Bangkok: Top 10

img_2110

Kun ensimmäisen kerran saavuin Bangkokiin, pidin kaupunkia vaikeana. Hankala hahmottaa, ei selkeää keskustaa. Yleisilme ruma. Kuuma kuin sauna. Järjettömät ruuhkat ja järjetön määrä ihmisiä. Ja kaiken päällä niin paksu saastepilvi, ettei auringon ottamisesta hotellin uima-altaalla tullut mitään.

Siitä huolimatta Bangkok kolahti heti. Rakastuin tulisesti sen sokkeloisiin katuihin, halpoihin hintoihin ja höyryäviin katukeittiöihin. Myös ainaiseen kaaokseen, jota ilman Bangkok ei olisi Bangkok, yksi mielikaupungeistani koko maailmassa. Niin ja kyllähän sekin on kivaa, kun vastaantulijat aina hymyilevät, ja joka kulmassa voi lepuuttaa väsyneitä jalkojaan thai-hierojan asiantuntevissa käsissä.

Käytyäni Bangkokissa kahdeksan kertaa tai jotain sinne päin (olen seonnut laskuissani) rohkenen suositella lempipaikkojani teille muillekin.

1.The Oriental

Yksi maailman ihanimmista ja ylellisimmistä hotelleista, jossa en ole koskaan asunut (huoneiden hinta 400-550 $/yö), mutta jonka ravintoloissa ja baareissa olen vieraillut sitäkin ahkerammin. Paras paikka on terassi Khao Phraya -joen yllä: taivaallista ruokaa, sairaan hyviä drinksuja (elämäni paras Mai Tai) sekä loistoluokan palvelua!

No jaa, hinnatkin ovat thaimaalaisittain huippua, mutta suomalaiselle kukkarolle suhteellisen keveät.

IMG_20140924_0001

IMG_20140926_0001

Hotellialueelle pääsee marssimalla rohkeasti sisään pääovesta. Sandaaleja ja sortseja ei miehillä ravintoloissa sallita, joten pukeutumiseen kannattaa pikkuisen panostaa. Naiset sen sijaan pääsevät sisään varvastossuissa.

Hotellilla on myös oma paatti, joka tekee luksusluokan illallisristeilyjä. Voin suositella sitäkin. Ikimuistoisimman jouluillallisen ikinä olen nimittäin nauttinut kyseisellä laivalla. Taivaallisia thaimaalaisia makuja pikimustassa yössä kultaisten kupolien loisteessa.

En ole jouluihminen, mutta tämän joulun voisin ottaa kaksikin kertaa vuodessa uusiksi.

http://www.mandarinoriental.com/bangkok/

img_2107

2. Grand Palace

Taisi olla viides kerta Bangkokissa, kun näin tämän kaupungin ykkösnähtävyydeksi nimetyn palatsi- ja temppelialueen, jota ympäröi lähes kaksi kilometriä pitkä muuri. Oli kyllä hieno paikka kaikkine kultaisine koristuksineen ja värikkäine kattoineen. Myös pyhistä pyhin eli vihreä jalokivi-Buddha, 66 cm korkea jadeveistos, oli näkemisen väärti.

Ilma oli hiostavan kuuma, kuten aina Bangkokissa ja kuumuutta lisäsi se, että palatsialueella piti liikkua sukat jalassa ja tekokuituröijyyn verhoutuneena; paljaita polvia ei temppelikierroksella suvaita. Suosittelen opastettua kierrosta, eli osta lippu temppeliturneelle jostakin retkiä lähelle ja kauas kauppaavasta ”matkatoimistosta”. Näin saat kyydin paikan päälle ja tietoa näkemästäsi englannin kielellä.

http://www.palaces.thai.net/

IMG_20140924_0006

3.Maailman paras katukeittiö & Patpong

Patpong on juuri niin syntisen näköinen alue kuin väitetään, mutta siihen voi tutustua myös syntiä tekemättä. Kukaan ei pakota sinua astumaan huorabaareihin, eivätkä kaikki baarit edes ainakaan ihan näkyvästi harrasta tyttökauppaa. Ainakin minä olen juonut Singapore Slingin jos toisenkin ihan tavallisessa baarissa Patpongin paheita vain sivusilmällä tarkkaillen.

