoraan satukirjasta.

Tiilenpunaisilla katoilla liehuvat valkeat liput, jotka julistavat sanaa Libertas. Se oli vanhan Ragusan kauppatasavallan – jona Dubrovnik 600-luvulla tunnettiin – tunnus. Vapauden aate elää yhä voimakkaana, Kroatian sodan ja Dubrovnikin lokakuusta 1991 toukokuuhun 1992 kestäneen piirityksen jälkeen. Tuolloin noin 70 prosenttia kaupungin katoista tuhoutui ja monet rakennuksista paloivat poroksi. Henkensä piirityksen aikana heitti yli 100 siviiliä.

Lähihistoriaa, joka tulee lähelle vasta nyt. Aiemmin kaikki kamaluudet tapahtuivat “siellä jossakin”.

Sodan arpia

Enää sota ei Vanhassakaupungissa näy. Pirstaleiksi pommitetut katot on korvattu uusilla (Ranskasta tuoduilla, näin minulle kerrottiin) ja rakennukset restauroitu entiseen loistoonsa. Matkailijoita on pahimpana sesonkina riesaksi asti; Dubrovnik on suositumpi kuin koskaan ennen.

Kaupungin ulkopuolella sodan arvet ovat yhä nähtävissä. Etenkin Kroatian eteläisen naapurin, Montenegron, rajaa kohti johtava rantakaistale on paikoitellen hiljainen ja autio. Maisemaa täplittävät pommituksissa mustuneiden hotellien aavemaiset torsot. Näitä haamuhotelleja ei kukaan halua omistaa, korjaamisesta puhumattakaan.

Auringonpalvontapaikkoja

Suurin osa matkailijoista asustaa Lapadinniemellä, toisella puolelta Dubrovnikia. Lapadinniemen pohjoiskärjestä löytyvät myös suurimmat hotellit sekä Dubrovnikin paras ranta, Copacabana. Se ei ole brasilialaisen esikuvansa mukaisesti hiekkaranta, mutta koska ollaan kalliorantojen luvatussa maassa Kroatiassa, voidaan pikkukivestäkin puhua hiekkana.

Toinen suosittu auringonottopaikka on Vanhankaupungin edustalla kohoava Lokrumin saari. Se on vehreä ja viehättävä keidas, jota vartioivat majesteettiset riikinkukot. Saarelta löytyy kahvila, ravintola ja kioskeja. Uimaan pääsee mereen johtavia portaita pitkin. Perheen pienimmät voivat pulikoida suolaisessa laguunissa, jota kutsutaan Kuolleeksi mereksi.

Myös Lapadinniemen hotellien läheisyydessä olevilta kallioille rakennetuilta betoniterasseilta voi kammeta itsensä Ahdin syliin. Lisäksi joissakin Vanhankaupungin kahviloissa on omat uimaterassinsa. Uskalikot valitsevat Buzan, josta aaltoihin voi sukeltaa hyppylavalta. Hypyn jälkeen voi haukata hiukopalaa palmunlehvillä katetulla terassilla. Hulppeista maisemista voi nautiskella myös iltaisin, romanttisesti tähtien tuikkeessa tai kuutamossa.

Italialaisia herkkuja

Ruoka Dubrovnikissa oli minusta hyvää ja erittäin italialaisvoittoista johtuen siitä, että kaupunki kuhisee italialaisturisteista. Ja italiaanothan syövät tunnetusti ulkomaillakin omaa ruokaansa: pastaa, pizzaa ja parmesania. No mikäpäs siinä, kelpasi se minullekin.

Suosittelen lämpimästi Vanhastakaupungista löytyvää Spaghetteria Tonia. Vaatimaton ulkoisesti, mutta sitäkin kattavampi ruokalista: yli kaksikymmentä pastavaihtoehtoa, ja kaikki annokset ovat jättimäisiä. Toinen hyvä ruokapaikka on Proto, vähän fiinimpi, vuodesta 1886 toiminut ravintola. Kala sitruunakastikkeessa kapristen ja tomaattien kera sai suun napsaamaan.

Jälkiruuaksi kannattaa nauttia Dolce Vitan ihania jäätelöitä. Itse söin kipollisen joka päivä. Chilisuklaa oli suosikkimakuni, mutta valinnan varaa piisasi: persikkaa, pistaasia, minttua, mantelia, mansikkaa, kermatoffeeta ja niin edelleen.

Ruokaa voi sulatella jossakin Vanhankaupungin lukuisista katukahviloista, joista käsin on hauska tarkkailla muiden matkailijoiden – ja miksei paikallistenkin – edesottamuksia. Tapana on, että etenkin viikonloppuisin kaduilla pasteeraataan ykköset niskassa.Iltaa voi jatkaa myös portaina kohti muuria nousevien pikkukatujen baareissa, tai teatterissa, esimerkiksi Kazaliste Marina Drzicassa, joka tarjoaa Dubrovnikin kesäjuhlien yhteydessä – heinä-elokuussa – ilmaisia esityksiä.

Toivon symboli

Yksi Dubrovnikin-matkan kohokohdista oli piipahdus naapurimaassa, Bosnia-Hertsegovinassa, riipaisevan kauniissa Mostarin kaupungissa. Mostarin ykkösnähtävyys on Starin mostin kertakaikkisen upea kaarisilta. Se tuhoutui sodan aikana, mutta tilalle rakennettiin uusi, tismalleen entisen kaltainen silta, joka otettiin käyttöön kesällä 2004. Siltaa pidetään toivon ja sovinnon symbolina, sillä se yhdistää muslimien ja kroaattien valvomat kaupunginosat toisiinsa. (Jälleen sitä lähihistoriaa, josta on kyllä kovasti kuullut, mutta joka nyt vasta koskettaa.)

Paikalliset huimapäät syöksyvät turistien iloksi sillalta veteen. Tämä todella vaarallisen näköinen leikki ei ole ilmaista huvia, vaan tarkoituksena on, että matkailijat pulittavat näytöksestä hyppääjän kanssa sovittavan hinnan.

Mostariin pääsee bussilla Dubrovnikin linja-autoasemalta. Matka kestää yhteen suuntaan kolmisen tuntia. Myös paikalliset matkanjärjestäjät tekevät Mostariin kansainvälisiä retkiä.

Jylhää vuoristoa

Dubrovnikista voi tehdä päiväretken myös toiseen naapuriin, Montenegroon. Etenkin Kotorinlahdella maisemat ovat upeat: jylhää vuoristoa ja vehreää kasvillisuutta. Budvan kaupunki sen sijaan oli minulle Dubrovnikin ihanuuden jälkeen pienoinen pettymys. Somaa ja kaunista oli toki sielläkin, mutta parin tunnin visiitti riitti oikein hyvin.

Huom! Varaudu Montenegroon lähtiessäsi, että rajalla saattaa vierähtää rutkasti aikaa, huippusesonkina jopa useampi tunti.