Siinä se vielä on kuvassa, olallani täynnä ostoksia Madridin El Rastron kirpputorilta. Paria tuntia myöhemmin varas vei laukkuni, ja lomatunnelma lässähti (mutta vain hetkeksi). Tässä toimintaohjeet taskuvarkauden varalle, tapahtui se missä päin maailmaa hyvänsä.
1)Älä laske laukkuasi lattialle, edes jalkoihisi, kuten minä tein pari viikkoa sitten syödessäni lounasta San Miguelin kauppahallissa. Ammattivaras iskee siihen kuin sika limppuun, etkä sinä huomaa yhtään mitään.
Minun onneni oli, että minulla oli kaksi laukkua. Pienemmässä olivat kukkaroni, passini, kamerani ja kännykkäni, ja tämä pienempi veska oli koko ajan köytettynä ympärilleni à la peruskoululainen. Näin ollen en menettänyt mitään oikeasti tärkeää, joskin varastetussa veskassa olivat kalliit aurinkolasini ja laukku itsessäänkin oli tyyris merkkilaukku – jonka takia se kelpasi varkaalle.
Ihana paikka, jossa kannattaa ehdottomasti käydä, mutta varo varkaita. Turvamiesten mukaan heitä on aina liikkeellä.
Pöytä on katettu (ja laukku on sujahtanut jalkoihin ja voro on hollilla).
2)Älä hätäänny (vaikka kieltämättä tuntuu keljulta), vaan varmista, ettet ole sittenkin jättänyt laukkuasi esimerkiksi myyntitiskille, vessaan tai missä hyvänsä juuri ennen varkautta kävitkin. Tarkistettuasi tämän, ota yhteyttä paikan turvamiehiin, tai jos sellaisia ei satu olemaan, kerro tapahtuneesta esimerkiksi myyjälle ja kysy häneltä apua. Jos törmäät kielimuuriin, kuten olisin San Miguelin kauppahallissa törmännyt, ellen olisi osannut sönkätä espanjaa riittävän hyvin, kysele muilta paikalla olijoilta, osaisiko joku englantia ja voisi toimia tulkkina.
Minäkin löysin kauppahallista brittisyntyisen baarimikon, joka neuvoi esimiehensä opastuksella, mitä meidän tulisi tehdä, kun hallin turvamiehet eivät onnistuneet löytämään laukkua. Tuntui helpottavalta käydä tämä keskustelu englanniksi ja saada täsmäohjeet rikosilmoituksen tekoa varten.
Iskikö voro ottaessani tämän kuvan? Tarkkaavaisuuteni oli toisaalla.
3)Painele viipymättä poliisiasemalle, mieluiten sellaiselle, jossa on ns. turistipoliisi. Tällöin paikalla on todennäköisesti englantia taitava henkilö. Ainakin Madridissa rikosilmoituksen tekeminen englanniksi onnistui paremmin kuin hyvin, kunhan ensin pääsimme sisään pyssyä kantavien poliisien vartioimalle asemalle – ja tämä sisäänpääsy vaati selitystä käynnillemme espanjaksi. Taatusti sisään olisi päässyt englantiakin puhumalla, mutta se olisi voinut viedä enemmän aikaa.
Kun rikosilmoitus oli tehty, dokumenttiä olisi pitänyt odottaa täpötäydessä odotushuoneessa nelisen tuntia. Onneksi meitä neuvottiin noutamaan paperi vasta seuraavana aamuna, jolloin väkeä olisi vähemmän ja selviäisimme nopeammin. No joo, kaksi tuntia siinä meni silloinkin, mutta olihan se puolet vähemmän.
Prkl!!! Vähän otti voro pattiin vielä seuraavanakin aamuna.
Emme olleet ainoat taskuvarkaan uhrit.
4)Unohda koko juttu. Et voi tapahtuneelle mitään, joten miksi antaisit sen pilata lomasi. Ota rauhoittava drinkki ja kiitä jumalia siitä, ettei kimppuusi käyty fyysisesti. Tavara on aina korvattavissa.
Tärkeintä on tietysti matkatavaravakuutus. Itse maksan hieman kalliimpaa vakuutusta, jonka ansiosta omavastuuta ei ole. Näin ollen sain kaiken menettämäni ilman vähennyksiä takaisin.
Shit happens!
5)Ota opiksesi ja ole jatkossa tarkkaavaisempi. Toisaalta sekään ei aina riitä, koska taskuvarkaat ovat ammattilaisia.
Minulta on kerran aiemmin pöllitty kukkaro Pariisissa (köyhän interreilaajan lompsassa tosin oli about 10 frangia). Laukkuni tyhjennettiin myös Prahassa, ja se olikin kimurantimpi juttu, koska laukussa oli koko omaisuuteni. Rahaa tosin oli silloinkin vähän, mutta meinasin pillahtaa itkuun, kun tajusin, etten voinut ostaa edes bussilippua päästäkseni takaisin lentokenttähotelliin, jossa yövyin matkalla Bahrainista Prahan kautta Helsinkiin.
Muistelen yhä lämmöllä syyrialaista Sayedia, joka riensi hätäni huomatessaan avukseni ja maksoi bussimatkani. Yhtä lämpimästi muistan chicagolaista Bobia, joka lähti tsekinkielen taitoisena tulkikseni lentokentän poliisiasemalle, jossa tein rikosilmoituksen seuraavana aamuna. En liioin koskaan unohda lentokentän poliisipäällikköä, jonka syntymäpäivän kunniaksi jouduin tyhjentämään aamukahdeksalta piripintaan asti kaadetun lasillisen luumuviinaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin: pääsin Helsingin lennolle, business-luokassa.
6)Muista, että matkailu avartaa, tälläkin tavalla.
Törmäsimme Madridissa poliisiin muuallakin kuin poliisiasemalla. Itse asiassa virkavalta tuntui olevan läsnä kaikkialla johtuen kenties takana olevasta Pride-viikonlopusta tai koko ajan kasvavasta terroristiuhasta. Joten mitä yhdestä laukusta, kun maailmalla voi helposti menettää myös henkensä (<3 Nizza).