Olen käynyt Patpongissa hierojallakin ja meininki oli täysin asiallista. Kaikilla oli vaatteet päällä eikä mitään sopimatonta tapahtunut.

Patpongin basaarit – kuten koko Bangkok – ovat myös feikkituotteiden ystäville loistoluokan ostospaikka: Guessia, Burberrya, Louis Vuittonia ja niin edelleen.

IMG_20140924_0004

Patpongin liepeiltä löytyy myös maailman paras katukeittiö. Sillä ei ole nimeä eikä oikein osoitettakaan, mutta se sijaitsee jollakin Silom Roadin poikkikaduista ihan Patpongin tuntumasta. Me päädyimme tähän”ravintolaan” ensimmäisellä Bangkokin visiitillämme ihan sattumalta, mutta siitä lähtien olemme käyneet siellä jokaisella vierailulla.

Peltisiä pöytiä, muovituoleja, eriparisia astioita ja aivan järjettömän hyvää ruokaa. Kirjaimellisesti kadulla, jolla Bangkok tarjoaa parastaan.

IMG_20140924_0003

4. MBK:n tavarataivas

Kahdeksan kerrosta, 89 000 neliömetriä, 2500 kauppaa ja yli 100 000 asiakasta joka päivä. Mitä Bangkokin MBK-ostokeskuksesta ei löydy, sitä ei tarvita, ja voin kertoa, ettet luultavasti tarvitse sitäkään, mitä MBK:sta ostat, mutta se selviää sinulle vasta kotona.

Alimmasta kerroksessa on muotia, ruokaa, apteekkituotteita, kultaa sekä kameroita, sulassa sovussa. Sopu sijaa antaa myös muissa kerroksissa, joskin viides on pyhitetty huonekaluille ja neljäs elektroniikalle.

img_1704

img_1701

Tinkiminen on osa kaupantekoa. Pyydetystä hinnasta sopii pudottaa puolet, ellei enemmänkin. Aamupäivällä kello kymmenen jälkeen, ostoskeskuksen vasta auettua, tehdään parhaat kaupat. Ensimmäinen kauppa tuottaa myyjälle onnea, joten hän suostuu usein polkuhintaan.

Nälän yllättäessä kannattaa suunnistaa kuudennen kerroksen ruokamaailmaan. Se tarjoaa niin tulisia thai-herkkuja kuin sushia ja australialaisia pihvikimpaleita. Ruokalevon voi ottaa hierojan tuolissa. Tunnin jalkahieronta virkistää, ja uusin jaloin jaksaa hyökätä uusien ostosten kimppuun.

http://www.mbk-center.co.th/en/home/index.php

img_1707

5. Jim Thompson´s House

Ihana pyhättö keskellä suurkaupunkia! Amerikkalaisen silkkikauppiaan ja viidakkoon kadonneen seikkailijan Jim Thompsonin hurmaava koti, joka toimii nykyisin museona.

Talo on kaunis sekä sisältä että ulkoa: aasialaista taidetta, Buddha-patsaita, vanhoja seinävaatteita ja khmeriläisiä veistoksia sekä jumalainen puutarha täynnä kukkaloistoa.

021_19A

Museon yhteydessä on laadukkaita silkkituotteita myyvä kauppa sekä mukava ravintola. Ja arvatkaa mitä, vaikka ollaan meluisan metropolin sydämessä, Jim Thompsonin talolla on harvinaisen hiljaista. Bangkok on täynnä yllätyksiä.

http://www.jimthompsonhouse.com/

IMG_20140924_0007

6. Uivat markkinat

Kanavaristeily avaa ovet toisenlaiseen Bangkokiin. Paaluille rakennettuja taloja, pikkuruisia temppeleitä sekä hedelmillä ja vihanneksilla lastattuja veneitä. Vastaan voi lipua myös uiva ravintola, josta voi ostaa kupillisen nuudeleita sekä pullollisen kylmää olutta.

Kruisailemaan voi lähteä joko vuokraamalla pitkähäntäveneen kuljettajineen jostakin Khao Phraya –joen vessibussilaiturista tai nousemalla turistivesibussin kyytiin. Viimeksi mainittu on kalliimpi, mutta mukavampi vaihtoehto, ja hinta on taatusti kiinteä.

Pitkähäntäveneen kuljettajalle jouduimme maksamaan ekstraa keskellä jokea + tarjoamaan yhden oluen, jotta hän suostui viemään meidät takaisin lähtöpaikkaan. Teki mieli kammeta lurjus jokeen, mutta emme uskaltaneet luottaa omiin taitoihimme ohjata pitkähäntävenettä.

IMG_20140924_0002

7. Suan Pakkad Palace & Houses

Upea keidas keskellä kaupunkia. Rykelmä ihastuttavan kauniita perinteisiä thaimaalaisia puutaloja paviljonkeineen sekä vihreä puutarha.

Aikoinaan palatsialueella tepasteli prinssi Chumbhot seurueineen, nykyisin nurmia tallovat turistit. Mukaan mahtuu kuitenkin hyvin, etenkin kun ajoittaa käyntinsä aamupäivään.

http://www.suanpakkad.com/main_eng.php

017_15A

8. Baiyoke Tower

Bangkokin korkeimman rakennuksen huipulta avautuvat kaupungin komeimmat näköalat, sillä edellytyksellä tosin, että ilma ei ole kovin saasteista. Korkeutta 1997 rakennetulla pilvenpiirtäjällä on 309 metriä.

Baari löytyy 83. kerroksesta ja pyörivä näköalatasanne kerrosta ylempää. Oiva paikka naukata gin tonic ja nähdä Bangkok yläilmoista käsin.

img_2086

9. Skybar & V9

Toinen hulppealla näköalalla varustettu, erittäin tyylikäs juottola on Skybar State Towerin 63. kerroksessa. Coctailit nautitaan pehmoisilla sohvilla lojuen tähtitaivaan alla. Huipulla saattaa tuulla sen verran, että hartiahuivi tai muu pitkähihainen on kuumimpanakin iltana paikallaan.

IMG_20140925_0001

V9 puolestaan on hienostunut viinibaari Sofitel Silom –hotellin 37. kerroksessa. Viinivalikoima on laaja ja hinnat kohtuulliset. Singhan litkimiselle löytyy siis vaihtoehtoja. Viininystävä tykkää: ihana Bangkok!

http://www.bangkok.com/top10-rooftop-bars.htm

img_2097

10. Vimanmek

Suan Dusitin palatsialueen päänähtävyys, vaaleasta tiikistä ilman nauloja vuonna 1900 rakennettu kertakaikkisen kaunis palatsi. Sisään pääsee oppaan kera ja kierroksen aikana kurkistetaan 31 huoneeseen. Mielenkiintoisin on kylpyhuone, jossa on Thaimaan ensimmäinen suihku.

Vimanmekissä oleili vuosina 1902-06 kuningas Rama V:n hovi, paremman puutteessa, väliaikaisesti. Ei ollenkaan hassumpi residenssi kaikkine kauniine rakennuksineen. Ainakin rinkkamatkaaja osaa arvostaa tuota kaikkien aikojen ekaa thaimaalaista suihkua, jollaista ei ihan kaikista retkeilymajoista vieläkään löydy.

http://www.palaces.thai.net/

028_26A

029_27A

Paras tapa liikkua: Skytrain

Kun on kerran noussut kaupungin kattojen yllä kulkevaan ilmajunaan, sen kyydistä ei halua koskaan hypätä pois. Juna on nopea ja helppo. Se ei koskaan jumiudu ruuhkaan. Junassa on myös erittäin tehokas ilmastointi (varaa matkalle mukaan pitkähihaista).

Ja kyllä, junalla pääsee suoraan MBK:n tavarataivaaseen: poistumispysäkki on National Stadium.

023_21A

2 thoughts on “Bangkok: Top 10

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.